Tuumasin, että samanlaisen tilinpäätöksen voisin tehdä kuvien säestämänä kuluneen puutarhavuoden osalta.
Tammikuussa vehreyttä oli tarjolla vain kissoille. Ulkona oli paksu lumipeite. Kävimme Lontoossa ihmettelemässä, olisiko kevät siellä jo pidemmällä. Olihan se hieman - kuvassa Holland Parkin japanilainen puutarha. Tammikuussa saapuivat myös ensimmäiset siementilaukset.

Helmikuussa ulkona oli kaunis talvi. Sisällä aloitettiin jo kylvöpuuhia ja kuukauden loppupuolella nousivat ensimmäiset valon suuntaan kurottavat pikkutaimet. Valmistauduin kevään tuloon tekemällä linnunpönttöjä.

Maaliskuussa pihalla alkoi näkymään jo kevään tuntua - puuvarastona toimivalle leikkimökille oli sulanut polku. Oravalla oli meneillään pesänrakennuspuuhat. Kävimme mahtavalla minilomalla Saariselällä, jossa talvisten maisemien kauneus suorastaan häikäisi. Kuukauden loppupuolella oli jo ensimmäisen kukka-asetelman aika!

Huhtikuussa lumesta ei ollut enää jälkeäkään. Ensimmäiset krookukset ilmestyivät kuin tyhjästä. Samalla käynnistyivät vauhdilla puutarhaprojektit - niistä kuvissa viljelylaatikoiden uudistus. Kaivoin myös uutta kukkapenkkiä ja uudistin puutarhakompostialueen. Lämpiminä päivinä pystyin ulkoiluttamaan jo pikkutaimia.

Toukokuuta vietettiin vehreissä tunnelmissa ja lähes kesäisissä lämpötiloissa. Uusia kukintoja tuntui riittävän melkein jokaiselle päivälle. Taimistolla tuli vierailtua ja shoppailtua yhtä sun toista :) Kuvassa ostosten mallailua.

Kesäkuussa nautittiin kukinnoista.

Heinäkuussa alkoi loma ja kasvihuoneurakka, johon menikin useampi viikko. Unikot ja silkkikukat kukkivat.

Elokuussa fiksailtiin kasvihuoneen ympäristöä - ylijääneistä multakasoista muodostimme kaksi suurta penkkiä seuraavaa kasvukautta odottamaan. Kävimme upeassa Arboretum Magnoliassa, jonne täytyy ehdottomasti päästä myös ensi vuonna! Elokuussa kelloköynnös ilahdutti kukinnallaan ja perhoskesä oli parhaimmillaan.

Syyskuussa alkoivat meidänkin tomaatit kunnolla punertumaan. Suurin kukkaloisto oli jo ohi, mutta ne viimeiset kukkijat olivat sitäkin hehkeämmät. Kukkasipulitilaukseni saapui, se oli iloinen hetki :)

Lokakuun sävyt ovat jo tummemmat. Kuvissa viimeiset kukkijat ja kasvimaalla reippaasti kasvava lehtikaali. Oli aika suojata hedelmäpuut. Tällä kertaa mies rakensi niille helposti koottavat ja purettavat "häkit". Enää ei tarvitse temppuilla taipuisan metalliverkon kanssa.

Marraskuussa satoi ensilumi, joka kuitenkin suli pian. Aloitimme lintujen (ja oravien) talviruokinnan. Kävimme pikaisella viikonloppumatkalla Berliinissä, jonka puutarhoihin täytyy mennä uudelleen tutustumaan ensi vuonna hieman kesäisemmissä tunnelmissa.

Joulukuun puolessa välissä pakasti, mutta sen jälkeen ei ole lunta näkynyt. Rauhoituimme joulun viettoon ja herkkujen äärelle :)

Kokonaisuudessaan hieno puutarhavuosi! Keskityin uuden rakentamiseen ja jossain vaiheessa kevättä taisin kutsuakin puutarhatöitäni yhden naisen kaivuu-urakaksi:) Välillä tuntui, että muuta en tehnytkään kun roikuin lapion varressa. Mutta oli huikean palkitsevaa, kun sai nähdä kylvöjen onnistuvan ja kasvien puhkeavan kukkaan. Ja sitten oli tietysti kasvihuoneprojekti, jossa välillä ryvettiin epätoivossa ja purettiin enemmän kuin rakennettiin. Mutta siitäkin lopputuloksena on upea rakennelma, jonka parissa tulen ensi vuonna varmasti viettämään monta hyvää hetkeä.
Kaikessa kulki mukana blogi, jossa sai jakaa sekä epäilyksiä että innostumisen puuskia, jonka kommenteista löytyi aina rohkaisevia sanoja, myötätuntoa, neuvoja, iloa ja ihanaa yhteishenkeä.
Siksi hienosta kuluneesta vuodesta kuuluu kiitos kuuluu myös kaikille puutarhabloggareille. Toivotan kaikille onnellista, ihanaa ja kukkaisaa uutta vuotta 2017!