sunnuntai 18. elokuuta 2019

Kesäretki asuntomessuille ja Arboretum Mustilaan

Viime viikonloppuna kävimme tutustumassa Kouvolan asuntomessuihin ja samalla poikkesimme myös Mustilan Arboretumissa sekä Mustilan puutarhakaupassa, johon olin onnekkaana voittanut lahjakortin Kukkia ja haaveita -blogin arvonnassa. Mitä sieltä tuli hankittua, siitä lisää piakkoin - ensin muutama sana asuntomessuista.
Kouvolan asuntomessualue sijaitsi tunnelmallisen Pioneeripuiston alueella ja tykkäsin todella paljon sen vanhoista punatiilisistä kasarmirakennuksista. Se loi heti alueelle erilaisen fiiliksen ja pidin siitä, että asuntomessutalojen ei tarvitse aina nousta täysin uutena asuinalueena metsän tai pellon keskelle.

20190810_132531

Katsottavaa löytyi messuilta ihan kivasti, vaikka en kovin innokkaasti kuvia napsinutkaan. Keskityin erityisesti terassien ja pihojen kuvaamiseen.

Lasitettu parveke, ihan luksusta!

20190810_125057

Japanilaista tyyliä:

20190810_110725

Mukava tunnelma terassilla:

20190810_121418

Mahtava terassi ja kesäkeittiö!

20190810_124112

Kaikenlaisia ulkorakennuksia sekä lasitettuja terasseja oli messuilla runsaasti ja aloin heti miettimään, että miten sellaisten rakentaminen meille onnistuisi. Tällä hetkellä ajatus jää kuitenkin haaveen tasolle, koska en nyt vähään aikaan kaipaa mitään rakennusprojekteja, mutta välillä on kiva fiilistellä :)

20190810_114135

Messuilta suuntasimme Mustilaan, jonne saavuimme juuri sopivasti runsas tunti ennen puutarhamyymälän sulkeutumista. Ehdin oikein hyvin kierrellä ja tuumailla, mihin lahjakorttini käyttäisin. Halusin valita jotain erikoisempaa, josta jäisi kiva muisto. Pähkäilin muun muassa keltakukkaisen 'Suomi 100' alppiruusun ja erilaisten koristepuiden välillä, joiden valikoima Mustilan puutarhakaupassa oli mukavan runsas ja monipuolinen. Lopulta valinta osui mantsurianjalopähkinään, joka on mielestäni aivan upea ilmestys. Kunhan se viihtyisi meillä!
Ostoslista toki piteni vielä hieman muutamilla perennoilla sekä 'Annabelle' pallohortensialla, eli  tyhjin käsin ei todellakaan tarvinnut lähteä :) En olekaan tänä kesänä käynyt erityisemmin taimiostoksilla, joten Mustilassa shoppailu oli erittäin mukava piristys.

Jalopähkinä ja 'Annabelle' tänään odottamassa istutusta:

IMG_3256.jpg

Mehikasvilautanen puutarhamyymälässä:

20190810_145902

Ostosten jälkeen halusimme kiertää myös arboretumissa. Samoilimme reiteillä ja tutkailimme kasvikylttejä. Reitti oli todella mielenkiintoinen ja ihastelimme niin siperianlehtikuusimetsikköä, hemlokkimetsää, jättituijia, upeita pihtoja ja useita muita lajeja.

20190810_160247

20190810_163205

20190810_164327

20190810_164519

Mikäli Mustila kiinnostaa, niin sinne kannattaa suunnata ensi lauantaina Mustilan Taimipäiville. Viime vuonna siellä oli todella kiva valikoima taimimyyjiä ja samalla voi poiketa sekä arboretumissa että Mustilan puutarhamyymälässä.
Mukavaa elokuun jatkoa kaikille!

maanantai 5. elokuuta 2019

Kasvihuoneen edustan viimeistelyä, seuraavia hommia ja upeita daalioita

Blogissani säännöllisesti vierailevat muistavat varmasti sen, että olen tänä vuonna vähän väliä kirjoittanut kasvihuoneen edustan kunnostamisesta. Työ sen parissa jatkui pikkuhiljaa kesälomalla. Eräänä heinäkuun päivänä kiinnitimme peräkärryn vetokoukkuun ja kävimme hakemassa kuormallisen kuorikatetta puutarhaan. Yleensä olen tilannut samaa tavaraa suursäkeissä, mutta yhden säkin kustannus toimituskuluineen nousee melko korkeaksi. Peräkärrytoimituksen haasteena on toki se, että kärry olisi hyvä tyhjentää tavarasta melko pian, mutta kävi ilmi, että se ei ollut oikeastaan mikään ongelma.

