sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Hyötyviljelyä 2015

Vuoden lopussa on sopiva hetki kaivaa esille puutarhan vuosikalenteri, kurkata kuva-arkistoihin ja arvioida taimikasvatuksen tuloksia. Tässä lyhyt yhteenveto pienen kasvimaani tuotoksista vuodelta 2015. Pientä piperrystä, mutta erittäin kivaa sellaista!

Hyötykasveja olen ehtinyt kylvää nyt muistaakseni kolme vuotta. Tilaan siemenet hyötykasviyhdistykseltä ja yritän valita kestäviä, helppoja lajikkeita. En ole kovin intohimoinen kokki, joten kasvatan perusvihanneksia. Tästä samasta syystä en ole lähtenyt yrttien kasvatukseen - en vaan osaisi tehdä niillä mitään. Hankin yrttini kuivattuna kaupan pusseissa.

Tänä vuonna päätin panostaa palkokasveihin. Kylvin silpoydinherneitä, sokeriherneitä ja härkapapuja. Lisäksi perussettiä: porkkanoita, punajuuria, salaattia ja kesäkurpitsaa.

  • Silpoydinhernettä 'Kleine Rheinländerin' olen tyytyväisenä mussuttanut jo kolme vuotta peräkkäin. Erittäin varma valinta siis. Ei tarvitse tukemista, mutta tänä vuonna laitoin muutaman bambukepin tueksi ja mielestäni sato oli isompi. Tuet helpottivat myös palkojen poimintaa. 

Herneet rehottavat kesäkukkien keskellä:

IMG_9017.jpg

  • Sokerihernettä kokeilin ensimmäistä kertaa, lajikkeena 'Ambrosia'. Varmasti laitan myös ensi vuonna, koska ei ole mitään parempaa kun heittää wokkipannulle juuri poimittuja sokeriherneitä vasta nostettujen porkkanoiden ja oman pihan kesäkurpitsan kanssa. Kaupan sokeriherneet kalpenevat näiden rinnalla. 

  • Härkäpapu 'Express' lähti loistavasti kasvamaan. Harmikseni en vain oikein osannut laittaa siitä mitään. Kerran keitin papuja lisukkeeksi, mutta totesin, että se meni liian hankalaksi nysväämiseksi. Ei jatkoon. 

Pavut 15. kesäkuuta (taustalla sokeriherneet):

IMG_8243.jpg

Ja runsaan kahden viikon päästä, 2. heinäkuuta: 

IMG_8329.jpg

  • Porkkana 'Maestro' on myös jo muutamana vuonna kokeiltu maukas ja makea lajike. Tänä vuonna kasvimaalaatikoiden maa oli ilmeisesti muuttunut liian saviseksi, joten pari haaroittunutta juurestakin oli mukana. Näitä ei saa kaupasta!

IMG_8598.jpg

  • Kesäkurpitsa 'Midnight' ei itänyt esikasvatuksessa, joten turvauduin kaupan taimitarjontaan. Kesä taisi olla kesäkurpitsalle liian sateinen ja viileä, koska satoa saatiin vain muutaman kurpitsan verran. Aiempina vuosina kesäkurpitsaa on parhaimmillaan tullut joka toinen päivä.

Kesäkurpitsa tuotti kyllä kukkia - olisi ilmeisesti pitänyt syödä niitä:

IMG_8328.jpg

  • Salaattia kylvin tänäkin vuonna, mutta epäonnistuin taas kerran. Salaateistani tulee kitkeriä enkä mitenkään muista poimia nuoria lehtiä - aina ne ehtii kasvaa liikaa.

  • Piparminttu talvehtii parhaillaan viljelylaatikossa. Se leviää reippaasti ja suorastaan rakastan sen huumaavaa tuoksua. Silläkään ei ole merkitystä, että en erityisemmin välitä piparminttuteestä - piparminttu tulee pysymään puutarhassa. 
IMG_8609.jpg


Ensi kesänä voisin yrittää uudelleen lehtikaalin kasvatusta, jospa tällä kertaa keksisin paremmin, mihin sitä voisi käyttää. Ainakin kaikki lehdet ja ruokablogit ovat nykyään täynnä lehtikaalireseptejä, eli ideoista ei pitäisi olla pulaa.

Enpä malttanut olla samalla tutkimatta hyötykasviyhdistyksen valikoimaa. Bongasin pari uutta kasvia kokeiluun: rukolan kasvimaalle ja lehtivihannesten joukosta punarevonhännän koristekasviksi. Kohtahan voikin alkaa miettimään siementilauksia ...

8 kommenttia:

  1. Tämäpä oli mielenkiintoinen postaus.
    Olen itse melkoinen noviisi näiden hyötykasvien kanssa, mutta nyt kun asumme täällä pikkutönössä haluan kokeilla jotakin kasvattaa itse. En myöskän ole intohimoinen kokki, joten nysväämistä en suosi :)
    Perusjuttuja haluan kokeilla. Mökillä joskus laitoin sokerihernettä, ja kyllähän sitä aion täällä kotonakin laittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyötyviljely on palkitsevaa, vaikka ei omalla kohdalla niinkään hyödyllistä (jos siis hyötyä mitataan sadon määrällä). Muistan miten yllätyin siitä, kuinka useampi kasvi lähti siemenestä kasvamaan ja tuotti jopa satoa :D Ja edelleen samoja juttuja ihmettelen.

      Poista
  2. Onko muuten sattumoisin antaa vinkkejä kauniista hyötykasveista, joita voisi istuttaa kukkapenkkiin? Välillä sellaisia näkyy puutarhalehdissä yms, mutta ne eivät jää minulla ikinä sen kummemmin mieleen, kun en oikein hyötykasveista mitään ymmärrä. Itsekasvatetut herneet olisivat varmasti hurjan hyviä, meillä vaan pyörii nurkissa niin paljon fasaaneita ja nehän taitaa kanssa arvostaa herneiden maukkautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys! Olen mielestäni törmännyt sellaisiin lehtijuttuihin, jossa yrttejä kasvatetaan kukkien kanssa kauneissa asetelmissa.. enpä tosin ole nyt varma. Ainakin parsaa voi ymmärtääkseni kasvattaa ihan ulkonäönkin vuoksi.
      Voi harmi teidän fasaaneja! :D Ei taida olla fasaaninpelättimiä keksitty? :)

      Poista
  3. Viime kesä ei ollut hyötyviljelyn - tai minkään muunkaan - kannalta paras mahdollinen. Innolla siis mennään uutta kesää kohti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ainoastaan nurmikko taisi viihtyä viime kesänä. Onneksi vuodet eivät ole veljiä keskenään, vai miten se meni :)

      Poista
  4. Hyötykasvit on vieraampi alue minulle, tosin lapsena otin kasvamaahan tuntumaa monien vuosikymmenten edestä. Hiljalleen kuitenkin hiipii innostus, valkosipuli on ihan must ja nyt kovasti kehutaan lehtikaalin terveysvaikutuksia. Lisäksi monikin puutarhuri on pakkasten keskeltä julkaissut sadonkorjuukuvia. Tiedä, vaikka ensi kesänä jo meilläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ainakin kokeilla! Varmaan jokaiselle muodostuu ne omat suosikit. Itse kärvistelin valkosipulien kanssa yhtenä kesänä ja totesin sen jälkeen, että ei enää :) Mutta on mielenkiintoista kokeilla joka kesä ainakin muutamaa uutta vihannesta tai lajiketta.

      Poista