keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Lontoon matka: Chelsea Physic Garden

Ensimmäisenä puolikkaana Lontoon matkapäivänä otin suunnaksi Chelsea Physic Gardenin. Sopivan kevyt kohde, joka on kuitenkin valtavan mielenkiintoinen. Alunperin apteekkarien lääkekasvien viljelyyn tarkoitettu paikka kehittyi vuosien varrella kasvitieteilijöiden ja -keräilijöiden puutarhaksi.

Kännykästäni löytyy vielä kuva reittiohjeista, eli perille pääsee mukavasti Sloane Square metroasemalta kävelemällä. Matkaa asemalta oli ehkä 5-10 minuuttia:

Screenshot_20190424-144808_Google

Puutarha sijaitsee siis Chelseassa Thamesin varrella ja on tiilimuurien suojassa. Ensimmäinen huomiota herättävä näkymä on heti lipunmyynnin jälkeen sijaitseva kivikkoallas:

IMG_1233.jpg

Mielenkiintoinen lehtimuotojen ja -värien yhdistelmä kivikossa:

IMG_1254.jpg

Allas sijaitsee puutarhan keskiaukeaman ja Hans Sloanen patsaan vieressä. Kävelyteiden varrella oli tarjolla runsaasti penkkejä jalkojen lepuuttelua ja ympäristön ihastelua varten.

IMG_1257.jpg

IMG_1272.jpg

Itse suuntasin kuitenkin ensimmäiseksi puutarhakahvilaan, sillä olin edellisen kerran syönyt aamiaisella ennen lennolle lähtöä ja maha kurni jo holtittomasti. Herkullisten härkäpapu- ja pestognocchien äärellä sain nauttia myös vehreistä näkymistä keskiaukeamalle:

IMG_1234.jpg

Maukkaan aterian jälkeen siirryin tutkailemaan puutarhan käytäviä. Viehättävä polku vei kasvihuoneille:

IMG_1237.jpg

IMG_1267.jpg

Kasvihuoneissa on erilaiset lämpö- ja kosteusolosuhteet eri alueiden kasveille, muun muassa trooppiselle kokoelmalle, Atlantin saarien kokoelmalle sekä myös pelargoneille.

IMG_1240.jpg

IMG_1248.jpg

IMG_1243.jpg

Tykästyin tähän pelargonien esillepanotapaan, jossa ruukut on nostettu erimittaisten tiilialustojen päälle:

IMG_1244.jpg

Pelargonium carnosum:

IMG_1246.jpg

Osa puutarhasta kuului suurille penkkirivistöille, jossa kasvoi muun muassa lääkekasveja, mutta myös paljon muuta:

IMG_1263.jpg

IMG_1265.jpg

IMG_1269.jpg

Puutarhasta löytyi myös useita hiljaisia käytäviä sekä kukkivia puita ja pensaita:

IMG_1258.jpg

IMG_1262.jpg

IMG_1251.jpg

IMG_1236.jpg

Chelsea Physic Garden on ehdottomasti vierailun arvoinen kohde Lontoossa - suojaisa ja sympaattinen puutarha helppojen yhteyksien päässä, jossa voi kierroksen päätteeksi nauttia kupin kahvia ja leivoksia ja vierailla puutarhakaupassa.

Haluan näissä blogipostauksissa harrastaa myös pienimuotoista jälkipuintia ja reflektointia siitä, mikä kohteissa inspiroi tai herätteli. Matkalla uusia kokemuksia tuli niin runsaasti ja tiheään, että aikaa ei jäänyt niiden sulatteluun. Lopputuloksena päässä pyöri iloinen ja kohonnut tunnelma ilman mitään konkretiaa - joskin sekin on tietysti jo aivan riittävä sellaisenaan. Haluan kuitenkin kirjata itselleni ylös kaikki mielenkiintoisimmat jutut ja hyödyntää niitä oman puutarhan suunnittelussa. Siispä pohdiskelen lopuksi vielä oppeja tuoreiden muistikuvien ja toki myös kameran kuvien pohjalta.

Mitä siis Chelsea Physic Gardenista jäi käteen oman puutarhan suunnittelun näkökulmasta?
Kasvivalikoimien suhteen ei paljon mitään, sillä puutarhassa oli runsaasti eksoottisia lajeja, jotka eivät millään menestyisi Suomessa. Myöskään puutarhan rakenteiden näkökulmasta englantilainen "walled garden" ei suoranaisesti taivu meidän maalaismaisemiin tai ylipäätään rinnepuutarhaan. Mutta koin mielekkääksi puutarhan, jossa salaiset sopit yhdistyvät avoimiin näkymiin ja jossa on hyödynnetty isoja lehtipuita tuomaan varjoa ja suojaa. Parasta toki, jos ne vielä kukkisivat :)
Puutarhakasvien käyttö lääkkeinä on kotipuutarhurin näkökulmasta nykyään ehkä jopa osittain riskaabeli ajatus, mutta tätäkin voi tulkita nykyään vaikkapa yrttien käyttönä ruoanlaitossa tai yrttiteen valmistuksessa. On hyvä myös muistaa, että tällainen hyötypuutarha saa ja voi näyttää kauniilta.

Seuraavana päivänä suuntasin Lontoon kasvitieteelliseen puutarhaan Kew Gardensiin, jossa vierähti helposti kokonainen päivä. Siitä lisää seuraavissa postauksissa.

