keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Islannin matka, osa I: Reykjavík, Thingvellir, Kerid, Geysir ja Gullfoss

Puutarha-aiheita on tähän aikaan vuodesta vielä niukasti, joten palaan postauksissani edelliskesän matkoihin useamman matkakertomuksen ja kuvapläjäyksen voimin. Tästä alkaa noin seitsemän tai kahdeksan postauksen sarja Islannista. Tuumailin, että ajastan nämä matkakertomukset keskiviikolle, jotta postaustahti jakautuisi tasaisesti. Viikonloppuisin on aikaa kirjoittaa ajankohtaisista puutarha-asioista ja nämä matkatarinat saavat rullata siinä välissä omassa tahdissa :)
Matkapostauksissa olevia kuvia pystyy myös klikkaamaan isommaksi.

2017 kesällä toteutimme viimein pitkäaikaisen haaveen Islannin matkasta. Heinäkuun alussa pakkasimme tavarat (paljon retkivaatteita ja kerrospukeutumista), luovutimme talon ja kissat luotettavan läheisen hoiviin ja lensimme jännityksestä pakahtuen tulen ja jään saarelle. Odotukset Islannin suhteen olivat korkealla, eikä pieni saarivaltio todellakaan tuottanut pettymystä.

Ensimmäisenä matkapäivänä suuntasimme Þingvellirin (Thingvellir) kansallispuistoon Reykjavíkin lähistöllä. Thingvellir on Islannin parlamentin alltingin syntysija ja kokoontumispaikka vuoteen 1978 asti. Geologisesti Thingvellir sijaitsee Euraasian ja Pohjois-Amerikan mannerlaattojen kohtaamispisteessä ja niiden erkanemisen toisistaan voi hahmottaa alueen läpi kulkevia kallioseinämiä katsoessa.

IMG_5461.jpg

IMG_5473.jpg

IMG_5492.jpg

Maisemia ei kuitenkaan voinut sanoa huikeiksi, koska vastaavaa on tullut nähtyä vaikkapa Norjassa. Ilma oli kuitenkin kaunis ja aurinkoinen, joten leppoisa kävely vehreiden maisemien läpi oli pelkästään mukavaa.

IMG_5490.jpg

IMG_5501.jpg

IMG_5512.jpg

IMG_5477.jpg

Iltapäivällä vetäydyimme Reykjavíkiin ja tutustuimme kaupunkiin kävelemällä. Parhaat näkymät avautuivat Tjörnin-lammen varrelta.

IMG_5537.jpg

IMG_5534.jpg

Paikallisia:

IMG_5535.jpg

Seuraavana aamuna suutasimme vuokra-Toyotamme taas kohti uusia nähtävyyksiä Islannin eteläosissa. Ennen Hveragerðia oleva pysähdyspaikka vuorenrinteellä tarjosi hienoja näkymiä alas laaksoon.

IMG_5548.jpg

Päivän ensimmäinen kohde oli Kerið (Kerid) -kraatteri. Hieno kohde, jonka katsomisesta sai pulittaa maanomistajille 200 islannin kruunua per henkilö. Ihan kohtuullinen korvaus kyseisestä näkymästä.  Kävelimme myös kraatterin pohjalle, mutta täytyy todeta, että näkymät olivat paremmat ylhäältä päin. Laskeutumisen voi siis hyvin jättää väliin.

IMG_5574.jpg

IMG_5568.jpg

IMG_5577.jpg

Seuraava määränpää oli Geysirin geoterminen alue. Saapuessamme paikalle satoi kaatamalla, joten loikimme parkkipaikalta pikaisesti vierailukeskukseen ja löysimme sopivasti paikan herkulliset kakkutarjoilut. Pitihän sitä jotain tekemistä keksiä sateen varalle.

IMG_5584.jpg

Vierailukeskuksen seinällä oli lampaan pää. Outoa - kyllä. Mutta silti tunnelmaan sopivaa.

IMG_5638.jpg

Sateen hellitettyä hieman lähdimme tutustumaan tien toisella puolella jatkuvasti höyryävään alueeseen. Joka puolella oli varoituskylttejä siitä, että höyry ja virtaava vesi saattavat olla jopa kiehuvan kuumia.

