lauantai 22. huhtikuuta 2017

Melkein kevät

Melkein tuntuu keväältä, mutta ei sitten kuitenkaan. On ollut aurinkoisia päiviä, mutta samalla hurjaa tuulta. Aurinko lämmittää jo selvästi, mutta ilma on kylmä. Eilen meillä satoi jättimäisiä rakeita.

IMG-20170421-WA0000

Molemmat autot olivat juuri sateen aikaan pihassa ja kummassakin on nyt klommoja. Ei kovin isoja, mutta tietyssä valossa ne näkyvät selkeästi. Onneksi sentään kasvihuoneessa on turvalasit! Eikä taivaasta sentään tippunut parikiloisia haukia, kuten jossain päin Suomea oli käynyt.

Tänään olin menossa kääntämään viljelylaatikoiden multaa ja lisäämään kanankakkaa sekä hieman uutta multaa. Ei siitä tullut mitään, koska kaksi laatikkoa olivat vielä osin jäässä, kuten myös multasäkki. Mitä tää juttu nyt on? Missä kevät?

Kasvihuoneessa ainakin on lämmintä, enimmillään jopa 30 astetta. Automaattiavaaja on laitettu paikoilleen ja pääsiäisenä asensimme myös verhotangot ja verhot. Ne ovat ohutta tylliä, mutta minusta tuntuu jo nyt, että verhoista on ollut selvästi apua - aurinko ei porota enää ihan suoraan ja toisaalta öisin lämpö pysyy pidempään kasvarissa.

IMG_4237.jpg

Pelakuut ja verenpisarat ovat viettäneet jo useamman päivän kasvarissa. Öisin siellä on lämmitys ja kovina pakkasöina lämpötila pysyy juuri muutaman asteen plussalla. Se näyttää riittävän mainiosti. Kohta olisikin aika siirtää kasvit suurempiin ruukkuihin.

IMG_4256.jpg

Osa esikasvatettavista ulkoilee kasvarissa päivisin. Pääsiäisenä koulin kasveja monta tuntia ja myös tänä viikonloppuna on koulintapuuhia tiedossa :)

IMG_4221.jpg

'Tanskan vienti' on kasvanut reippaasti pituutta!

IMG_4257.jpg

Idätyspaikkana kasvihuone ei vaikuta toimivan kovin hyvin. Tähän mennessä vain hämähäkkikukka on itänyt. Syynä voivat olla liian nopeat lämpötilan vaihtelut. Ehkä siirrän kylvöt sisälle ja kokeilen, jospa ne siitä vielä lähtisivät. Kuvassa viimeisin kokeilu - kylvin pikkuruukkuihin auringonkukan siemeniä.

IMG_4259.jpg

Toivotan keväisiä ja lämpimämpiä ilmoja!

IMG_4232.jpg

16 kommenttia:

  1. Kamalan isoja rakeita! Sinulla on kiva kasvihuone, jossa voi jo fiilistellä lämpimässä, taimille varmasti hyvä kasvatuspaikka. Hitaasti tuntuvat minun taimeni kasvavan, juuri laitoin siitä postauksen. Ihana tuo viimeinen kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hullun isoja rakeita! Kasvarissa on hyvin valoa, joten pikkutaimet kasvavat siellä melkein silmissä :) Pitäisi vain ehtiä karaista taimia enemmän, nyt olen vain viikonloppuisin vienyt ne kasvariin. Toiveissa on, että voisin jättää kaikki taimet ulos myös yöksi.
      Tylsää, jos esikasvatukset eivät näytä etenevän. Kunhan tulee enemmän valoa sekä lämpöä ja alat ulkoiluttamaan niitä, niin ne varmasti kirivät muut kiinni :)

      Poista
  2. Onpa rakeilla kokoa. Hyvä varjostussysteemi kasvihuoneessa. Tuliko se kasvihuoneen mukana vai rakensitteko itse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan itse askartelimme :) Mies kiinnitti kasvihuoneeseen yhdeksän Ikean verhotankoa (neljä kattoon, neljä katon ja seinän väliin ja yksi eteläseinustalle) ja samasta paikasta ostettiin myös edulliset tylliverhot.

      Poista
  3. Sinunkin kasvarisi on paljon enemmän kuin kasvihuone. Siitä tulee ihastuttava kesähuone myös lämpöä rakastavalle ihmiselle.
    Kuulin uutisista noista rakeista. Meillä tuli vain lunta. Ei voi mitään vielä istuttaa, eikä komposteja kääntää. Ovat niin jäässä. Usein vappuna on varjoisemmissa paikoissa ollut vielä lunta, mutta muualla lapion on jo saanut maahan. On tämä kylmä ja piiiiiitkä kevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh mikä kevät - lunta, rakeita, tuulta ja toisaalta myös aurinkoa on ollut viime päivinä. Mutta ei vielä lämpöä. Minustakin aiempina vuosina on ollut tähän aikaan selvästi lämpimämpää. Ja jos nyt iskisi lämpöaalto, tulisi pihalla pitämään kiirettä!

      Poista
  4. Olipa isoja rakeita! Meillä ei kasvilavojen maa ole enää jäässä ja kylvinkin tänään jo vähän siemeniä. Saisi tuota lämpöä jo tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan älyttömiä rakeita! Minä en niitä nähnyt, mutta mies oli kotona kuvaamassa. Ooh, olisi hienoa päästä ulos kylvöhommiin. Minulla ovat jo retiisi- ja porkkanasiemenpussukat valmiina.

      Poista
  5. Rakeita on tullut meilläkin. Ihmeellinen huhtikuu! Harmillista, että autonne lommoontuivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään aamulla tuli sitten lunta ja kunnolla. Ihan ihmeellistä! Teemme lommoista vakuutusyhtiölle vahinkoilmoitukset, toivottavasti vauriot korvataan.

      Poista
  6. Oi, minä en ole vielä uskaltanut viedä mitään kasveja kasvihuoneeseen... Ovat vielä sisällä lämpimässä... Minulla on kyllä lämmitin, mutta se ei ole vielä koskaan ollut käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kasvihuoneessa lämpömittari ja olen seurannut lämpötiloja jo jonkin aikaa. Heti aamusta lämpö lähtee nousuun, vaikka olisi pilvinenkin keli. Päivällä kasvarissa on 15-25 astetta. Iltaisin lämpötila tippuu melko pikaisesti, joten täytyy rientää hakemaan kasveja sisälle. Ensi viikolla ajattelin kokeilla, josko tomaatit selviäisivät jo yöstä kasvarissa, nyt kun olen karaissut niitä. Täytyy varmaan jättää sinne vain yksi taimi :)

      Poista
  7. Ihanaa, olet jo päässyt puuhailemaan kasvihuoneeseen! Minä en ole vielä edes raottanut kasvarin ovea. Lunta ja kylmää on täällä, voi kun kunnon kevät jo tulisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi että siellä on vielä lunta. Kevät antaa odottaa itseään. Meilläkin satoi aamulla itse asiassa kunnolla lunta ja maa oli valkoisena!

      Poista
  8. Oikein hyvältä näyttää siellä kasvarissa. :) Ihania orvokkeja viimeisessä kuvassa.
    Tosiaan aurinkokin paistaa välillä, mutta on silti kylmää. No, pakkohan sen kevään on kohta tulla. :)
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt näyttäisi siltä, että yöt tulevat seuraavina päivinä pysymään kohtuullisen lämpiminä. Toivottavasti myös maa sulaa samaan tahtiin.
      Aurinkoista uutta viikkoa myös sinne!

      Poista