perjantai 3. kesäkuuta 2016

Perjantai-illan hurahdukset

Havahduin tänään illalla siihen, että eilinen sade ei ollutkaan kastellut maata kunnolla. Tomaatin taimien lehdet alkoivat käpristyä. Ei muuta kuin äkkiä taas kastelukierros käyntiin. Kastelen säännöllisesti kaikki tänä keväänä istutetut ja/tai kylvetyt taimet sekä ruukkuistutukset. Viime vuoden kasvit saavat pärjätä itsekseen.

Vasta hankittu 'Starlight' -pioni on avannut nuppunsa:

IMG_2126.jpg

Myös toinen Marketanpuiston hankinta, japaninatsalea kukkii:

IMG_2153.jpg

'Texas Flame':

IMG_2140.jpg

Rantalaukkaneilikka:

IMG_2131.jpg

Kastelun jälkeen ajattelin, että voisin viedä muutaman kottikärryllisen kuorikatetta uusille poluille kivikkopenkin ympärillä. Toiset saattavat tehdä perjantai iltana yhdeksän maissa jotain ihan muuta, mutta meikäläinen heiluu talikon kanssa suursäkkien kimpussa. Mutta aika oli hyvin otollinen, koska ilma oli viilentynyt mukavasti.

Mirrinminttu:

IMG_2162.jpg

Laukkojen kukinta näyttää tänä vuonna vaatimattomalta:

IMG_2164.jpg

Akileijat sen sijaan puskevat kunnolla kukkaa:

IMG_2169.jpg

Viljelylaatikoissa herneet ovat itäneet:

IMG_2166.jpg

Katetta kärrätessä huomasin, että kivituhkapolut alkavat vihertämään rikkaruohoista, joten tein pienimuotoisen hyökkäyksen myös niiden kimppuun. Lisäksi istutin viikolla rautakaupasta mukaan tarttuneen kissankäpälän kivikkoon. Tuttuja kuvioita - yksi asia muistuttaa seuraavasta ja aika vierähtää puutarhassa nopeasti. Lopulta täytyi oikein päättää, että en enää jatka hommia, vaan istun viinilasillisen kanssa alas blogin pariin.

On mahtavaa, että vielä kymmeneltä voi nauttia terassilla hämärtyvästä illasta. Huomenna viilenee, mutta sekin on mukavaa vaihtelua. Puutarhatäytteistä viikonloppua kaikille!

8 kommenttia:

  1. Nyt on läpö hellinyt pitkään vähän liiankin kanssa. Helteessä ei voinut eikä jaksanut tehdä oikein mitään. Täällä meillä +28 astetta varjossa. Nyt onneksi ilma viileni siedettäviin lukemiin.
    Ihana tuo atsalea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helteessä on ollut veto ihan pois, minustakin hyvä, että hiukan viileni. Sisälläkin on ollut kuuma. Aina on jotain vikaa säätilassa :) Voisi olla sellainen sopiva parinkymmenen asteen keli jatkuvasti :)

      Poista
  2. Helle sai kaikki ryöppyämään sellaisella vauhdilla, ettei perässä pysynyt. Ehkä ilmojen viilennettyä on aikaa ja tarmoa vähän enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu että koko ajan joudun muistuttamaan itselleni, että nyt eletään vasta kesäkuun alkua. Ei ole kesä vielä ohi, se on vasta tuloillaan ja montaa hyvää kuukautta on vielä jäljellä.

      Poista
  3. Ihana väri tuossa Japanin atsaleassa! Täällä satoi onneksi sen verran, että kastui muukin, kuin vain ihan pintamulta. Aikamoisia kastelukierroksia on saanut kyllä tänä keväänä tehdä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että siellä satoi kunnolla! Täälläkin vaikutti sataneen, mutta seuraavan päivän iltana multa oli ihan rutikuivaa. Voi toki olla, että helle haihdutti sataneen vesimäärän nopeasti. Kastelu alkaa todellakin käymään voimille, mutta se on kai oma moka - ei kukaan käskenyt kylvää ja istuttaa näin paljon uutta tänä vuonna :)

      Poista
  4. Kaunista. Samoin viettelen perjantai-iltojani. Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perjantai-illat ovat parhaita :) Mukavaa sunnuntaita sinnekin!

      Poista