IMG_5637.jpg

IMG_5590.jpg

Alueelle nimenkin antanut Geysir ei ole enää aktiivinen, mutta sen sijaan mahtavaa luonnonnäytelmää tarjoaa noin kymmenen minuutin välein purkautuva Strokkur. Meidän vierailun aikana purkaustiheys taisi olla jopa noin 5-6 minuuttia. Jokaista purkausta seurasivat katsojien yllättyneet huokaukset sekä kameralaukaisimien räpsymiset.

Hiljainen Geysir:

IMG_5604.jpg

Strokkurin purkaus:

IMG_5606.jpg

IMG_5629.jpg

Blesin kuuma lähde:

IMG_5600.jpg

Kerrassaan upea ja erikoinen nähtävyys, jossa Strokkurin purkauksia olisi voinut seurata mielenkiinnolla tuntikaupalla. Päivän agendalla oli kuitenkin vielä yksi kohde, noin parinkymmenen kilometrin päässä sijaitseva mahtava Gullfossin vesiputous. Tämäkin nähtävyys oli mainio: vehreä laakso, jyrkät kallioseinämät ja mahtava vesimassa, joka nostatti vesihöyryä aina vierailijoihin asti.

IMG_5664.jpg

IMG_5658.jpg

Illalla palasimme vielä takaisin Reykjavíkiin, josta seuraavana aamuna lähdimme kiertämään saarta vastapäivään.

lauantai 27. tammikuuta 2018

Huhtikuu-haaste

Sain huhtikuu-haasteen Pihakuiskaajan matkassa -blogin Annelilta sekä Pihan vuosi -blogin Annikalta.

Haasteen tarkoitus on kertoa "huhtikuusi viisi tärkeintä kevään merkkiä, jotka ilahduttavat sinun sieluasi voimakkaimmin." Kiitos haasteesta! Olipa kivaa kurkata valokuvakansioihin ja ihmetellä huhtikuun runsaita kevään merkkejä. Tässä vastaukseni haasteeseen.


1. Puutarhurin mieltä lämmittää tietysti eniten lumien lähtö sekä jatkuvasti lisääntyvä valon määrä, jotka toimivat edellytyksenä kaikelle muulle. Lumien lähdettyä pääsee käymään ensimmäisten kevätaskareiden kimppuun, eli silppuamaan talventörröttäjiä kukkapenkkeihin - tämä on kevään merkki nro 1.

IMG_4174.jpg

2. Toinen ilahduttava kevään merkki kulkee osittain käsi kädessä ensimäisen kanssa. Penkkejä siistiessä voi bongailla silpun keskeltä ensimmäisiä lehtiä. Mikä vehreys!

IMG_4184.jpg

3. Suurta iloa tuovat luonnollisesti myös ensimmäiset sitkeät kukkijat krookukset:

IMG_4234.jpg

IMG_4228.jpg

4. Koska huhtikuussa on puutarhassa kukkia vielä vähänlaisesti, on silloin kiva suunnitella keväisiä ruukkuistutuksia:

IMG_4157.jpg

IMG_4220.jpg

5. Jos hyvin käy, voi huhtikuussa aloittaa jo taimien varovaisen ulkoilutuksen. Tämä edellyttää plussakelejä, kasvihuonetta, joka lämpiää helposti auringonvalossa sekä kasvarin lämmitystä öisin (tai herkempien kasvien siirtoa yöksi takaisin sisätiloihin).

IMG_4221.jpg

Haastan mukaan seuraavat blogit:
Kaupunkilaistyttö muutti maalle
Keijunkukkaset
Kivisen Vilman piha

Haasteen säännöt ovat seuraavat:

1. Tee postaus, ja kerro mistä haasteen sait
2. Kerro huhtikuusi viisi tärkeintä kevään merkkiä, jotka ilahduttavat sinun sieluasi voimakkaimmin. Etelärannikolla kevät on jo maaliskuussa ja pohjoisessa toukokuussa. Muokkaa haasteen kuukausi sinun kevääksesi. Huhtikuu on tässä vain keskiverto.
3. Laita haaste kiertämään haastamalla kolme blogia.

lauantai 20. tammikuuta 2018

Siemenpussien hypistelyä ja kylvösuunnitelmia

Viime vuoden puolella tuumailin, että otan tänä keväänä siementilausten kanssa rauhallisesti ja keskityn jo olemassa olevien siementen hyödyntämiseen. Tällä tavalla saisi kertynyttä siemenpussikokoelmaa hieman järjestykseen, eikä tarvitsisi tuskailla tilanpuutteen kanssa, kun jokainen valoisa ikkunanlauta on täynnä esikasvatuksia. Ihan hyvä ajatus, eikö?

