lauantai 23. tammikuuta 2016

Suunnitelmat valmiina, kevät saa tulla!

Viikonloppu ilman tarkempia suunnitelmia on yksi parhaimmista jutuista ikinä. Aamulla saa nukkua pitkään (tai vähintään kunnes kissat ilmoittavat, että ruokahoito on nyt hyvin myöhässä) ja sen jälkeen juoda rauhassa aamukahvit.

Ehtii hoitaa kaikenlaista pientä alta pois, siivota hieman, hakea puita sisälle - eikä mikään näistä tunnu ikävän pakolliselta, kuten yleensä työpäivän jälkeen. Päinvastoin, pienet askareet tuntuvat suorastaan mukavilta.

Kuva leikkimökistä eli puuvajasta keskiviikolta, kun oli vielä kovat pakkaset:

IMG_0581.jpg

Ilokseni kasvihuoneprojekti on nytkähtänyt vahvasti eteenpäin. Toimenpideilmoituskaavake on täytetty ja itse kasvihuone tilattu. Jännittävää!
Valitsin 11 neliön alumiinirunkoisen lasikasvihuoneen. Kennolevy olisi voinut olla fiksumpi valinta, mutta pidän lasista enemmän ulkonäöllisesti, joten sillä mentiin.

Suunnilleen kuvan keskelle, katajien taakse nousee kesällä kasvihuone:

IMG_0579.jpg

Hain kirjastosta puutarha-aiheista lukemista. Tosin perinteisiä puutarhakirjoja tulee enemmänkin selailtua kuin luettua. "Puutarha kukoistamaan" oli kiva opus: paljon perusasiaa, mutta myös kivoja vinkkejä ja kauniita kuvia.
Luonnon kaunis pihapiiri -kirjan olen ilmeisesti lukenut jo joskus aiemmin, sen verran tutulta sen sisältö vaikutti.

IMG_0583.jpg

Korpikankaan siementilaus saapui viime viikolla. Olen käyttänyt iltoja istutuksia ja kukkapenkkejä suunnitellen. Pari uutta kukkapenkkiä on mielessä, yksi takapihan heinikon tilalle ja toinen nurmikolle. Sormet jo syyhyävät kaivuuhommiin ja tietysti myös kylvemään. Kaikki tämä talvella patoutunut puutarhaenergia pääsee keväällä purkautumaan, kun tartun lapion varteen :)

Mukavaa viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä! Ihanalle paikalle tulee kasvihuoneesi. Kyllä lasinen on niin paljon kauniimpi kuin kennolevyinen. Toivottavasti viikonloppusi on ollut oikein nautinnollisen leppoisa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvihuone tulee tosiaan melkoiselle paraatipaikalle, näkyy joka suuntaan. Kiitos, viikonloppu oli oikein mukava :)

      Poista
  2. Onneksi olkoon kasvihuoneprojektin etenemisestä. Sinulla on mielenkiintoiset ja kivat rakennusajat edessä.

    VastaaPoista
  3. Kasvihuone olisi ihana lisäys puutarhaan, mutta en "uskalla" hankkia sitä, koska pelkään että kasvihuone sitoo kesäisin vielä enemmän kuin nykyiset istutukset ja mansikkamaa, jossa kasvaa jatkuvasatoista Riaa, joka tuottaa mansikoita yli 3 kuukautta kesässä.
    Minullakin Puutarhurin vuosi odottaa lukemista, ystäväni toi sen lainaan pari viikkoa sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän huolesi. Olen päättänyt, että keväisin ja kesäisin en tee pidempiä reissuja, koska en raaski lähteä omalta pihaltani. Tämä rajoittaa matkailua ja kohteita, mutta ainakin muutaman vuoden ajan haluan priorisoida nämä tällä tavalla. Ehkä se joskus kääntyy taas toisin päin, kun oma puutarha alkaa olla jo "nähty" :)

      Poista
    2. Käytät hauskaa ilmaisua 'kun oma puutarha alkaa olla jo "nähty"'. Jos puutarhahulluudesta tulee pysyvä olotila, niin silloin omaa puutarhaa ei ole koskaan nähty riittävästi :)
      Yksi puutarhaystäväni on iäkäs rouva, joka on hoitanut puutarhaansa kymmeniä vuosia. Vaikka hänen terveytensä jo reistailee, niin hän tekee joka vuosi puutarhaansa suuria muutoksia, eikä malta lähteä mihinkään kotoaan kesäisin.

      Poista
    3. Haha, se voi hyvin olla, että mulla on asiasta hieman optimistinen kuvitelma :) Kuulostaa hyvin todennäköiseltä :D

      Poista