Sain
Kukkia & Haaveita -blogin Sirkulta kutsun osallistumaan tähän mukavaan haasteeseen, joka onkin jo kiertänyt useammassa blogissa. Haasteen on pistänyt pystyyn Pauliina
Kukka & Kaali -blogista.
Haasteeseen voi vastata käyttämällä valmiita vaihtoehtoja tai ihan vapaamuotoisesti omin sanoin - ajattelin yhdistää nämä tavat, koska molempi parempi.
Puutarhasuunnittelu
- Piirrän suunnitelmat paperille ja arkistoin ne. Niistä on hyvä myöhemmin tarkistaa lajikkeiden nimet.
- Nautin puutarhan suunnittelusta niin paljon, että kun tulee suunnitelmien toteutuksen aika, teen lennossa uudet suunnitelmat.
- Teen aina uuden suunnitelman taimistolla löydettyäni taas ah, niin ihanan taimen, joka haluaa tulla meille.
- Suunnittelen vain suuret linjat. Istuttelen minne milloinkin.
- Puutarhasuunnittelu – kauhea sana. Eihän sitä voi tietää mikä fiilis sinä päivänä on kun alan taimia istuttaa.
➜ Hyvän suunnitelman tekeminen on mielestäni äärimmäisen fiksua ja kannatettavaa. Hyvin suunnittelemalla tulee tehtyä järkeviä ostoksia ja saa puutarhasta heti hyvännäköisen ja tyylikkään. Harvoin vain kykenen siihen itse. Menetelmäni on enemmänkin yritys ja erehdys.
Mutta totta vieköön kirjaan kaikki lajikkeet tarkasti ylös! :)
Tässä esimerkki uudesta kirjanpidostani - piirrän istutusalueiden kartat exceliin ja listaan oheen lajikkeet:
Ostokset
- Minulla on nollabudjetti.
- Fiksu puutarhuri tekee ostoslistan ja pitäytyy siinä.
- Ostan kasveja hyvin maltillisesti, mutta minulla on pieni (paketti)auto eivätkä kaikki ostokseni meinaa sopia kyytiin.
- Minulla on tapana pelastaa kasveja syksyn alennusmyynneistä. Olisi sääli jättää niitä seisomaan orpoina hyllyille.
- Haalin puutarhaani kaikki uutuudet ja erikoisuudet maksoi mitä maksoi.
➜ Omasta mielestäni olen hyvin maltillinen, mutta esimerkiksi mieheni saattaa olla tästä eri mieltä :) Oman diagnoosini mukaan ongelmani ei niinkään ole ostosten määrä, vaan sisältö - ostan välillä sellaisia juttuja, jotka tuntuvat ajatuksena kivoilta, mutta 1) eivät pärjää puutarhani oloissa 2) niille ei ole paikkaa 3) ne eivät sovi olemassaolevien kasvien kanssa 4) ne ovat sarjasta "yksi jokaista lajia" - jolloin lopputulos on vähintäänkin kirjava, ellei sekava.
Hyvin ovat ostokset mahtuneet autoni takakonttiin!
Työkalujen säilytys
- Kaiken pitää olla tip top. Minulla ovat sukatkin aakkosjärjestyksessä.
- Paikka kaikelle, kaikki paikalleen tai ainakin sinne päin. Ei se ole niin nokon nuukaa.
- Minä kyllä laitan tavarat paikalleen, mutta joku muu viskelee niitä minne sattuu.
- Varaston ovessa lukee: "Vierailta pääsy kielletty." Voisivat saada sätkyn. Olisikohan Marie Kondolla käyntiä täällä päin?
- Kuka sellaisen hullutuksen on keksinyt, että tavaroilla pitäisi olla paikat? Löydän talikon viimeistään ensi keväänä uudesta perennapenkistä tai ellen löydä, käyn katsomassa pellolta tai voihan se olla kompostikasallakin. Tallessa se ainakin on, siitä voin olla varma.
➜ Varaston Konmaritus olisi tarpeen. En uskalla itsekään tällä hetkellä avata varaston ovea, koska sieltä tippuu todennäköisesti päälleni ruukkuja, roskia, maanpeitekankaita ja ties mitä. Varaston siivous onkin tiedossa talvella.
Työkalut eivät varmasti ole varastossa, vaan jossain päin pihaa. Tärkeimmät työkalut (sakset kuihtuneiden kukintojen poistamiseen ja metallinen istutuslapio, jota käytän rikkojen poistamiseen) pyrin pitämään paikoillaan, koska niiden etsiminen on hermoja raastavaa.
Minä hyötytarhurina
- Menettäisin yöuneni, jos porkkanakempit uhkaisivat kasvimaatani.
- Odotas, näytän Instasta kun voitin viime kesänä kylän komeimman kurpitsan kasvattajan tittelin.
