sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Siementen korjuuta ja hyviä uutisia

Vielä saadaan nauttia lämpimistä keleistä. Tänäänkin lämpömittari käväisi auringonpaisteessa jopa 24 asteessa. Pyykit kuivuivat hyvin ulkona ja lapiohommissa tuli sekunnissa kuuma.

Tällaisina kuivina ja aurinkoisina päivinä on hyvä kerätä siemeniä talteen. Itse olin korjuuhommissa tosin jo viikko sitten, kun nappasin talteen mummonmyssyakileijan, kesäpäivänhattujen, purppurarevonhännän, pioniunikoiden ja sinitähtösen siemeniä.

IMG_9509.jpg

IMG_9512.jpg

IMG_9510.jpg

Sitä aikaisemmin olin jo ehtinyt laittaa kesäkukan, samettikukan ja melonin siemeniä kuivumaan ja nyt pussitin ja nimesin ne huolellisesti.

IMG_9506.jpg

Vielä täytyy muistaa ottaa talteen 'Sungold' -tomaattien siemeniä, sitten taitaa tämän vuoden siemenkeruu olla paketissa. Ensi keväänä en oikeasti tarvitse yhtään uusia siemeniä, paitsi ehkä korkeintaan muutaman tomaatinlajikkeen. Omia sekä siemenkirjeiden siemeniä on nyt ihan riittävästi.

Viime viikolla sain lääkäriltä hyviä uutisia. Runsas puolitoista vuotta sitten alkanut kilpirauhasen liikatoiminta on saatu lääkityksellä nätisti kuriin ja sain nyt vihdoin luvan lopettaa lääkkeet!
Muistan, että diagnoosin jälkeen kirjoitin tammikuussa 2017 blogiini itseäni säälivän postauksen ja maailma näyttäytyi tuolloin todella synkissä sävyissä. Muistan elävästi sen, että pahimmassa vaiheessa en jaksanut vaihtaa kissojen vesikippoihin vettä ja työmatka lyhyine kävelypätkineen oli niin rankka, että välillä se suorastaan itketti. Sairauden myötä lihaskuntoni katosi totaalisesti ja jo valmiiksi surkea aerobinen kunto heikkeni entisestään. Muistan kuitenkin lämmöllä niinä aikoina blogiini tulleita tsemppaavia kommentteja, jotka piristivät kovasti ja antoivat hyvää perspektiiviä asioihin - sellaisia näkökulmia, joita ei itse syvässä melankoliassa tajunnut ajatella :)

IMG_9490.jpg

Lääkityksen saatuani kaikki lähti kuitenkin nopeasti kehittymään myönteiseen suuntaan. Samalla teimme päätöksen pistää töpinäksi yhden ison unelman osalta ja varasimme edelliskesälle matkan Islantiin. Ei siis huonoa ilman hyvää - kilpirauhasongelmat kirkastivat minulle montaa asiaa. Kiteytettynä - (kliseisesti) tartu hetkeen, priorisoi elämän tärkeitä asioita ja arvosta kehoasi. Se, että pystyn retkeilemään tai kaivamaan puutarhassa, on minulle nykyään todella arvokas ja merkittävä asia, eikä todellakaan mikään itsestäänselvyys.

IMG_9482.jpg

Toivottavasti kaikki pysyy jatkossakin hyvällä mallilla. Kilpirauhasen liikatoiminta voi tehdä comebackin, ja minulla onkin siksi jo seuraava tarkistuskäynti kalenterissa. Sitä on kuitenkin turha murehtia etukäteen, koska oma vaikutusvalta asiaan on aika lailla nolla. Nyt on kuitenkin hyvä meininki ja sillä mennään! :)

Aurinkoista uutta viikkoa!

22 kommenttia:

  1. Hienoa kuulla hyviä uutisia voinnistasi, terveys on elämässä ehkäpä tärkeimpiä asioita, ja sen huomaa monesti vasta sitten, kun kaikki ei olekaan kohdallaan. Mahtavaa, kun jaksat taas puuhata ja näet tulevaisuuden positiivisessa valossa:) Siementen keruuta minäkin olen viime päivinä harrastanut, viimeksi tänään keräilin amppelissa roikkuvasta hauskan värisestä pikkupetuniasta siemeniä talteen, tekee mieli kokeilla, tuleeko niistä mitään. Kauniit kuvat! Mukavaa viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se menee valitettavasti juuri niin, että terveyden merkitys hahmottuu kunnolla vasta silloin, kun kohtaa jonkun terveysongelman. Toisaalta näen nyt jälkikäteen kilppariongelmani tietyllä tapaa positiivisina, koska sen kautta opin jotain uutta.
      Petunian kasvatusta siemenestä olisi kiva kokeilla, etenkin jonkun erikoisemman värisävyn, koska peruspetunioita saa kohtuuhintaan kaupastakin. Kivaa viikkoa myös sinne!

      Poista
  2. Siementen keruuta pitäisi tehdä, aina tuntuu tulevan muuta puuhaa tilalle. Hienoa kuulla että sairaus on tasapainossa ja selätettykin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täna vuonna olin kerrankin ajoissa siemenkeruun kanssa. Tyypillisesti olen herännyt ajatukseen vasta syyssateiden jälkeen, jolloin kaikki kasvit ja siemenet ovat litimärkiä :/ Nyt on vielä ainakin tälle viikolle luvattu aurinkoisia päiviä, joten vielä on aikaa kerätä siemeniä :)

      Poista
  3. Juuri näin, asioita on turha murehtia etukäteen, sillä silloin jää elämättä ja nauttimatta juuri nyt olevat hyvät ja kauniit hetket.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin ja tuo olisi hyvä muistaa. Todennäköisesti murehtisin enemmän, jos kyseessä olisi vakavampi sairaus. Nyt olen jotenkin ajatellut pärjääväni myös silloin, jos kävisi huonosti ja liikatoiminta palaisi, siksi on myös helpompaa olla uhraamatta tälle liikaa ajatusta.

