Maalaistytön taimitarhassa -blogissa oli kiva
postaus oman puutarhan hyvistä ja huonoista puolista. Alunperin idea taisi lähteä
vaalean vihreää -blogin
Pidän/En pidä -postauksesta.
Tuumailin, että voisi olla mukavaa pohtia meidänkin pihaa siltä kulmalta. Yleensä havaitsen helpommin virheitä kuin onnistumisia ja keskityn tyypillisimmin heikkouksiin, joten nytkin mieleeni juolahtivat ensin kaikki asiat, jotka puutarhassamme ovat pielessä! Mutta sellainen mietintä ei ole kovin hauskaa :) Joten yritän nyt kunnolla paneutua puutarhani hyvien puolien keksimiseen.
Plussat:
- Talomme sijaitsee rinnetontilla, joten seisova vesi on harvoin ongelma. Tämä on suuri plussa etenkin siksi, koska maalajina on savi. Lisäksi rinne avautuu itään päin, joten aamuauringon ensimmäiset säteet osuvat taatusti pihallemme.
Yksi ensimmäisistä kuvista muuttomme jälkeen, napattu joitakin vuosia sitten ylärinteestä:
... kuva johdattaa samalla myös seuraavaan plussaan, eli:
- Tontti on iso ja monimuotoinen. On nurmikkoa, kiviä ja vanhaa metsäpohjaa. Periaatteessa mahdollisuuksia luoda upea puutarha on mukavasti, jos vain osaisi :) Lisäksi suuri osa tontista tarjoaa luonnonmukaisia näkymiä: vanhoja kuusia ja katajia, villivadelmia ja mustikoita - on ihan mieletöntä herkutella villivadelmilla omalla takapihalla!
Pieni männikkö tontillamme:
Mustikoita takapihalta:
- Iso tontti mahdollistaa myös kaikenlaiset projektit :P Terassiraksan, kasvihuoneraksan, viljelylaatikot, kivikkoprojektin ... lista voi vain jatkua. Ja edelleen koko ajan tuntuu, että emme ole tehneet riittävän isosti ja näyttävästi, vaan rakennelmamme ovat vain pieniä pilkkuja villiintyneen luonnon keskellä.
Projekteja, projekteja:
- Tonttia ympäröivät isot kuuset ja sembramännyt. Ne ovat kauniita, toimivat näköesteenä ja tarjoavat hieman suojaa tuulilta. Lisäksi puut ovat oivallinen elinpaikka pikkulinnuille ja oraville.
Miinukset:
- Rinnetontti tarkoittaa meidän tapauksessa myös kovia tuulia, jotka puhaltavat ympäröiviltä pelloilta suoraan rinnettämme kohti. Tosin säännöllisesti kasveja pöllyttävä tuuli pitää tuholaiset loitolla, joten enpä valita :)
Viereisillä pelloilla myrskyää:
- Savinen maapohja. Sitä voi menestyksekkäästi kaivaa vain muutaman viikon ajan keväällä ja syksyllä. Muina aikoina maa on joko kivikovaa tai talvisin routivaa. Eikä mikään oikein kasva ilman maanparannusta. Paitsi tietysti rikkaruohot! Savimaa pysyy myös keväisin pidempään viileänä, joten kasvukautta saa odottaa hieman pidempään.
- Luonnontilainen tontti tarkoittaa myös sitä, että sananjalat ja kielot viihtyvät täällä mainiosti ja leviävät mieluusti kukkapenkkeihin. Uusien kukkapenkkien maa täytyy siis siivota juurista perinpohjin ja mielellään myös eristää juuriesteillä ympäröivien innokkaiden kasvien leviämiseltä.
Yksi reipas leviäjä, joka ei haittaa yhtään:
- Tärkeimmän nurmirinteen alla kulkee vesiputki porakaivolta talolle. Se tarkoittaa sitä, että alueelle ei kannata istuttaa puita tai isompia pensaita - eteen voi tulla tilanne, jolloin vesiputki täytyy kaivaa esille. Tämä harmittaa minua jonkun verran, koska kyseessä on aurinkoinen rinne suoraan terassin vieressä, enkä oikein keksi, mitä sille voisi tehdä. Perennoja voi tarvittaessa siirtää, mutta mitään kovin kiinteää tai hienoa en haluaisi kyseiseen kohtaan perustaa. Lisäksi miehen mielestä porakaivolle pitäisi tarvittaessa päästä pienellä kaivinkoneella, joten käytännössä jonkinlainen kaistale on pidettävä nurmikkona.
Vesiputkien kaivuu joitakin vuosia sitten - oli niin raastavaa seurata tätä kaaosta!
Tuntuu, että monet plussat ovat toisaalta miinuksia ja myös toisin päin. Piha ja puutarha ovat hyvässä ja pahassa aina omia ja niissä näkyy (tai ainakin alkaa näkymään..) oman käden jälki. Ja se taitaa olla se paras juttu.