Siemeniä, siemeniä:

IMG_7796.jpg

Järkiajattelua kesti siihen asti kunnes ensimmäinen siemenluettelo tupsahti postista. Tein "ihan vain haaveillakseni" listaa mielenkiintoisista kasveista. Listalle päätyi noin kymmenkunta nimikettä. Seuravaaksi muistin, että viime kevään puutarhamessuilla ihastelin Maatiaisen osastoa ja esillä olevia siemeniä, joihin halusin tutustua seuraavana kylvökautena tarkemmin. Ei muuta kun heidän verkkosivuille tutkailemaan valikoimaa. Siitä vierailusta päätyi selaimen kirjanmerkkeihin yhdeksän eri lajiketta. Vielä en ole tehnyt tilausta, mutta taitaa sekin olla pian edessä.

Mutta ennen sitä pieni katsaus siitä, mitä edellisvuosina kertyneitä siemeniä aion myös tänä vuonna esikasvattaa.

IMG_7797.jpg

Maaliskuussa aloitan valmistautumisen kasvihuoneviljelyyn ja kylvän tomaatin, kurkun ja paprikan siemeniä. 'Gardener's Delightin' lisäksi haluaisin viljellä vielä paria muuta tomaattia. Olisiko kanssabloggaajilla hyviä vinkkejä maukkaista lajikkeista?
Lisäksi maaliskuun esikasvatettaviin kuuluu kosmoskukka 'Sensation Tall Mixed'. Näyttävä, kestävä ja suurikukkainen kaunotar sopi viime kesänä mainiosti kukkapenkkiin.

IMG_7802.jpg

Huhtikuussa onkin jo runsaammin kylvettävää. Lisää kosmoskukkia - löysin siemenkokoelmastani avaamattoman 'Vega Mixture' pussin. Lisäksi auringonkukkia, kesäpäivänhattuja sekä tuoksuherneitä. Olen kokeillut tuoksuhernettä vain kerran ja tuloksena oli kasa kuivuneita rehuja, mutta myönnettäköön, että vika saattoi olla myös puutarhurissa. Annetaan siis paljon kehutulle kasville uusi mahdollisuus. Kuinka hyvin muuten tuoksuherneen siemenet säilyvät? Pussissani taitaa olla best before päivämäärä vuonna 2014, kannattaako edes kokeilla idättää?
Tähkäkelloa kylvin viime kesänä suoraan ulos ja tuotos oli täysi nolla. Siksi etenen tänä vuonna esikasvatuksen kautta. Lisäksi punapäivänkakkaraa, joka ei mahtunut viime vuonna mukaan.

IMG_7803.jpg

Toukokuussa onkin enää vain muutama esikasvatusta vaativa kasvi. Kesäkurpitsalajike 'Midnight' on monen vuoden suosikkini. Myskikurpitsaa kasvatin jo viime vuonna, mutta viileänä kesänä se ei ehtinyt edes kukkaan. Tänä vuonna suunnittelen lämpölavan rakentamista paremman menestyksen toiveessa.

Lajikkeiden määrä ei vaikuta edes kovin hurjalta. Lisäksi tulevat tietysti suoraan ulos kylvettävät sekä mahdolliset lisätilaukset ... Katsotaan kuinka minun käy, pystynkö karsimaan tilaustani vai iskeekö taas siementulva :)

Oletteko jo tehneet siementilauksia?

lauantai 13. tammikuuta 2018

Kuusi kuvaa kesästä 2017

Navettapiika haastoi minut mukaan Kuusi kuvaa kesästä -haasteeseen. Kiitos! :) Tämä mukava haaste antaa syyn käydä läpi edelliskesän kuvat ja palata mielessä kesän lämpöön, väreihin ja tuoksuihin. Kuvamäärän rajaaminen on vaikeaa - niin moni kasvi, näkymä tai tunnelma olisi ansainnut päästä mukaan!

