lauantai 1. huhtikuuta 2017

Kevätostoksilla

Perjantaina iski kunnon lumisateet! Kaivoin aamulla ihan ihmeissäni autoani lumesta. Onneksi aamuyöstä satanut höttölumi haihtui melkein samana päivänä, mutta hurjalta se näytti:

20170331_073359

Tänään on ollut myös kurja sää, joten pihatöitä ei kannattanut edes ajatella. Sen sijaan kävimme ennakkoäänestämässä ja piipahdimme kirpputorilla. Tarkoitus oli etsiä kirppikseltä ulkoruukkuja, mutta niitä ei juurikaan ollut. Löysin kuitenkin pari pajukoria, joita ajattelin hyödyntää kasvihuoneessa muoviruukkujen ympärillä.

IMG_4153.jpg

Aiemmin viikolla bongasin Ikeasta alennuksessa olleet isot peltiruukut, joihin voisin laittaa kesäkukkia (kunhan ensin tulisi edes se kevät..). Tänään hamstrasin lisäksi isoja saviruukkuja kasvihuoneeseen. Kasvatusastioita pohtiessani tulin nimittäin lopulta siihen tulokseen, että unohdan muovilaatikoiden metsästyksen ja käytän kasvihuoneessa kasvusäkkejä sekä ruukkuja. Täytyykin huomenna mallailla hieman kasvihuoneessa tavaroiden ja ruukkujen paikkoja :)

IMG_4155.jpg

IMG_4163.jpg

Ja jos kevät ei halua säiden puolesta alkaa millään, niin keväisiä tunnelmia täytyy hakea kevätkukista. Istutin tete-narsisseja, helmililjoja ja suloisia orvokkeja ruukkuihin.

IMG_4157.jpg

IMG_4161.jpg

Nyt odotan malttamattomana huomiseksi luvattua lämpöaaltoa, jotta voin siivota kasvihuoneen ja viedä sinne vihdoinkin kukkia!

20 kommenttia:

  1. Tähän aikaan lumisade masentaa! Onneksi suli melkein samantien pois. Eilen meillä satoi kaatamalla vettä. Tietää lähtöjä lumille ja jäille. Keväisiä olivat ostoksesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti oli viimeinen lumisade tänä keväänä! :) Meillä on maa vielä ihan jäässä, kova kuin mikä kävellessäkin.

      Poista
  2. Hyviä löytöjä teit kuitenki. Nua kopathan on ku uusia ja orvokkiaki jo.
    Meillä satoo het sevverran, ettei puutarhas taira mitää päästä tekemähän ainakaa viikkoho.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän hyväkuntoiset korit tosiaan :) Harmillisia nämä sateet! Saisi nyt tulla kunnon aurinkoisia päiviä.

      Poista
  3. Täälläkin tuli lunta reippaasti. Eikös sitä sanota että uusi lumi on vanhan surma....
    Ihania kevätistutuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin saisi olla kyllä, lumet voisi haihtua ilmaan per heti! Sipulikukat tuovat kevään :)

      Poista
  4. Kyllä se sieltä vielä tulee, kevät! Sinulla samanlaiset puuhat kuin täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään odotus on korkeimmillaan! Tosin heti kun tulee lämmintä, on puutarhassa sataa rautaa tulessa ja kiirettä pukkaa :)

      Poista
  5. Sulla alkaa olla tarvikehankinnat valmiina - kunhan se kevät nyt viimein tulisi. Lunta tuli täälläkin ihan liikaa. Joutui vallan lumitöitä tekemään. 10 senttiä "vanhan surmaa" oli mielestäni suuresti liioiteltua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, lumitöitä! Toivottavasti lumet lähtevät teiltäkin pikaisesti. Täällä on vielä yksittäisiä kasoja ja jäälaattoja. Maa on tosin aivan jäässä vielä.

      Poista
  6. Täälläkin jo odotetaan lämpimiä kevätilmoja kasvihuoneen siivousta ajatellen, eikä kaivata enää yhtään lunta! Kivoja ostoksia, pitää varmaan itsekin hakea orvokkeja, jospa niistä saisi hieman kevätmieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienikukkaiset orvokit ovat tosi suloisia! :) Tänään oli hieman lämpimämpää, joten siivosin kasvihuoneen ja vein osan kukista sinne. Lopputulos hiveli silmiä :) Vielä kun saisi sinne muita kasveja!

      Poista
  7. Tosi kivoja löytöjä ja kauniit keväiset istutukset! Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikko onkin vierähtänyt jo hurjaa vauhtia ohi :O Kiitos toivotuksista :)

      Poista
  8. Nuo pajukorit ovatkin tosi kivoja ja kauniita suojaruukkuina.
    Täällä meillä satoi viikonloppuna vettä ja lumet hupenivat pihalta ihan silmissä.
    Kuinka kivalta tuntuukaan toivottaa jo hyvää huhtikuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ovat meiltäkin lumet melkein lähteneet ja aurinkoisia päiviä on luvassa :)

      Poista
  9. Aivan ihania ostoksia ja istutuksia! Orvokit ovat aina niin suloisia.
    Meillä paistoi eilen (tiistaina) aurinko ja sulatti lunta aika tehokkaasti, mutta tänään kevään tulo jumittaa taas. :)
    Aurinkoista ja kukkaisaa huhtikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti siellä on kevät taas edennyt! Täällä on melko hyvin lumet sulaneet.
      Aurinkoista huhtikuuta myös sinne!

      Poista
  10. Sitä lämpöaaltoa on saatu odottaa. Tänään vihdoinkin oli aika säällinen keli.
    Nyt olet tehnyt noita ruukkuhankintoja ja kohta päästään tositoimiin. Itse aloitin tänään haravoinnin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut ihanan aurinkoisia ja valoisia päiviä. Kohta kannattaa tutkailla piippojen tilannetta :)

      Poista