lauantai 2. heinäkuuta 2016

Odotettu pioni ja muita kukintoja

Ihan ensimmäinen pionini kukkii! Tänä keväänä ostettujen pionin taimien nuppuja ei tietysti lasketa, vaan nyt on kyse viime vuonna istuttamistani taimista. 
Jo ennen kuin meillä oli yhtään kukkapenkkiä, tiesin, että niissä täytyy olla pioneja, muhkeita mummolan kukkijoita. Viime vuonna perustin talon taakse ensimmäisen rinnepenkin ja istutin sinne kaksi 'Sarah Bernhardtia' ja kolme 'Karl Rosenfieldia'. Keväällä ehdin jo ajatella, että ne eivät selvinneet talvesta, koska maasta ei noussut pitkään mitään. Olin väärässä - yksitellen jokaisen pionin kukkavarret nousivat valoa kohti. Ja loppukeväästä oli tarkan tutkailun seurauksena selvää, että tämän vuoden "satona" on yksi kukkanuppu. Tätä on kyllä odotettu :)

IMG_2433.jpg

Myös muualla penkeissä on palkittu puutarhurin odotuksia kauniilla kukinnalla. Isotähtiputken 'Ruby Cloud' sävy on ihana. Huomaan, että tummanpunainen sävy toistuu usein kukkavalinnoissani. Kuten toki myös vaaleanpunainen ja pinkki :)
"Rubiinipilvelle" hankin Viherlassilasta kaveriksi myös tavallisen vaalean lajikkeen, joka odottaa vielä istutusta. 

IMG_2483.jpg

Vaaleanpunaista värimaailmaa edustaa tällä hetkellä keijuangervojen alue, jossa pörrää huima määrä kimalaisia ja perhosia:

IMG_2447.jpg

Pakko laittaa vielä yksi kuva tähkäesikosta, nyt kun se kukkii täysillä:

IMG_2442.jpg

Kirjopikarililjojen siemenkodat ovat kietoutuneet toisiinsa ja avautuneet. Kylväytykää ihanaiset!

IMG_2478.jpg

Eilen huomasin ensimmäisen syysleimun aloittavan jo kukintaa. Melko aikaista! 

IMG_2454.jpg

Keväällä istutettu pikkujasmike on täynnä kukkia:

IMG_2440.jpg

Nyt eletään ihanaa aikaa. Täytyykin lähteä koneelta puutarhaan!

13 kommenttia:

  1. Voi, kunpa olisi tilaa pioneille!! Mutta yksi pieni vain mahtuu pikkupihalleni, ja olen jotenkin ajatellut ettei pioni oikein sopisi viljelypalstalla. Vaikka miksipä ei... Ihanat kukat sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita ihmeessä pioneja palstalle, nehän voisi sopia hienosti! :)

      Poista
  2. Onpa sinulla kaunis kukintaa puutarhassasi. Upea pioni1 - Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Pioneja ei turhaan suosita puutarhassa niin majesteetillinen se on kukkiessaan. Ihana rypäs kauniin väristä isotähtiputkea. Se on yksi suosikkiperennoistani. Upea tähkäesikko ja hienoa, että olet saanut sen menestymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isokokoisen pionipuskan kukinta on todellakin upeaa, toivottavasti omani kasvavat myös reippaasti. Isotähtiputki on minunkin suosiossa, todella helppo ja kaunis perenna.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos! Saatan olla subjektiivinen, mutta minustakin pionini ensimmäinen nuppu on aivan ihana! :)

      Poista
  5. Sinulla kasvaa myös minunkin lempi värisiä kukkia, niin ihania erityisesti tähtiputki ja tietenkin pioni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin sitä aina päätyy ostamaan kukkia samoissa lempisävyissä :)

      Poista
  6. Pionit ovat niin ihania, ettei niitä voi olla liikaa!!!! Minä yritän rakentaa lisää kukkapenkkejä, jotta saisin lisää pioneja.

    VastaaPoista
  7. Wau, tuo tähkäesikko on todella hieno ja kaunis. :)

    VastaaPoista