Hauskaa vappua! :)

20 kommenttia:

  1. Onpa mahtavat kuvat <3 ihanaa vappua sinulle :)

    VastaaPoista
  2. Ihanasti kukkivia puita ja pensahia. Kivat, nua tiilikorotukset. Meillähän on tiiliä......hmm.
    Iloosta vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mielettömiä ne kaikki eri väreissä kukkivat puut ja pensaat! Tiilien avulla voisi nostaa kasvit kivasti "jalustalle" :)

      Poista
  3. Kauniita kuvia! Samoja kasveja näyttää olevan kukassa, joita itse katselin Hollannissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvästikin länsieurooppalaisia tuulia :) Kukkarunsautta riitti sekä puutarhoissa että kaduillakin.

      Poista
  4. Oi taivas kuinka ihania kuvia! Ei tässä osaa kuin huokailla ihastuksesta.
    Sinulla onkin ollut oikein kunnolla puutarhoihin keskittyvä matka. Kew Gardens oli varmasti mielettömän upea keväällä.
    Kiitos lintutunnistuksesta! Iloista vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä huokailin paikan päällä :) Kiva jos sain joitain tunnelmia välitettyä kuvissakin.
      Matkani keskittyi tosiaan pitkälti puutarhoihin, sillä olen käynyt Lontoossa jo kahdesti ennen tätä kertaa ja kiertänyt muut tärkeimmät kohteet. Tosin Lontoossa riittää tekemistä vielä vaikka kuinka monelle käynnille. Mukavaa kevään jatkoa!

      Poista
  5. Kovin on mielenkiintoinen paikka, ja niin kevät! Kew Gardenissa kävin pari kesää sitten, mutta silloin jäi tämä näkemättä, ja toki paljon muutakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun lähdin Suomesta, niin täällä oli vielä ihan harmaata ja Lontoossa odotti täysi kevät! Ihastelin kaikkea vihreää ja kukkivaa :) Lontoossa on niin paljon nähtävyyksiä, että helposti osa jää näkemättä. Itselleni tämä oli kolmas reissu ja aiempina en ollut oikeastaan ehtinyt kunnolla tutustua puutarhoihin lainkaan.

      Poista
  6. Kaunis ja rauhallinen paikka. Voisiko muuten ajatella, että toisten puutarhoista voi myös nauttia kaikki aistit avoimina ilman, että tavoittelee jotain konkreettisia eväitä tuliaisiksi omaan puutarhaan. Ne nousevat joka tapauksessa mielen syövereissä aikansa muhittuaan.
    Pelaguut tiilikorotuksilla ovat hienoja. Ovat kuin luotuja toinen toisilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka oli tosiaan mukavan seesteinen. Mielenkiintoinen kysymys! Koen, että nautin paikan päällä nimenomaan hetkessä eläen ja välillä itsekseni hihkuen. Mutta rakastan myös ajatusteni sanoittamista ja sen kautta merkitysten luomista ja samalla omien tuntemusten ja mieltymysten syvempää tutkailua. En kohtuullisen tuoreena puutarhaharrastajana koe, että ilman syvempää pohdiskelua nämä asiat nousisivat itsekseen esille, vaan haluan tietoisesti ymmärtää, millaisista asioista puutarhoissa tykkään. Ovatko ne rakenteet, kasvit, joku tyylisuunta - tätä kaikkea pyrin ymmärtämään.
      Harrastan tätä jälkipuintia tosin myös hyvin monessa muussa asiassa, esimerkiksi negatiivisissa tilanteissa koetan jälkikäteen asioita erittelemällä ymmärtää, mikä minua harmitti, eikä pyyhkäistä asiaa mielestäni. Olen huomannut, että tällainen käsittelytapa toimii minulle ja antaa tietynlaisen mielenrauhan sekä ehkä jopa paremman kontaktin omiin tunteisiini, myös niihin myönteisiin :)
      Tulipa pitkä pohdinta! Mutta tämä on juuri sellainen aihe, josta voisin keskustella pitkään :)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit :) Oli myös oikein tunnelmallinen kohde.

      Poista
  8. Oi ihanan näköistä! Juuri viime viikolla sanoin tyttärelleni, että koskas lähdetään Englantiin, kun niin haluaisin päästä näkemään niitä vehreitä puutarhoja. Nyt pääsenkin sinun postauksiesi kautta piipahtamaan muutamassa, kiitos siitä! Kyllähän tuolla jo paljon ukkivia kasveja ja ihanaa vehreyttä on näkyvissä! Vinkkejä omaan puutarhaan voi varmasti suunnitella, miettii vaan meillä kestävät kasvit tilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Englanti on puutarhamatkailun kannalta herkullinen kohde :) Minullakin jäi vielä niin paljon näkemättä, sillä paljon upeita puutarhoja sijaitsee ihan muualla kuin Lontoossa.
      Vehreyttä ja inspiraatiota tuli hurjasti ja kannattaa nimenomaan miettiä, miten mielekkäät väri- tai muotoyhdistelmät saa rakennettua meidän oloissa pärjäävillä kasveilla.

      Poista
  9. Ihana paikka! Kasviryhmät ovat niin vaihtelevan näköisiä, kun on laitettu vierekkäin ihan erinäköisiä ja -värisiä kasveja. Eikä pelkästää kukkien värin osalta vaan myös lehtien väritys vaihtelee todella paljon. Odotan kovasti Kew Gardensin kuvia. Mukavaa toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin juuri samoihin juttuihin Lontoon puutarhoissa - miten näkymiä on taitavasti rakennettu erivärisistä ja -näköisistä kasveista. Niiden ei tarvitse edes kukkia. Ja kaikki lopulta sointuu kuitenkin yhteen. Kaunista toukokuuta myös sinne!

      Poista
  10. Lontoossa ei ole koskaan tullut käytyä, mutta upean vierailun teit tähän ihanaan puutarhaan . Kiitos sinulle .

    VastaaPoista