Kärryllinen hyvää tavaraa!

IMG_2830.jpg

Kuskasin kuorikatetta ylärinteen puolelle kasvihuoneen vieressä sijaitsevan pensasistutuksen alle. Maisemointikangas on ollut siellä paikallaan jo vuoden päivät katetta odottamassa, mutta joskus lopullisen silauksen antaminen tuppaa vaan kestämään.

Matkalla pensasaidanteen alle:

IMG_2834.jpg

Ei mennyt montaa kärryllistä, kun alue olikin jo valmis. Pensasaidanne on nyt siisti ja erottuu selkeämmin taustan vesakosta. Tilanne paranee entisestään, kun pensaat vielä kasvavat.

IMG_2965.jpg

IMG_2961.jpg

Samalla kärräsin kasvihuoneen edustalle lisää kivituhkaa ja viimeistelin käytävän. Mies rakensi rinnepenkille reunat ja minä toin penkkiin lisää multaa. Siirsin kaikki pikkutaimet ja eri penkeistä nostetut siementaimet ruukuista uuteen penkkiin. Siellä on muun muassa useampia isotähtiputken siementaimia, joita todella mieluusti levitän laajemmin puutarhaan :)

Kuvassa myös ruukkujen pesu- ja kuivausnurkkaus (siis jestas miten paljon niitä ruukkuja onkin kevään kasvatusten jäljiltä!). Penkissä lojuvia lautoja käytän askellautoina, sillä en halua painella savimaata yhtään tiiviimmäksi:

IMG_2967.jpg

Kuorikatetta jäi tämän jälkeen noin puoli peräkärryllistä, jonka levitin muualle puutarhaan. Monessa paikassa vanhat kuorikatepolut kaipasivat jo kipeästi täydennystä. Kärry tyhjeni siis ongelmitta muutamassa tunnissa.
Kasvihuoneen edusta on nyt tavallaan valmis, sillä olen muotoillut kasvihuoneen edessä ja vieressä sijaitsevat alueet suunnitelman mukaisesti. Mutta kun yksi homma loppuu, niin toinen jatkuu, sillä toisesta suuntaa katsottuna penkkien, polun ja pensasaidanteen rakentaminen on vielä työn alla :) Polun ja penkkien pitäisi siis jatkua täältä eteenpäin:

IMG_2962.jpg

Todennäköisesti en tänä vuonna kuitenkaan enää panosta tähän valtavasti, vaan sen sijaan odotan sateita, jotta voisin aloittaa elokuisen kasvien siirtorumban. Mutta jotta postaus ei päättyisi tällaiseen keskeneräiseen kuvaan, niin laitan tähän lopuksi vielä daaliapenkin tuoreimpien kukkijoiden kuvia.

Isokukkaiset 'Lucky Number':

IMG_3159.jpg

..ja 'Vancouver':

IMG_3157.jpg

'Musette':

IMG_3153.jpg

..ja pompomdaalia 'Rocco':

IMG_3161.jpg

keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Kesäpäivä Mustion Linnassa

Kylppäriremontin jälkeen päätimme tehdä pienen kesälomaretken Fiskarsiin ja Mustioon. Kissanhoidollisista syistä emme nykyään pääse oikeastaan vuorokautta pidemmäksi ajaksi yhdessä reissuun, joten Fiskars-Mustio -yhdistelmä oli sopiva lähikohde yöpymisineen.

Fiskarsissa tutustuimme helteisenä kesäpäivänä taide- ja designmyymälöihin ja pyörimme ihan muuten vaan ruukkimaisemissa. Iltapäivällä ajelimme Mustion Linnaan, josta olimme varanneet myös majoituksen. Kartanon puisto isoine puineen viilentävän joen rannalla oli rentouttava piilopaikka kesäauringolta ja tuntui Fiskarsin porottavan helteen jälkeen suorastaan huojentavalta.

