tiistai 6. joulukuuta 2016

Tunnelmia marraskuisesta Berliinistä

Marraskuussa teimme pikaisen viikonloppuvierailun Berliiniin. Tavoitteena oli nukkua pitkään, syödä hyvin, katsella hiukan nähtävyyksiä, istuskella kahviloissa ja kenties käydä hieman myös ostoksilla. Näistä toteutuivat melkein kaikki, mutta kaupungissa kiertelyä emme vain osaa suorittaa maltillisesti. Tälläkin kertaa tuli käveltyä niin paljon, että ei mitään rajaa! Rentouttava viikonloppu ei siis ollut sitä ainakaan jaloille, joiden lihasjumit vaativat toipumiseen useita päiviä :)

En ollut vieraillut Berliinissä aiemmin, joten halusin nähdä tärkeimmät maamerkit. Siksi suuntasimme lauantaina ensin Alexanderplatzille ja kävelimme sieltä East Side Gallerylle, eli 1,3 km pituiselle muurinpätkälle.

Alexanderplatzille pystytettiin jo joulumarkkinoita:

IMG_3543.jpg

IMG_3544.jpg

Matkalla East Side Galleryyn ohitettiin kaunis Berliner Dom:

IMG_3551.jpg

Ja kurkattiin taaksepäin tv-tornin suuntaan:

IMG_3553.jpg

Lähistöllä oli myös Nikoilaiviertel eli pieni ja suloinen pastellisävyin entisöity Nikolai-kortteli:

IMG_3556.jpg

IMG_3558.jpg

Matka Berliinin muurin muistomerkille osoittautui melko pitkäksi, joten kuljimme yhden pysäkinvälin S-bahnilla. Täytyykin kehua, että Berliinissä oli toimiva julkinen liikenne. Kaupungissa oli helppoa liikkua niin U-bahnilla, S-bahnilla sekä bussilla lentokentälle. Berliinin pitkät välimatkat huomioiden julkisilla kulkeminen kannattaa, jos haluaa yhtään säästää koipiaan.

Muurin luona parveili paljon turisteja. Joen suunnalta muuri näytti kolkolta ja loputtomalta. Toisella puolella oli värikkäitä ja puhuttelevia seinämaalauksia koko matkan pituudelta.

IMG_3563.jpg

IMG_3562.jpg

Myöhemmin törmättiin Potsdamer Platzin lähistöllä ulkonäyttelyyn, jossa oli kuvia Berliinin muurin ympäristöstä ennen sen kaatumista. Hyvä näyttely samasta aiheesta oli myös Kohlhoff-tornin Panoramapunkt-näköalatasanteella, jossa keskityttiin erityisesti Potsdamer Platzin rakennustöihin muurin purkamisen jälkeen.

Seinämaalaukset (tai graffitit tai muraalit?) eivät rajoittautuneet vain entisiin muurinpätkiin. Berliinissä näkyi useita ulkonäöltään erikoisia asuintaloja, esimerkiksi tämä punainen ilmestys:

IMG_3566.jpg

Tai seuraavassa kuvassa siltarakennelman takaa näkyvä outo hahmo valkoisine silmineen:

IMG_3564.jpg

Muutenkin arkkitehtoniset ratkaisut näyttivät omaan silmääni rohkeilta ja mielenkiintoisilta. Se sopi aivan loistavasti kaupungin moderniin tunnelmaan.

Välillä piti lepuutella jalkoja ja nauttia keskieurooppalaisesta kahvilakulttuurista. En halua laskea, kuinka monta vehnä-sokeri-pähkinä-rusina-painotteista leivonnaista söin koko matkan aikana, useampia ainakin. Mutta ahkera kävely vaatii tietysti paljon energiaa :) Kaduilla, kahviloissa ja kaupoissa oli jo runsaasti joulukoristeita ja -tunnelmaa:

IMG_3569.jpg

Iltapäivällä kipitimme vielä käymään Brandenburgin portilla, jossa sattui juuri olemaan jonkinlainen mielenosoitus. Kuten kuvista näkyy, säässä ei ollut kehumista - lauantaipäivänä Berliinissä oli harmaa marraskuinen sää ja lämpöä vajaa kymmenen astetta.