- Kylvän, kastelen, kitken ja lannoitan huolellisesti ja saan nauttia runsaasta sadosta. Kellarini on kuin suoraan Veikko Huovisen romaanista Hamsterit.
- En melkein raaski syödä kasvattamiani tomaatteja, koska niiden kilohinta hipoo parhaimman naudan sisäfileen hintaa.
- Valitsen viljeltävät hernelajikkeet kukan värin perusteella.
➜ Hyötyviljelmäni ovat tottakai pientä piperrystä ja tuovat enemmän mieleniloa kuin vatsan täytettä. Mutta fiilis on sitäkin parempi kun on saanut kasvatettua muutaman melonin tai maissin :)
Kitkeminen
- Kitkeminen on minulle meditaatiota. Nautin joka ikisestä hetkestä.
- Kitken ja itken.
- No jaa. Otan kitkemisen puuhailun kannalta. Mikäs siellä kyykkiessä kun linnut laulavat ja leppeä kesätuuli puhaltaa.
- Kitken vasta sitten kun ohdakkeet alkavat estää pääsyn kotiini.
- Miksi kitkisin?
➜ Olen taitava sulkemaan silmät rikkaruohoilta ja kitkemisen tarpeelta. Ainakin tiettyyn pisteeseen asti, eli siihen kun kukkapenkissä kasvaa jo valtavan kokoisia voikukkia. Tällöin heittäydyn hommiin ja välillä jopa nautin kitkemisestä, pääosin sen takia, että siitä syntyy heti hyvää ja näkyvää jälkeä.
Kitkemisessä en pidä siitä, että sitä täytyy tehdä aina uudelleen ja uudelleen. "Vastahan mä kitkin tämän penkin!"
Puutarhapuuhat
- Riippumatto ja rikat ovat minun juttuni.
- Pientä puuhaa riittää, mutta ei puutarhanhoito ole koko elämä.
- Ensin työ, sitten huvi (siis puutarhaan). Missä välissä laittaisin ruokaa ja pesisin pyykit?
- Puutarhassa, puutarhasta, puutarhaan... Niinhän se menee.
- Oih! Vieläkö näitä kysymyksiä riittää? Minun pitäisi jo olla kitkemässä.
➜ Puutarhanhoito (ja bloggaus) ovat ehdottomasti tärkeimmät harrastukseni, joten käytän niihin yleensä niin paljon aikaa kuin mahdollista. Joskus täytyy priorisoida muita juttuja, kuten esimerkiksi tänä kesänä remonttia, mutta siivous jää melko varmasti tärkeysjärjestyksessä puutarhan taakse. "Puutarhapäivinä" eli viikonloppuina suunnittelen jopa ruoat sen mukaan, että päivällä nappaan jotain helppoa valmisruokaa (esimerkiksi mikrossa lämmitettävää keittoa), jotta ruokailu haittaisi mahdollisimman vähän puutarhaflow:ta.
Puutarhan tyyli
- Ihan perus
- Aina cool
- Suuruudenhulluja suunnitelmia hyvällä alulla
- Iloinen hurlumhei
- Täysi kaaos
➜ Tämä on vaikea! Ehkä siksi, että mitään selkeää tyyliä ei ole. Tai ehkäpä tyyli on tällä hetkellä sitä oman tyylin hakemista, sopivien kasvien tunnistamista, vaihtoehtojen punnitsemista. Viiden vuoden päästä voisin luultavasti vastata kysymykseen paremmilla eväillä.
Kasvivalikoima
- Olen perinteen ystävä. Tulepa muuten katsomaan isotädiltäni perittyä joriinin mukulaa. (talvella) Se on jo talvehtimassa, mutta voin pikkuisen raottaa sen turvepeitettä, niin näet kuinka komea se on. Ja katsopas näitä valmun siemeniä... Oi, ja nämä floksit...
- Kaikki kelpaavat. Jokainen kasvi on omalla tavallaan kaunis.
- Olen aika tarkka. Värit. Leviäminen. Kestävyys. Vaivattomuus. Siinäpä niitä kriteereitä nyt alkuun.
- Palasin juuri Japanista, josta kävin ammentamassa ideoita parvekkeeni/rivitalopihani/taloni pihan suunnitteluun.
- Mahdollisimman modernia, kiitos!
➜ Kasvivalikoimassani on kaikkea näitä kolmea. Perinnekasvit ovat varmoja ja yleensä vaatimattomia peruskukkijoita, jotka pärjäävät kevyellä hoidolla. Niitä olen alkanut arvostamaan lyhyellä puutarhaharrastajan urallani yhä enemmän.
Sitten toisaalta minussa on tottakai sellainen hamsteripuoli, joka innostuu erikoisemmista lajikkeista ja pienimuotoisesta hifistelystä ja joka yrittää mahduttaa ihan mitä tahansa puutarhaansa.