Puistoidylliä ja varjoisia istumapaikkoja:

IMG_3046.jpg

Patsaspolku:

IMG_3047.jpg

Huvimaja joen rannalla:

IMG_3063.jpg

Joen toisella puolella oli mielenkiintoinen tornilta näyttävä rakennus, joka oli kartassa nimetty "Temppeliksi". Kävimme tutkailemassa temppeliä lähempää, mutta se oli suljettu ja soveltui ehkä muutenkin hieman paremmin kauempaa katsottavaksi.

IMG_3061.jpg

Perhoset viihtyivät Mustiossa:

IMG_3043.jpg

IMG_3029.jpg

.. kuten myös västäräkit:

IMG_3065.jpg

Puistossa ei ollut runsaasti perenna- tai kesäkukkaistutuksia, joka on hyvin ymmärrettävää, sillä tuon kokoisen puistoalueen hoito on jo ihan sellaisenaan varmasti resursseja ja työkäsiä vaativaa hommaa. Mietimmekin puistossa kävellessä monesti, kuinka vaativaa ja kallista sen ylläpidon täytyykin olla. Muutamat perennaistutukset, kauniit ruusut, kukkivat pensaat ja upeat kesäkukkaruukut olivat kuitenkin aivan riittäviä tuomaan kukkaloistoa ja väriä puistoon.

IMG_3058.jpg

IMG_3064.jpg

IMG_3060.jpg

Yksi Mustion kesän mielenkiintoisimmista nähtävyyksistä on varmasti ponttooneilla kelluva lummepolku, joka mahdollistaa lumpeiden ihastelun lähietäisyydeltä.

IMG_3049.jpg

IMG_3051.jpg

Erilaisia patsaita puistossa riitti:

IMG_3059.jpg

Miksi puistossa on krokotiilipatsas? Totesimme tähän vaan keskenämme, että no miksipä ei :D

IMG_3090.jpg

Päivän kiertelyn jälkeen olimme melko nuutuneita ja vetäydyimme huoneeseemme lepuuttelemaan jalkoja. Aika pian sammuimme kuitenkin molemmat rentouttaville päiväunille. Lomalla ihan parasta on mahdollisuus nukkua päikkäreitä! Arjessa ne sekoittavat unirytmin täysin, eikä niitä silloin kannata harrastaa, mutta kesällä pienet torkut ovat juuri täydellisiä.

Huoneemme sijaitsi Isossatuvassa ja oli ihan mukava. Pieni harmitus oli tietysti ilmastoinnin puute (joskin yöllä puurakennus viileni melko nopeasti, joten ilmastoinnin puute ei haitannut nukkumista) sekä myös pienen pintaremontin tarpeessa oleva kylpyhuone, jonka 90-lukulainen sisustus ei täsmännyt paikan muuhun tunnelmaan lainkaan. Lisäksi kylppäri tosiaan olisi kaivannut pientä päivitystä, sillä maali oli paikoin kulunut kulmista pois ja altaassa oli pieni kolhu. Mutta kaikki kuitenkin toimi hyvin.

Sen sijaan neljän ruokalajin illallisemme ravintola Linnankrouvissa oli ihan huippukokemus! Tarjolla oli raikasta ja maukasta lähiruokaa, mielenkiintoisia raaka-aineita ja makuyhdistelmiä. Ruoan jälkeen teimme vielä pienen kävelykierroksen puistossa ja lisäksi löysimme metsän uumenista mielenkiintoisia yllätyksiä.

Isotupa, yksi Mustion Linnan majoitusvaihtoehdoista, jossa me yövyimme:

IMG_3080.jpg

Ravintola Linnankrouvi sekä hotellin vastaanotto:

IMG_3083.jpg

Sen vieressä sijaitsee samaa näköä oleva kokousrakennus Talli:

IMG_3089.jpg

Sympaattinen Mustion linna:

IMG_3087.jpg

IMG_3092.jpg

Seuraavaksi lähdimme tutkailemaan sitä, mitä bongaamamme "Kukkapuisto"-kyltin määränpäästä löytyy. Polku vei meidät yli nurmikkoalueiden joen rannalle ja jatkui siitä niityn läpi eteenpäin. Pian luulimme tulevamme metsään, mutta sieltä aukesikin tosiaan tietynlainen kukkapuisto. Tunnelma oli mystisen ränsistynyt, eikä puistossa vierailumme aikana kukkinut suuremmin mikään, joskin päivänliljat olivat piakkoin avautumassa. Puistoalueen keskellä oli vielä mystisempi köynnöksen verhoilema pergola ja puiston laidoilla enemmän tai vähemmän rapistuneita köynnöskaaria.