      Poista
  4. Oon iha muutamasta kukasta ottanu siämeniä. Mullaki on nii palio, etten tartte yhtää lisää, luulisin.
    Erittäin hyvä uutinen! Onneksi nykyysin on tepsivät hoirot. Moon kans samaa miältä, etton turha murehtia asioota, mihinkä ei voi itte vaikuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä, miten kirkkaana tuo ajatus siementen riittävyydestä pysyy keväällä, kun siemenkatalogit tupsahtaa postiin :D
      Hoidot olivat todella tehokkaita ja koko hoitoprosessi labrakäynteineen helppo ja selkeä. Tietysti minun sairaus reagoi heti lääkitykseen - tilanne olisi varmasti ollut hieman erilainen, jos näin ei olisi käynyt.

      Poista
  5. Muutamia siemeniä olen itsekin kerännyt. Osan kohdalla heräsin liian myöhään. Ensi vuonna sitten aikaisemmin liikenteeseen.
    Hieno juttu, että voit nyt paremmin. On se kummallista, että tavallista elämää osaa arvostaa vasta sitten, kun se on vaakalaudalla. Kukaan ei tiedä, milloin omalle kohdalle tapahtuu jotain arkea mullistavaa. Tämä kesä on minulle opettanut, että elämä on tässä ja nyt. Ei sitten kun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt taitaa olla ihan viime hetket käsillä siementen keruuseen. Ensi viikolla tulee koleat ja sateiset syyssäät.
      Vaikka miten ajattelisi, että osaa nähdä elämässä ne tärkeimmät jutut ja elää niiden mukaan, niin ei se kuitenkaan kirkastu ennen kuin jotain mullistavaa tapahtuu. Toisaalta hyvä, että elämän myllerryksistä pystyy oppimaan jotain - jos näin ei olisi, niin ne tuntuisivat erityisen turhilta.

      Poista
  6. Siementen keruu on mukavaa puuhaa! Hienoa, että voit hyvin ja jaksat touhuta puutarhassa. Ainakin minulle puutarha toimii parantavana elementtinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarha on ehdottomasti terapiamuoto, ilon aihe ja myös motivaattori. Sinne on välillä vaan pakko päästä, heikosta kunnosta huolimatta :)

      Poista
  7. Hieno valikoima jo siemeniä tallessa. Minullakin on kuivumassa vaikka mitä, mutta ne ovat vielä pussittamatta. Terveys on tärkeimpiä asioita elämässä ja sen menettäminen pysäyttää aina tavalla tai toisella. Hienoa, että sinulla menee nyt hyvin. Toivottavasti liikatoiminta ei uusiudu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin täytyy vielä pussittaa osa siemenistä. Odotan jo innolla sitäkin puuhaa, välillä tollainen järjestely- ja arkistointihomma on aivan mahtava :)
      Toivon myös, että liikatoiminta pysyisi poissa. Etenkin sen takia, että uusiutuessa ymmärtääkseni harkitaan lääkehoidon sijaan mahdollisesti myös leikkaus- tai muita hoitomenetelmiä, joista en ole hirveän innoissani. En tietysti lääkityksestäkään :) Mutta sitä täytyy miettiä sitten kun tilanne on päällä. Siihen asti yritän elää mahdollisimman stressittömästi ja pitää itsestäni huolta - uskoisin että sillä pystyn parhaiten välttämään uusiutumisen.

      Poista
  8. Hyviä uutisia, mukava kuulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti tauti myös pysyy poissa. Ilmeisesti se uusiutuu noin puolilla potilaista, joten todennäköisyydet eivät ole huikean hyvät, mutta pidän silti peukkuja, että näin kävisi.

      Poista
  9. Kiva kuulla että jaksat taas. Hienot siemenet olet kerännyt. Minulla on kerätty mutta ei putsattu pusseihin. Otin itsekkin vielä selvää siitä laukasta. Ihanat mehitähdet, mikä mätäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuntoa pitäisi kohottaa vielä selvästi lisää, etenkin aerobinen kuntoni on kerta kaikkiaan surkea, mutta onneksi se ei estä puutarhahommia. Päinvastoin, ne ovat hyvää hyötyliikuntaa. Hyvä jos laukan nimi selvisi!

      Poista
  10. Siementen keruumukavaa, tarttis itsekkin useammista lajeista kerätä, nyt pionit ja unikot.
    Mukava kuulla, että voit paremmin ja varmaan tuollaiset kokemukset laittavat arvot järjestykseen.
    Mehitähdet upeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionien siemeniä en ole kerännyt, jotenkin mietityttää tuo kasvatusvaihe. Minulla on mielikuva että se olisi hankalaa ja vaatii enemmän kärsivällisyyttä :)
      Liikatoiminta oli kieltämättä opettava kokemus. Liitän sen puhkeamisen vahvasti stressaavaan elämäntapaan sekä flunssainfektioon. Sellaiseen stressiin minulla ei ole varaa enää palata.

      Poista