IMG_3572.jpg

Mielenosoituksen takia portin kohdalta ei ollut läpikulkua. Matkamme vei siksi seuraavaksi Potsdamer Platzin suuntaan, jossa sijaitsi myös hotellimme. Matkalla tutustuimme vaikuttavaan erikokoisista betonikuutioista muodostuvaan holokaustin muistomerkkiin:

IMG_3575.jpg

Muistomerkin taustalla nousevat korkeuksiinsa Potsdamer Platzin uudehkot rakennukset:

IMG_3573.jpg

Pimeyden tullen kävimme vielä piiphtamassa hotelliamme vastapäätä sijaitsevassa Sony Centerissa, lähinnä fiilistelemässä valaistusta ja tunnelmaa. Kuvissa hohtaa aukion upea kattorakennelma:

IMG_3592.jpg

IMG_3594.jpg

Tämän jälkeen piti siirtyä hotellihuoneeseen lepuuttelemaan väsyneitä jalkoja. Matkatarina jatkuu seuraavassa postauksessa,  kuvilla Kohlhoffin näköalatornista sekä Tiergartenin puistosta.

Sillä välin toivotan kaikille lukijoille hyvää itsenäisyyspäivää!

16 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia Berliinistä.
    Hyvää Itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Hyvää itseänäisyyspäivää myös sinulle!

      Poista
  2. Mielenkiintoisia kuvia! Meidän Berliinin matkasta on aikoja, joskus asuntoautolla pyörittiin siellä matkalla Italiaan. Tuollaiset kaupunkilomat on kivoja, pitäisi harrastaa niitä enemmänkin. Juuri olimme ensimmäisellä sellaisella Prahassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeviregina! Kaupunkipyörähdykset ovat minustakin kivoja, tuovat vaihtelua arjen keskelle. Ulkomaanmatkalla ei tule yleensä ajateltua päivittäisiä arkisia asioita ollenkaan :)
      Prahassa haluaisin käydä myös! Sinnekin tuollainen viikonloppumatka olisi juuri passeli.

      Poista
  3. Aivan ihania kuvia. Pidän kovasti Berliinistä ja tuttuja paikkoja on kuvissasi. En tosin ole nähnyt Berliiniä jouluasussaan. - Hyvää juhlapäivän jatkoa! - Blogissani on puutarhakirjojen arvonta, käyhän kurkkaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Berliini oli mielenkiintoinen vierailukohde, tuntui siltä, että paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta. Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa sinnekin!

      Poista
  4. Taitaa olla Berliini nyt suosittu matkakohde. Itse en ole käynyt. Mukavaa katsella näitä kuvia, kun niin monet ovat tuosta kaupungista niin paljon kertoneet ja pitäneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuntuu, että olen kuullut Berliinistä vain positiivisia kokemuksia. Kaupunkiin tutustuminen pistää myös väkisin miettimään lähihistoriaa, joten siksikin Berliinin matka on mielenkiintoinen.

      Poista
  5. Olipa mukava katsella kuvia. Kävin elokuussa Berliinissä ja vaikka silloin kävelin paikkoja ristiin rastiin, jäi paljon näkemättä. On siis kiva täydentää nähtävyyksiä muiden postauksilla. Kaupunki myös näyttää hieman erilaiselta näin joulun alla. Odotan innolla lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama tunne jäi minullekin päällimmäisenä mieleen - paljon jäi näkemättä. Puolessatoista päivässä ei ehdi paljoakaan. Mulla on varma aikomus mennä Berliiniin myös keväällä ja käydä silloin Charlottenburgin sekä Potsdamin suunnalla ihastelemassa linnoja ja puutarhoja.

      Poista
  6. Voi mahdoton miten ihanissa paikoissa olet käynyt! Berliinissä en ole koskaan käynyt ja toivelistalla se onkin ollut jo kauan! Esikoinen tuntee kaupunkia, täytynee pyytää häntä oppaaksi :D

    Mukavaa itsenäisyyspäivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Berliinissä riitti katsottavaa ja koettavaa, oli mielenkiintoisia paikkoja ja nähtävyyksiä. Toivottavasti pääset matkalle! :)

      Poista
  7. Voi kun kuulostaa mahtavalta reissulta. Olette ehtineet käydä jo vaikka missä!!! Berliini näyttää mielenkiintoiselta kaupungilta, seuraavaa postaustasi odotellessa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tosiaan kiersimme kaupunkia ristiin-rastiin, kun ei toi rentoutuminen oikein onnistu :D Mutta tulipa ainakin käytyä mielenkiintoisissa paikoissa. Berliini olisi varmasti ollut vieläkin hienompi kesäisemmissä tunnelmissa, mutta silloin en raaski lähteä pois kotoa..

      Poista
  8. Hienot kuvat! Olen pitkään suunnitellut matkustavani Berliiniin. Nyt alkoi taas polttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulevi! Berliini oli mielestäni ehdottomasti käymisen arvoinen. Hieman jo kiinnostaisi lähteä sinne keväämmällä, mielessä siintää puutarhakierrokset :)

      Poista