IMG_3071.jpg

IMG_3072.jpg

Kiersimme ihmeellisen ja rappioromantiikkaa hehkuvan "kukkapuiston" ja palasimme takaisin hieman eri reittiä, tällaisen upean kaarevan puurivin vierestä:

IMG_3077.jpg

Kierroksemme päätteeksi kävimme tutustumassa aivan Mustion Linnan vieressä sijaitsevaan kirkkoon, joka oli lähes yhtä hieno kuin linnakin.

IMG_3095.jpg

IMG_3094.jpg

Mukava vierailu jatkui vielä hyvällä aamupalalla Linnankrouvissa, jonka jälkeen olikin aika lähteä kotimatkalle. Päällimmäiseksi minilomasta jäivät mieleen hyvä ja levännyt fiilis ja mielenkiintoiset kävelyreitit puistoalueella. Matkailu kotimaassa avartaa :)

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Pelargonikierros

Pelargonit ovat viihtyneet näillä kesähelteillä terassilla loistavasti. Mullan kuivahtaminen kastelun välillä ei niitä haittaa, vaan toimii päinvastoin paremmin kuin jatkuva kosteus.

Talvetin pelargoneja ensimmäistä kertaa ja erilaisista käänteistä huolimatta valtaosa niistä on selvinnyt mainiosti ja kukkii kauniisti. Keväällä ongelmia aiheuttivat kirvat, jotka olivat ilmestyneet talven aikana pelakuihin. Litistin niitä jatkuvasti, jotta eivät pääsisi leviämään ja tilanne näyttäisi nyt korjaantuneen - pelakuut eivät kärsi kirvoista. Toki ensi talvella tilanne voi olla taas toinen :)
Tämän jälkeen ongelmaksi koitui liikakastelu, jolloin muutaman pelargonin multa pääsi mätänemään ja alkoi haisemaan. Itse pelakuita se ei varsinaisesti haitannut, mutta suoritin kuitenkin ison mullanvaihto- ja huuhteluoperaation. Olen nyt pitänyt huolta siitä, että pelakuut eivät jää pitkäksi aikaa sateeseen, joka oli ongelman lähde alkujaan.

Mutta nyt pieni esittelykierros! Ensin menestyksekkäästi talvehtineet pelakuut.

'Snowbright'

IMG_2856.jpg

'Snowbright' ja 'Red Pandora' terassilla:

IMG_3121.jpg

Aina ihana 'Apple Blossom'

IMG_2858.jpg

IMG_2857.jpg

'Dream Lover', joka näyttää kuvassa ylettömän pinkiltä, vaikka onkin enemmän vaaleanpunaiseen taittuva:

IMG_2859.jpg

Yksi tämän kesän suosikeistani on 'Royal Lavender' riippapelargoni, jonka kukat ovat täydellisen muhkeita ja hempeitä:

IMG_2868.jpg

IMG_3001.jpg

Viime kesänä nimesin suosikikseni tämän 'Angel Eyes Orange' lajikkeen, joka miellyttää toki edelleen silmääni. Autotallissa vietetyn talven jälkeen tilanne näytti tämän lajikkeen osalta melko toivottomalta - kahdesta yksilöstä toinen oli kuivunut totaalisesti, mutta toisella oli vielä hyväkuntoinen juurakko, vaikka ei muita elonmerkkejä. Onneksi en heittänyt tätä mäkeen!

Tilanne keväällä:

IMG_0559.jpg

... ja nyt:

20190710_190140

Myös muutamat tämän vuoden hankinnat kukkivat upeina. Kuten esimerkiksi pistokkaana ostettu 'Lotusland':

IMG_2980.jpg

... ja Marketanpuiston markkinoilta hankittu vanha suomalainen lajike 'Maaninka'. Minulla se on selvästi kirjavampi kuin netin kuvissa, jossa kukat ovat herkän lohenpunaiset. Toki se riippuu myös siitä, missä valossa kukkia kuvaa ja katsoo - nappasin kuvani keskipäivän auringossa, joka tuo kaikki kontrastit selvästi esille.

IMG_2979.jpg

Rentoja hellepäiviä!