keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Harppauksia puutarhassa

Olen tehnyt pari pidempää työpäivää enkä ole ehtinyt oikeastaan edes kierrokselle puutarhaan. Tänään kipaisin kameran kanssa pikaiselle rundille ja huh, millaisia yllätyksiä tuolta löytyi! Ihan kuin muutamassa päivässä olisi tapahtunut parin viikon mittainen harppaus ajassa eteenpäin. Eihän tässä ehdi muuta kuin vain ihmetellä.

Nyt on esikkoihanuuksien parasta aikaa.

IMG_8761.jpg

IMG_8766.jpg

Monty Don kertoi Gardener's World ohjelmassaan, että esikoita voi jakaa helposti kukinnan jälkeen. Taidan ottaa sen tänä vuonna suunnitelmiin, koska olisi mukavaa saada lisää tätä pirteää kukkamerta tulevina vuosina.

IMG_8762.jpg

IMG_8764.jpg

Lupauksia tulevasta:

IMG_8769.jpg

IMG_8779.jpg

Ja suloista, hempeää kukintaa! Luumupuut kukkivat jo, tämä oli yksi kiljahduksen aihe tänään kotiin palatessani :)

IMG_8778.jpg

Myös viime keväänä istutettu purppuratuomi kukkii:

IMG_8776.jpg

Ja dahurianalppiruusu avaa yksittäisiä kukkiaan. Tämä kukkii nyt ensimmäistä kertaa puutarhassani ja tietysti olen valtavan tyytyväinen :)

IMG_8774.jpg

Kivikossa tarhakylmänkukka tuntuu kehittävän aina vain lisää nuppuja, näyttäisi olevan jonkinlainen kukinnan ennätysvuosi meneillään:

IMG_8770.jpg

Kevätlinnunherne on hauskan monivärinen:

IMG_8799.jpg

Ja tulppaanien kukinta on alkanut kunnolla.

IMG_8767.jpg

IMG_8785.jpg

IMG_8793.jpg

IMG_8790.jpg

Hieman harmittaa, että en ole ehtinyt kunnolla vierailemaan blogeissa ja kommentointikin laahaa perässä, mutta ehkä siihen tulee pian taas parempi hetki.
Mukavia ja aurinkoisia puutarhahetkiä kaikille!

32 kommenttia:

  1. Hienon värisiä esikoita. Kevätesikoista ajattelin ottaa kukinnot pois etteivät siemennä tänä vuonna yhtään, taimia on riittävästi. Mutta muut saavat minun puolesta lisääntyä niin paljon kuin haluavat. Suloinen kevätlinnunherne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa että sinulla on jo runsauden pula esikoista :) En edes tiedä, mistä esimerkiksi tuo oranssinkeltainen esikko on tullut, todennäköisesti osana siemensekoitusta.

      Poista
  2. Kaunista kukintaa! Tämä on ollut kyllä aivan ihmeellinen kevät. Miten yhdessä päivässä voi jo tapahtua niin paljon. Meille on jostain ilmestynyt tuota kevätlinnunhernettä oikein massoittain, hyvä niin. Ne ovat hurahtaneet nyt parissa päivässä kukkimaan. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut todella vauhdikasta meininkiä :) Kiva että siellä on kevätlinnunherne levinnyt, leviäisipä täälläkin! Mukavaa viikkoa myös sinne!

      Poista
  3. Kaikkialla on niin kaunista ja ohikiitävää ihanuutta, ettei tosiaan meinaa perässä pysyä. Samoin piha kutsuu niin totaalisesti, ettei toisten blogeille nyt tahdo jäädä aikaa, kommentoinnista puhumattakaan. Vain näin illan myöhäisinä tunteina ehtii piipahtaa ja ihailla muidenkin kukkaloistoa. Sinulla on siellä kovin, kovin kaunista! Kylmänkukkasi on ihan mahdoton, kun noin kukkii:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perässä pysyminen edellyttäisi melkein sitä, että voisi kiertää pihalla monta kertaa päivän aikana. Ja juuri näin, puutarhassa on paljon tekemistä ja onhan siellä nyt myös aivan ihanaa :)

      Poista
  4. Kevät on nyt kukkeimmillaan eikä malttaisi olla millään poissa puutarhasta, joten täälläkin blogien lukeminen jää siihen tauon paikkaan töissä tai puutarhassa. Ihastuttava väriloisto siellä ja kukinta jo niin pitkällä. Ihanat esikot, kylmänkukka ja kevätlinnunherne, tulppaaneista puhumattakaan. <3 ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei muuta ehdi, niin pakko käydä edes pikaisella kierroksella puutarhassa päivittäin. Yritän ottaa nyt blogien lukemista kiinni työmatkoilla julkisissa. Ei ole ihan parasta katsella kuvia puhelimella, mutta parempi näin kuin ei mitään.

