maanantai 5. elokuuta 2019

Kasvihuoneen edustan viimeistelyä, seuraavia hommia ja upeita daalioita

Blogissani säännöllisesti vierailevat muistavat varmasti sen, että olen tänä vuonna vähän väliä kirjoittanut kasvihuoneen edustan kunnostamisesta. Työ sen parissa jatkui pikkuhiljaa kesälomalla. Eräänä heinäkuun päivänä kiinnitimme peräkärryn vetokoukkuun ja kävimme hakemassa kuormallisen kuorikatetta puutarhaan. Yleensä olen tilannut samaa tavaraa suursäkeissä, mutta yhden säkin kustannus toimituskuluineen nousee melko korkeaksi. Peräkärrytoimituksen haasteena on toki se, että kärry olisi hyvä tyhjentää tavarasta melko pian, mutta kävi ilmi, että se ei ollut oikeastaan mikään ongelma.

Kärryllinen hyvää tavaraa!

IMG_2830.jpg

Kuskasin kuorikatetta ylärinteen puolelle kasvihuoneen vieressä sijaitsevan pensasistutuksen alle. Maisemointikangas on ollut siellä paikallaan jo vuoden päivät katetta odottamassa, mutta joskus lopullisen silauksen antaminen tuppaa vaan kestämään.

Matkalla pensasaidanteen alle:

IMG_2834.jpg

Ei mennyt montaa kärryllistä, kun alue olikin jo valmis. Pensasaidanne on nyt siisti ja erottuu selkeämmin taustan vesakosta. Tilanne paranee entisestään, kun pensaat vielä kasvavat.

IMG_2965.jpg

IMG_2961.jpg

Samalla kärräsin kasvihuoneen edustalle lisää kivituhkaa ja viimeistelin käytävän. Mies rakensi rinnepenkille reunat ja minä toin penkkiin lisää multaa. Siirsin kaikki pikkutaimet ja eri penkeistä nostetut siementaimet ruukuista uuteen penkkiin. Siellä on muun muassa useampia isotähtiputken siementaimia, joita todella mieluusti levitän laajemmin puutarhaan :)

Kuvassa myös ruukkujen pesu- ja kuivausnurkkaus (siis jestas miten paljon niitä ruukkuja onkin kevään kasvatusten jäljiltä!). Penkissä lojuvia lautoja käytän askellautoina, sillä en halua painella savimaata yhtään tiiviimmäksi:

IMG_2967.jpg

Kuorikatetta jäi tämän jälkeen noin puoli peräkärryllistä, jonka levitin muualle puutarhaan. Monessa paikassa vanhat kuorikatepolut kaipasivat jo kipeästi täydennystä. Kärry tyhjeni siis ongelmitta muutamassa tunnissa.
Kasvihuoneen edusta on nyt tavallaan valmis, sillä olen muotoillut kasvihuoneen edessä ja vieressä sijaitsevat alueet suunnitelman mukaisesti. Mutta kun yksi homma loppuu, niin toinen jatkuu, sillä toisesta suuntaa katsottuna penkkien, polun ja pensasaidanteen rakentaminen on vielä työn alla :) Polun ja penkkien pitäisi siis jatkua täältä eteenpäin:

IMG_2962.jpg

Todennäköisesti en tänä vuonna kuitenkaan enää panosta tähän valtavasti, vaan sen sijaan odotan sateita, jotta voisin aloittaa elokuisen kasvien siirtorumban. Mutta jotta postaus ei päättyisi tällaiseen keskeneräiseen kuvaan, niin laitan tähän lopuksi vielä daaliapenkin tuoreimpien kukkijoiden kuvia.

Isokukkaiset 'Lucky Number':

IMG_3159.jpg

..ja 'Vancouver':

IMG_3157.jpg

'Musette':

IMG_3153.jpg

..ja pompomdaalia 'Rocco':

IMG_3161.jpg

19 kommenttia:

  1. Kuorikate taitaa tulla kaikkein edullisemmaksi itse peräkärryllä hakien. Yllättävän paljon sitä kuluu. Ihanat daaliat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuorikatetta saa todellakin hyvin uppoamaan pihaan. Melkein pitäisi mennä jo tekemään seuraava reissu.

      Poista
  2. Mukava tunne, kun saa jonkun pitkään kestäneen homman valmiiksi! Siistin näköistä tuli! Vau, miten upeat daaliat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tätäkin aluetta olen kiroillut jo muutaman vuoden, joten on helpotus, että se on vihdoin siistiytynyt :)

      Poista
  3. Siitä se hiljalleen valmistuu! Kuorikkeella saakin nopeasti viimeistellyn näköistä aikaiseksi. Nyt pensaat tosiaan erottuvat hyvin taustan pusikoista. Tuosta on hyvä jatkaa aluetta eteenpäin ensi vuonna. Kauniit daaliat! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuorikate on monesti toimiva ratkaisu. Käytän sitä meillä yleensä poluilla, en niinkään kukkapenkeissä, mutta tähän se sopii mielestäni hyvin. Mukavaa elokuuta sinne!

      Poista
  4. Kauniita daalioita. Kuorikatteella tulee viimeistellyn näköistä nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuorikate on toimiva ratkaisu - kevyttä (eli helppo siirtää!) ja hyvännäköistä.

      Poista
  5. On ihana saada jokin alue valmiiksi. Hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän alueen valmistuminen on ollut mielessä pitkään, joten olen todella tyytyväinen että se on vihdoin valmis ja kasvihuoneen edusta on nyt niin paljon käytännöllisempi.

      Poista
  6. Siistiä tulee, kuorikate somistaa pensaiden alustat hienosti.
    Upeita daalioita. Oma Lucky Numberini on vasta nupulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen 'Lucky Numberin' kukka oli aivan jättimäinen, toivottavasti siis sielläkin ollut kaunista kukintaa :)

      Poista
  7. Kivalta näyttää kasvihuoneen ympäristö. Hauskannäköinen tuo pompomdaalia.
    Viimeöinen kylmyys vioitti minun daalioitani, niiden kukinta taisi päättyä ennenkuin kerkesi kunnolla alkaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmitus, miten siellä on voinut olla jo näin kylmää! Ikävä juttu, että daalioiden kukinta jäi väliin.

      Poista
  8. Kivasti tulevat kasvit esiin nyt kun kuorikate on paikoillaan. Meillä oli kanssa joskus katekangas vuoden paikoillaan ennen kuin saimme katetta siihen. Kuorikate loppui silloin kesken siinä projektissa ja kun uutta ei tullut heti hankittua, koko homma jäi seuraavaan kesään.
    Kauniita daalioita! Meillä on kovin hidasta tänä vuonna kukinnan alkaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus hommissa kestää hetken, tai vuoden :) Mutta onneksi puutarhassa voi tehdä ihan vaan oman aikataulun mukaan hommia. Tosin olisi kätevää, jos pihassa olisi kokoajan kaikenlaisia materiaaleja valmiina, esim. kuorikatetta, hyvää multaa, soraa, hiekkaa jne.

      Poista
  9. Ihanan näköistä, hyvä tulee! Minä haaveilen omasta kasvihuoneesta. Muitakin istutuksia olisi kiva tehdä. Materiaalit löytyy, mutta kasvualustat tulee hankkia. Täytyy katsoa asiaa sitten lähempänä kesää, kun tulee lämpöisempää. Kauniit nuo teidän kukatkin.
    https://www.kaiwur.fi/viherrakentajille/mullat-kuorikatteet/

    VastaaPoista