sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Krookukset ja kivikkopenkin pörröiset

Mikä mainio puutarhapäivä oli tänään! Aurinkoinen ja lämmin kevätpäivä, ihan parasta aikaa olla ulkona puuhastelemassa. Eikä tule liian kuuma :) Puolen päivän maissa aloin jo tosin miettimään, olisiko pitänyt laittaa aurinkorasvaa, sen verran porotti. Jatkossa täytyykin muistaa kaivaa UV-suojat kaapista esille. 

Jatkoin heti aamusta laatikkoleikkiä, eli kasvimaalaatikoiden vaihtamista. Täytin toisen laatikon mullalla ja sain kolmannen asetettua paikoilleen. Nyt tuntuu selässä siltä, että on hieman heiluttu lapion kanssa. 

Lounaan jälkeen piti tietysti myös kuvata kukkasia ja etsiä kasvien alkuja. Krookuksia pukkaa useista paikoista, pari kukkaryhmää on lähtenyt harhailemaan nurmikolle (eli siis sammalpeitteelle, jonka seassa kasvaa pari nurmiheinää :)). Ihanat:

IMG_1391.jpg

Kukkapenkistä nousee keltaista kukkaa:

IMG_1392.jpg

Näissä kävi kova kuhina, joskin kuvaan ei ole jäänyt yhtään kukissa pörräävää mehiläistä (?). Ainakin oletan, että kyseessä olivat mehiläiset.

IMG_1360.jpg

'Cream Beauty' on maistunut jollekin, kukkanuppuja on lyhennetty:

IMG_1362.jpg

Kukkapenkeissä on vielä hiljaista. Toki sipulikukkien piippoja nousee, samoin kääpiöesikoiden lehtiä. Bongasin mikroskooppista kasvua syysleimun juurella:

IMG_1388.jpg

Kivikossa oli sen sijaan ihan parhaita ylläreitä! Viime vuonna istuttamani nepalinhanhikki sekä tarhakylmäkukka ovat molemmat työntämässä maasta uusia pörröisiä lehtiään. 

Nepalinhanhikki 'Neiti Willmott':

IMG_1370.jpg

Tarhakylmänkukka (ja jotain rikkaruohoa jo nousee tuolta taustalta, hmh!)

IMG_1374.jpg

Tässä taitaa olla pallerolaukan alkuja, kivikossa ovat hekin:

IMG_1378.jpg

Mehitähdet paistattelevat lämpimässä:

IMG_1372.jpg

Ja kohta meillä on lehtiä! Mustaherukka aloittelee:

IMG_1395.jpg

Ensi viikolla meitä hemmotellaan taas lämpimillä kevätkeleillä. Nautitaan! :)

12 kommenttia:

  1. Kevät on ihan parasta aikaa. Tulee niin hyvälle tuulelle, kun huomaa/ löytää uusia kasvuunlähteneitä kasveja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Naureskelin juuri työkavereille, että tällaista on puutarhahörhön elämää - aina työpäivän jälkeen mennään pihalle, työnnetään nenä mahdollisimman lähelle maata ja etsitään uutta kasvua :) Eivät ehkä ihan ymmärtäneet, miksi tämä on näin jännää :D

      Poista
  2. Aivan uskomattoman ihania piipottajia, nuo kylmänkukat ovat niin suloisia! Joko teillä kukkii krookukset, kauniita! Kevät menee niin voimalla eteenpäin, joka päivä piha yllättää uusilla versoilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on todellakin ollut mukavia yllätyksiä piha täynnä :) Osa krookuksista on erittäin lämpimällä paikalla ja kukkineet jo jonkin aikaa. Muilla paikoilla on nyt vasta nuput avautumassa.

      Poista
  3. Meillä pupu on käynyt napsimassa krookuksenalkuja. Niitä, joiden kukinta alkoi olla lähellä. Murrrrr.....
    Ihania nuo kaikki piipot ja karvaiset kasvustot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pupu se on varmaan sitten ollut meilläkin. Joku on myös nakertanut syyshortensian oksia, nyyh! Valkohäntäpeurojakin täällä näkyy, mutta en tiedä ketä syyttää. Itseäni varmaan, kun olen laittanut niin vastustamattoman maukkaita suupaloja pitkin pihaa kasvamaan :)

      Poista
  4. Tänään huomasin täälläkin muutamia pikkuruisia kärkiä pilkottavan maasta: krookuksia tulossa :)

    VastaaPoista
  5. Rusakotkin rakastavat krookuksia, ikävä kyllä :/ On tämä ihanaa aikaa, viime päivät olen kulkenut niska kumarassa pitkin pihaa, etsimässä kasvienalkuja. Aina sieltä jotain löytyy, kun tarpeeksi syvään kumartaa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, maukasta evästä on rusakoille tarjolla. Todennäköisesti juuri niistä on kyse, koska rusakoita on näkynyt viime päivinä pihalla ja lähiympäristössä usein.
      Pihalla tulee nyt otettua ihan kummallisia asentoja: nenä kiinni mullassa, jotta näkisi uutta kasvua :)

      Poista
  6. Kylläpäs siellä jo kukkii paljon krookuskia. Niiden kirkkaat värit piristävät kummasti näin keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krookukset ovat olleet aivan ihanat, etenkin kun viime syksyllä istutettuja lumi- tai kevätkelloja ei ole noussut penkeistä ollenkaan.

      Poista