Lisäksi olen joidenkin asioiden suhteen tarkka. Koska olen vielä puutarha suhteen aloittelija, en ole erityisemmin kiinnostunut venyttämään vyöhykkeitä, eli poissuljen lähtökohtaisesti kaikki herkemmät kasvit ostoslistaltani. Samoin käy omasta mielestäni vaivannäköä vaativille kasveille, joihin en ole vielä ehtinyt perehtyä. Tästä syystä puutarhassani ei esimerkiksi ole ruusuja - koska en ole vielä harrastuksessani niin pitkällä. (Tosin tähän kohtaan täytyy todeta, että itse asiassa tänä kesänä ostin yhden neilikkaruusun arvioidakseni, kuinka yhteiselämämme lähtee sujumaan :))
Tämän kesän perinnekasvi-ihastukseni palavarakkaus, joka kukki hienosti kuivuudesta huolimatta:
Minä ja sää
- Pidän sääpäiväkirjaa ja mittaan sademäärät. Haluatko, että näytän sinulle Excel-taulukkoni?
- Ihan hirveetä kun aina vain sataa / paistaa / jotain! Eihän tässä sateessa / helteessä / missä lie säässä voi tehdä mitään kun aina vaan...
- Jaahas, tälle päivälle on ennustettu 18 astetta lämmintä, pientä koillistuulta. Kello 14 ja 15 välillä pitäisi sataa. Yhtä tippaa näyttää. Illemmaksi on tiedossa poutaa. Aika lämmin yö tulossa.
- Asennekysymys.
- Jos saisin valita, koko kesän paistaisi aurinko. Silleen sopivasti. Yöllä sataisi sen verran mitä kasvit tarvitsevat.
➜ Olen tosi huono sopeutumaan hiemankin poikkeavaan säätilaan. Esimerkiksi hellesäät ovat minulle ihan tuskaa, en nauti niistä lainkaan. Samoin tuuli tai hieman kylmempi sää saavat silmäni vuotamaan ja nenäni tippumaan, jolloin joudun ihan jatkuvasti niistämään ja työnteosta ei meinaa tulla mitään. Sormeni ja varpaani jäätyvät todella herkästi, joten en edes ala puhumaan talvesta. Kadehdin ihmisiä, jotka eivät reagoi tällä tavalla säätilan muutoksiin. Ihmettelen myös aina, jos joku fiilistelee pakkaskelejä tai sanoo, että sää on asennekysymys. Ei pidä paikkaansa, säällä on todella selkeä fyysinen vaikutus! Minulle täydellinen puutarhasää olisi noin 18-20 asteen puolipilvinen sää :)
Suhtautuminen vuodenaikoihin
- Ihanaa kun talvi on olemassa. En jaksaisi kontata puutarhassa ympäri vuoden.
- Rakastan Suomen neljää vuodenaikaa.
- Talven aikana näännyn puutarhapuuhien puutteeseen.
- En voi elää ilman puutarhapuuhia. Siksi minulla on toinen puutarha Espanjassa / Kiinassa / jossain. Lennän sinne joka syksy heti kun en enää saa sipuleita maahan edes rautakangella.
Voisin mainiosti elää ikuisessa keväässä tai kesässä, mutta talvi täytyy vain kärsiä läpi ja odottaa kevättä. Tykkään toki siitä, että Suomessa on erilaisia vuodenaikoja, koska mikään ei ole parempaa kuin kevään herkkä vihreys talven jälkeen.
Kevät!
Tässä vielä ohjeet haasteen toteuttamiseen:
Kerro vapaamuotoisesti millainen puutarhuri sinä olet. Olisi kiva, jos käsittelisit aihetta alla luetelluista näkökulmista – tai sitten jollakin aivan muulla tavalla, joka kuvastaa juuri sinua. Voit käyttää myös Pauliinan tekemiä vaihtoehtoja.
Näkökulmat:
Puutarhasuunnittelu
Ostokset
Työkalujen säilytys
Minä hyötytarhurina
Kitkeminen
Puutarhapuuhat
Puutarhan tyyli
Kasvivalikoima
Minä ja sää
Suhtautuminen vuodenaikoihin
Haasta muutama blogiystäväsi mukaan. Kerro, keneltä sait haasteen ja voit myös mainita, että alunperin haasteen pani alulle Pauliina blogista
Kukka & Kaali.
En tiedä varmasti, kuka on jo haasteen saanut, mutta minua kiinnostaisi lukea haasteen vastauksia seuraavilta bloggaajilta:
Pihan vuosi
Navettapiika /
Navettapiian puuhamaa
Tuulikki /
Kukkia ja Koukeroita
Katja /
Päivänpesän elämää