      Poista
  5. Kaunista väri-iloittelua <3 Pionissa ja syreenissäkin jo noin isot nuput! Ihanan värinen kylmänkukka ja mahdoton kukkija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin todella syreenin nuppuja, yleensä kukkivat touko-kesäkuun vaihteessa. Ei tässä pysy lainkaan perässä :)

      Poista
  6. Aivan ihastuttavia kuvia! Tosi pitkällä kevät jo on siellä, pionissakin nuput ja syreenissä kukkia. Monty Donin vinkkejä seuraan minäkin ahkerasti. Hauskaa huomata, miten maalis-huhtikuussa maisema Englannissa on aina kuin eri planeetalta talviseen koti-Suomeen verrattuna, mutta kesäkuun alkuun mennessä kasvit ovat miltei kirineet etumatkan kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa olen miettinyt Gardener's Worldia katsoessani, että yllättävän hyvin Suomen kesä ottaa kyllä hyvin britit kiinni :D

      Poista
  7. Harmittaa kun ulkona on niin kaunista ja lämmintä ja kevät etenee huimaa vauhtia eikä puutarhassa ehdi möyriä eikä tarkastella kaikkea uusia alkuja. Työ haittaa pahasti harrastusta ; :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä just, voisin pitää palkallista vapaata huhtikuusta syyskuuhun :D Ei tässä muuten ehdi mitenkään riittävästi puutarhaan.

      Poista
  8. Välillä on sellainen aika ettei ehdi blogistaniaan vierailulle, mutta niin meillä kaikilla muillakin on, mukavaa, että joskus kuitenkin ehtii - paremmalla ajalla. Tämä ihana keväinen sääkin houkuttelee ulos!

    Onpa tosi ihania kukkijoita ja esikoita noin paljon! Joko teillä sireenissä on kukinta pian alkamassa, meillä vasta nuputtelee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäisin olisi blogiin paljon asiaa, mutta aika on todella kortilla. Ja varmasti monella on sama tilanne. Täytyy käydä tarkastamassa syreenin tilanne heti kun pääsen kotiin :)

      Poista
  9. Oih, sielä on niin kaunista että <3 Upean näköistä kukintaa. Puutarhurit tosiaan ovat näillä keleillä pihalla, joten kaikki varmasti ymmärtävät tietynlaisen hiljaisuuden. Tosin, ihan samaa välillä harmittelen omalta kohdaltani! Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on tärkeää muistaa myös ihastella puutarhassa luonnon kauneutta :) Tosin itse en nyt näillä aikatauluilla muuta ehdikään kuin vain katsella.. Kesällä päivä pitenee, mutta ei selvästikään riittävästi :)
      Mukavaa lähestyvää viikonloppua!

      Poista
    2. Oli tosi mukava tavata Sinut tänään <3

      Poista
    3. Samoin, oli ihan mahtavaa tavata henkilökohtaisesti :)

      Poista
  10. Todella ihania ja kauniita kuvia. Esikot ovat upeita ja sopivat niin kauniisti helmililjojen kanssa yhteen. Todellista puutarhaterapiaa koko piha.
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  11. Ihania kukkia. Minulla vasta pari esikkoa. Niitä pitää saada lisää :) Jostain syystä en ole ollut ollenkaan innoissani kylmänkukista, mutta onhan tuo sinun tarhakylmänkukka sen verran upea, että saatan muuttaa vielä mieleni. Samanlaiset kiireet jatkuvat edelleen täälläkin. Pihalla ja täällä blogimaailmassakin voisi tosiaan viettää aikaa paljon enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikoita täytyy todella saada lisää, yritän itsekin haalia näitä aina taimistoilta sekä tällä kertaa myös jakaa. Hassua, ettei kylmänkukka ole mieleesi, mutta näinhän se on - jokaiselle löytyy ne omat suosikkikasvit :) Kiireet ovat nyt hieman huonoon aikaan, minulla ei ole oikestaan yhtään aikaa puutarhalle eikä blogeille, mutta yritän sitä välillä aina jostain nipistää. Mukavaa kesää sinne!

      Poista
  12. Voi ihanuus mitä kukintaa ja kukkia! On tämä kevät vaan upeaa aikaa:) Leppoisaa lauantaita♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nyt on ihan hurja kukinta meneillään ja kaikki kukkii ennätysajoissa. Kukinta on toisaalta myös nopeasti ohi.

      Poista
  13. Ihania esikoita. Minulla on niitä paljon erilaisia mökillä ja olen jakanut niitä kukinnan jälkeen. Teen samoin tänä vuonna. Ihanan värinen tarhakylmänkukka. Minulla on valkoinen ja kahta erilaista lilaa. Kevätlinnunherne onko se myös monivuotinen? Kivan näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että esikoiden jakaminen sujuu ja onnistuu. Hankin punaisen tarhakylmänkukan lisäksi nyt myös peruslilan, molemmat ovat ihania. Kevätlinnunherne on monivuotinen.

      Poista