Tällä kertaa valintani osui runsaisiin kasvi ja väriyhdistelmiin, jotka miellyttävät omaa silmääni eniten. Ja tällaisia runsaampia kokonaisuuksia alkoi lapsenkengissä olevassani puutarhassa näkymään  kunnolla vasta viime kesänä. Ainakin nyt tiedän, mihin haluan tähdätä jatkossakin - paljon värejä, kiitos!

Aloitetaan kevään hempeistä tulppaaneista (tai no, kuva on otettu kesäkuun seitsemäntenä, melko lailla kesän puolella aletaan olemaan). Havahduin ensimmäistä kertaa kerrattujen tulppaanien ihanuuteen:

IMG_5224.jpg

Loput kuvat ovatkin jo pääosin elokuun runsaudesta. Hassut jänönhännät, taustalla punavirmaa ja harmaamalvikkeja, mieluisia sävyjä ja muotoja.

IMG_7371.jpg

Räväkkä syysleimujen ja väriminttujen yhdistelmä:

IMG_7397.jpg

Syyshohdekukkien terrakotta ja rantakukkien violetti sävy olivat yllättävän hyvä yhdistelmä. Joskus tämän puutarhurin suunnittelemattomuus tuottaa hyviäkin tuloksia :)

IMG_7407.jpg

Elokuun puolessa välissä puutarhasta löytyi tummanpuhuvia sävyjä. Kosmoskukka ja sinipallo-ohdake täydensivät toisiaan:

IMG_7465.jpg

Viimeisessä kuvassa syyshortensian kavereina ovat violetit syysleimut ja viime kesänä kunnon kasvuvauhtiin päässyt kaksivuotias harmaakäenkukka:

IMG_7484.jpg

Saattaa olla, että tämä haaste on jo ehtinyt monelle, mutta mikäli ei vielä, niin haastan mukaan seuraavat blogit:
- Pihan Vuosi
- Puutarhurin elämää
- Puutarha on kotini

Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

tiistai 9. tammikuuta 2018

Lux Helsinki 2018

Runsaat kaksi kuukautta on vierähtänyt edellisesta postauksesta. Mitään dramaattista ei ole tapahtunut, päivät ovat vain täyttyneet muista kiireistä ja puutarha-asiat ovat painuneet taka-alalle. Välipäivinä lomailin ja latailin energiavarastoja. Aloin kirjoittamaan Islannin reissun matkapostauksia ja kävi jopa niin, että selailin siemenluetteloa ja järjestelin säilöstä löytyneitä siemenpusseja. Pikkuhiljaa alkaa löytyä aikaa, energiaa ja postausaiheita! :)

Kylvösuunnitelmiin palaan tarkemmin joskus toiste. Nyt teen pienen kuvakierroksen Lux Helsinki valofestivaaleilta. Vielä huomenna ehtii tuonne, festivaalireitti on auki 10.1. asti.

Kaupallista henkeä hehkuva "Subliminal" Rikhardinkadulla:

IMG_7731.jpg

Upea Erottajan paloasema:

IMG_7734.jpg

IMG_7742.jpg

Lyhtyjä Koulupuistikossa:

IMG_7752.jpg

IMG_7754.jpg

Hieno videoteos Arkkitehtuurimuseon seinällä:

IMG_7760.jpg

IMG_7762.jpg

IMG_7763.jpg

IMG_7764.jpg

Kyseinen videoteos oli yksi suosikeistani, kuten myös Kasarmikadun UV-valotaide:

IMG_7770.jpg

Kasarmitorin teos "my light is your light" kuvaa pakomatkalla vaeltavaa pakolaisperhettä:

IMG_7773.jpg

Espan lava:

IMG_7783.jpg

Kierros päättyy Tuomiokirkolle:

IMG_7792.jpg

Uusi Kaartinkaupungin reitti oli mukavan kompakti ja mielestäni jopa toimivampi kuin aiempien vuosien reitit. Plussaa myös hyvästä viitoituksesta eli LUX-valokylteistä sekä liikennejärjestelyistä. Lux Helsinki on vuosi-vuodelta mielenkiintoisempi kokonaisuus.

Kuullaan taas blogikamut! Haluan myös vähitellen päästä kärryille seuraamieni bloggaajien kuulumisista, olen varmasti missannut paljon mielenkiintoisia ja inspiroivia postauksia. Mutta onpa ainakin paljon lukemista talven keskelle :)
Mukavaa alkanutta vuotta kaikille ja reipasta päivän pitenemistä!