sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Kevät etenee sittenkin

Viime päivinä on blogeissa näkynyt lumipeitettä ja harmiteltu kylmäaaltoa. Meillä täällä etelässä tilanne on hieman optimistisempi, sillä lumi ei ole onneksi jäänyt maahan, mutta lauantain iltapäivän näkymät olivat silti ihan masentavia - sankkaa lumipyryä.

"Olette sitten laittaneet terassikalusteet esille - eheii hölmöläiset!"

IMG_1934.jpg

IMG_1935.jpg

Kasvit eivät ole onneksi ottaneet tästä kylmäaallosta pahasti nokkiinsa. Yllättäen muutama palloesikko on lurpahtanut täysin, mutta valtaosa porskuttaa eteenpäin ilman mitään ongelmia. Osa näyttäisi kasvavan jäätävistä säistä huolimatta. Esimerkiksi näihin tulppaaneihin tulee päivä-päivältä enemmän väriä näkyviin:

IMG_1958.jpg

Myös kylmäkukka nimensä mukaisesti näyttäisi selviävän mainiosti:

IMG_1948.jpg

Alppikärhön kukkanuput paisuvat:

IMG_1943.jpg

Purppuratuomen kukinnot kurottavat valoa kohti:

IMG_1936.jpg

Tässä joko 'Bowl of Beauty' tai 'Starlight' (ikinä en tässä vaiheessa vuotta tiedä, mikä lajike on missäkin..) on kasvattanut vankat alut:

IMG_1947.jpg

Viime kevään bloggaajatapahtumassa Tahvosilta saatu pensasangervo 'Double Play Big Bang' on tällä hetkellä kukkapenkin ilopilkku - vaikka pienikokoinen, loistaa se värityksellään kauas.

IMG_1959.jpg

Neliöpenkissä kukkii muutama hyvin matala narsissi, en tiedä mitä varten ovat pysytelleet niin lähellä maanpintaa, mutta ehkä se on tässä säässä ihan fiksu valinta. Nämä ovat muistaakseni peräisin ruukkunarsisseista, joiden sipulit työnsin kuihtumisen jälkeen penkkiin.

IMG_1940.jpg

Eli tuolla ulkona kuitenkin tapahtuu kaikenlaista jäätävistä sääoloista huolimatta. Ja ensi viikolle luvataankin jo hieman lämpimämpiä kelejä! Jos se kevät sitten vihdoin tulisi.
Iloista uutta viikkoa!

20 kommenttia:

  1. Kasvit näyttäisivät kestävän hyvin. Ja onneksi on luvassa lämpenevää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä helpotus nuo lämpenevät ilmat! Tänään oli vielä melko jäätävää, mutta pikkuhiljaa parempaan suuntaan mennään :) Ja tällaisilla keleillä saa ainakin nauttia pitkään kukinnasta.

      Poista
  2. Suurin osa kasviiston selevenny ja jatkanu kasvua, ku mitään olisi tapahtunukkaa. Tua angervo on tooosi ihku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kasvit ovat tosiaan varautuneet tähän ailahtevaan kevätsäähän!

      Poista
  3. Juu, oli vähän ankeat kelit, mutta kyllä se nyt lämpenee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli edelleen jotenkin todella viileä viima ulkona, mutta kyllä nyt näyttäisi tästä suunta olevan ylöspäin.

      Poista
  4. Angervo on tosi hieno! Siellä on selvitty takatalvesta oikein mallikkaasti. Tulputkin noin kauniisti kohta kukassa. Lämpimämpi sää olisi kyllä toiveissa jo vihdoin tännekin. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Angervo on melkein kuin syysväreissä :) Kesää kohden sen pitäisi ilmeisesti hieman vihertyä. Nyt kaivattaisiin todellakin lämpöä!

      Poista
  5. Olipas kivoja ja todella hyviä kuvia! Pensasangervo tosiaan on oikkea väripilkku, meilläkin se selvisi talvesta! Ihanaa, kun koko ajan pilkistelee jotakin uutta ja ihanaa. Ei niitä pienet pyryt lannista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että sielläkin on pensasangervo hengissä ja loistamassa väreillään :) Niinpä, ehkä ne pienet pyryt vaikuttavat enemmän puutarhurin stressitasoon kuin kasvien menestykseen :D

      Poista
  6. Täällä lumisateet jäivät lähinnä yöaikaisiksi. Mukava kun lämpösemmät kelit palaavat, vaikka onhan tuolla ulkona puuhatessa tullut tarpeeksi lämmin, näilläkin lämpötiloilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on itse asiassa parhaat kelit tehdä ulkona raskaampia töitä - kesän helteillä ne vaativat moninkertaisia ponnistuksia.

      Poista
  7. Hienot lumisadekuvat, vaikka niitä katsellessa alkaakin palella :)

    VastaaPoista
  8. Meillä lunta tuli monta kymmentä senttiä, kun ei kumpparin varsi riittänyt kun tein kuvaus kierroksen.
    Minä tykkään etsiä uusia blogeja, joissa en ole ikinä ennen käynyt. Sillä tavalla löytää uusia kivoja blogeja ja uusia ihania ihmisiä blogien takaa.
    Liityn blogiisi lukijaksi ja liitän sinun blogin minun lukuluetteloon, näin minun on helppo seurata blogiasi.
    Tuleppas sinäkin käymään kylässä aurinkokujalle.
    Oikein mukavaa loppuviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh mikä määrä lunta tullut siellä! Toivottavasti nyt on jo lumet sulaneet.
      Kiva kun liityit blogini seuraajaksi!

      Poista
  9. Ihanat kevätkuvat. Lumisateesta huolimatta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi lumisateet eivät täysin pilanneet kevätfiiliksiä :D

      Poista
  10. Onpas värikäs angervo ja kylmäkukka ihastuttava!
    Lumisateet toivottavasti jo menneisyyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole lunta enää näkynyt, onneksi! Sadetta tosin runsaasti eilen, mutta se on myös hyvä asia, kasvit tarvitsevat lisäpotkua kasvuun.

      Poista