Varoitan jo heti alkuun, että tästä on tulossa maratonpostaus :) Viikkoon en ole blogiin äärelle ehtinyt, mutta onneksi se ei tarkoita sitä, että en olisi ehtinyt nauttia keväästä tai päässyt puutarhaan. Olen todellakin ja siksi myös blogimateriaalia on kertynyt runsaasti. Kauan odotettu kevät hellii meitä nyt oikein kunnolla. Tämäkin viikonloppu on ollut aivan mahtava - lumet ovat sulaneet vauhdilla ja piippoja ja ensimmäisiä aikaisia kukkijoita nousee puutarhassa ihan yllättäen.
Mutta aloitetaan kronologisesti viime viikonlopusta. Hankin kevään kunniaksi orvokkeja ja sipulikukkia ja vein ne piristämään muilta osin vielä hieman askeettisen näköistä kasvihuonetta:
Suloinen rimpsureunainen kaunotar:
Laajakuvanäkymä kasvihuoneesta on siis tällainen :D Viimevuotiset kasvusäkit odottavat lumien sulamista, jotta voin levittää ne katteeksi penkkeihin. Ruukuissa ovat daaliat, pidän peukkuja että kaikki lähtevät nätisti kasvuun. Ainakin talven autotallissa kasvuturpeessa viettäneet juurakot olivat hyvännäköisiä ja muhkeita.
Perjantaina hurautin töiden jälkeen Kevätmessuille. En ollut ajatellut meneväni, mutta kun sain tutulta sähköpostiini ilmaisen lipun, totesin, että voisihan messuilla pikaisesti pyörähtää. Ajankohta oli hyvä, valtaosa messuvieraista oli perjantaina neljän jälkeen jo lähtenyt ja sain kierrellä käytävillä melko rauhassa.
PuutarhaNikkarien osastolla oli romanttisesti somistettu parveke. Tykkään tästä vaaleanpunaisesta ja pinkistä teemasta, vaikka omassa puutarhassani ei vastaavaa löydykään. Ehkä pitäisi.
Yleiskoristelualueella oli leikitelty Liisa Ihmemaassa -teemalla:
Mystinen peilisali:
Piipahdukseni oli todella pikainen, enkä tällä kertaa ostanut mitään. Taitaa olla ostokiintiöni hetkellisesti täynnä. Ainakaan sisälle ei mahdu kohta enää yhtään kasvia. Tässä onkin hyvä aasinsilta kertoa kylvötilastoista - tällä hetkellä 34:sta kylvetystä kasvista/lajikkeesta on itänyt 28. Kun miettii sitä, että kolmen lajin siemenet ovat vielä jääkaapissa kylmäkäsittelyssä, niin voi todeta, että itäminen on epäonnistunut kolmella lajikkeella. Ne ovat omasta pihasta kerätty samettikukka 'Cat's Eyes', kaukasiantähtiputki ja keltakurjenmiekka. Vielä en menetä niiden suhteen toivoa, ehkä niillä vain kestää pidempään?
Tänä viikonloppuna olen lämpimien ilmojen siivittämänä siivonnut kukkapenkkejä. Leikkaan kaikki talventörröttäjät sekä syksyllä maahan jääneet kuivuneet lehdet ja varret penkkeihin silpuksi. Ei näytä ehkä maailman kauneimmalta ratkaisulta, mutta helpottaa kovasti saviselle maapohjalle perustettujen penkkien hoitoa. Maa tulee tällä tavalla selvästi muhevammaksi, etenkin jos silpun päälle levittää vielä jossain vaiheessa katetta. Tässä yksi "silppupenkki":
Penkkejä siivotessa löysin aarteita. Näitä jokakeväisiä puutarhurin hartaasti etsimiä helmiä!
Esikoita!
Syysleimu:
Ihana väriläiskä muuten niin harmaassa maisemassa:
Nurmikon lämpimimmillä paikoilla ja omenapuun alla oli krookuksia kukassa. Voiko näistä iloita joka kevät? Kyllä, ja aina yhtä paljon.
Suuressa keväthuumassa aloin jo myös suunnittelemaan kevään ja kesän projekteja. Ideoita tupsahtelee pihalla kiertäessä mieleen enemmän kuin ehtii toteuttaa. Mutta ei se haittaa, nyt saa inspiroitua ja hullaantua :)
Kevään eteneminen näkyy myös
lintuhaasteessa, joka on taas viikon aikana kasvanut monella bongatulla lajilla. Kävimme lauantaina Tampereella katsomassa kissamaisen Cats-musikaalin (josta voisi kirjoittaa ihan oman postauksen, mutta todetaan tässä kohtaa, että olipa hauska esitys!) ja samalla tuli nähtyä monia "citylintuja" kuten varpuset ja pulut, mutta myös naurulokit ja västäräkit. Kohta alkaa olla helpot lajit kerätty päältä :) Tällä hetkellä olen tunnistanut 31 lintulajia.
Lopetan tämän maraton-koostepostauksen perhoskuvaan (perhonen on ilmeisesti kuoriutunut kasvihuoneen lämmössä) ja toivotan kaikille pikaista hankien sulamista, ihania keväthetkiä ja iloisia löytöjä kukkapenkeistä!