tiistai 5. tammikuuta 2016

Puutarhamatkailua Mikkelissä

Viime kesänä vierailimme mökkireissun yhteydessä Mikkelin seudun puutarhoissa. Kyseisenä päivänä oli sattumalta lämmin ja aurinkoinen sää - toisin kuin mökillä vietetyinä päivinä, joina tyydyin katselemaan sadepisaroiden tippumista saunan terassilta.

Ensin vierailimme Mikkelipuistossa, johon on rakennettu mallipuutarhoja alan yritysten voimin.

IMG_8487.jpg

IMG_8491.jpg

IMG_8492.jpg

IMG_8495.jpg

IMG_8490.jpg

IMG_8497.jpg

Alue oli kaunis, mutta ei niin inspiroiva kuin olisin odottanut. Useat erityyliset pienet mallipihat rikkoivat ehkä hieman kokonaisuutta. Mikkelipuistossa oli kuitenkin tosi kiva taimikauppa, jonka valikoimia täytyi tovin tutkailla.

Mikkelipuiston lähellä, melkeinpä tien toisella puolella on Kenkävero. Vanhan pappilan piharakennukset ja puutarha muodostivat tunnelmallisen kokonaisuuden. Käytiin käsityöläisten myymälöissä, herkuteltiin ravintolassa ja haettiin konditoriosta mukaan maittavat pullat. Kaiken kruunasi kuitenkin rehevä puutarha.

IMG_8517.jpg

IMG_8501.jpg

IMG_8500.jpg

IMG_8505.jpg

Kasvilava tuotti salaattia ja yrttejä ravintolan käyttöön. Ihastuin välittömästi mattoihin katemateriaalina:

IMG_8509.jpg

Kepin päässä seisovat pullot pitivät sisällään lappuja kasvien nimillä:

IMG_8510.jpg

Lounaan jälkeen suunnattiin Tertin kartanoon, joka sijaitsee Mikkelistä Kuopioon vievän tien varressa. Kartanon mailla oli taas kerran omanlaisensa tunnelma. Täällä kiertelimme paikallisia tuotteita myyvässä herkkumyymälässä ja minä ihastelin ruutupuutarhan violetteja sävyjä.

IMG_8520.jpg

IMG_8519.jpg

IMG_8521.jpg

IMG_8524.jpg

Tertin kartanon mailta löytyy myös kivimuurien varjossa piilevä Salaisuuksien puutarha. Siihen pääsee tutustumaan kerran viikossa ohjatulla puutarhakierroksella. Olimme paikalla väärään aikaan, joten tyydyin kuvaamaan puutarhaa muurien ulkopuolelta. Jälkikäteen luin Tertin sivuilta, että puutarhaan olisi ilmeisesti ollut tarjolla myös omatoiminen puutarhakierros virtuaalioppaalla.

IMG_8525.jpg

IMG_8526.jpg

IMG_8527.jpg

En osannut edes aavistaa, että Suomesta löytyy näin mahtavia ja persoonallisia puutarhakohteita. Suosittelen lämpimästi!

12 kommenttia:

  1. Upeita puutarhoja! Noissa pitäisi käydä.,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti, jos sattuu olemaan Mikkelin suunnalla.

      Poista
  2. Oi miten upea paikka! Kiitos vinkistä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa jos tästä oli hyötyä :) Itsekin yllätyin kuinka paljon tarjontaa puutarhoista kiinnostuneille Mikkelin seudulta löytyi.

      Poista
  3. Kenkäverosta olen kuullut usein, mutta Tertin kartano on ihan uusi tuttavuus. Kivoja vinkkejä ensi kesää ajatellen, kiitos. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin kuullut Kenkäverosta ennen, mutta en Tertin kartanosta :) Löysin sen sattumalta googlettamalla.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Todella ihania. Ja kesä - silloin kaikki on paremmin :)

      Poista
  5. Kiitos postauksesta, tein viime kesänä saman tutustumiskierron yhdessä Elämäni Lempityttöystävän kanssa. Koin Mikkelin puiston samalla tavalla, pienet lokeroidut puutarhatilat eivät vuoropuhelleet toistensa kanssa. Ideoita olisi ollut vaikka kuinka paljon, mutta niistä ei pystynyt inspiroitumaan. Onneksi oli kuitenkin myymälä, josta inspiroidun yhdellä sun toisella mukaan lähteneellä aarteella :D Taisimme olla reissussa vähän myöhemmin. Kenkäverossa ei enää oikein mikään kukkinut. Tertin Kartanossa kävimme muurin sisällä omatoimi-kierroksella, muttei enää sielläkään ollut juuri mitään nähtävää. Kaikkinensa kuitenkin hieno reissu ja erittäin upeaa, että tällaisia matkailukohteita löytyy Suomesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua että samalla matkasuunnitelmalla oltiin liikenteessä :) Harmillista vaan ettei enää mikään kukkinut! Meillä taisi tuo kierros osua heinäkuun puolivälin paikkeille, jolloin oli vielä kohtuullisen värikästä kukintaa.

      Poista
  6. Mekin kävimme joskus sekä kenkäverossa että Mikkelinpuistossa, kun sielläpäin liikuimme. Se taimimyymälä oli kyllä kiva =) Tertin kartanosta en minäkään ole ennen kuullut. Tulis vaan jo se kevät ja kesä pian!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja paikkoja tosiaan! Mielelläni kävisin uudestaan :)

      Poista