lauantai 9. helmikuuta 2019

Tunnista 100 lintulajia -haaste jatkuu

Birdlifen Tunnista 100 lintulajia -haaste päättyi viime vuonna ainakin omasta mielestäni asialliseen tulokseen: bongasin ja tunnistin yhteensä 65 lajia. Vuoden viimeinen havainto oli fasaani tapaninpäivänä Porvoossa, kannatti siis pitää silmät auki vielä näin vuoden lopussa. Lista kokonaisuudessaan löytyy täältä.

Vuoden eksoottisin laji oli varmasti pussitiainen, joka tuli sattumoisin nähtyä kävelyretkellä Lammassaareen. Parhaat bongaukset tapahtuivat toukokuun alussa juurikin Vanhankaupunginlahdella sekä Suomenojalla ja samoihin paikkoihin aion ehdottomasti lähteä linturetkille tänäkin keväänä.

IMG_8457.jpg

Mustakurkku-uikku Suomenojalla:

IMG_8516.jpg

Tämän vuoden listalle on kerääntynyt vasta 14 lajia. Pääroolissa lintulaudan vieraat keltasirkut, sini- ja talitiaiset, pikkuvarpuset, naakat, harakat, närhet, kuusi- ja hömötiaiset sekä mustarastaat. Lisäksi edellisenä viikonloppuna kaupunkikävelyllä tuli bongattua varikset sekä varpuset ja tänään Vantaankoskella jopa neljä koskikaraa.

Mielenkiintoista on se, että jo näin aikaisessa vaiheessa haastetta listalla on kaksi lajia, joita en nähnyt viime vuonna - hömötiainen ja korppi. Toivottavasti se tarkoittaisi sitä, että myös muita uusia tuttavuuksia ja bongauksia on luvassa vuoden aikana :)

Oletko mukana lintuhaasteessa tänä vuonna?

16 kommenttia:

  1. Oikein hyvä bongaustulos. Aloitin lintuhaasteen viime vuonna, mutta se jäi kesken. Otin sen vastaan tänäkin vuonna, vaikka olen varma, etten kovin kummoista tulosta saa. Tunnen huonosti lintuja, eikä näissä kotinurkissa esimerkiksi vesilintuja ole pahemmin nähtävissä. Minusta haasteeseen voi osallistua kukin omilla tavoitteillaan ja halulla oppia tunnistamaan vaikka niitä tavallisimpiakin lajeja. Itse ilahdun jokaisesta uudesta tunnistuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan asian ytimessä - haaste motivoi oppimaan lisää linnuista ja tunnistamaan ihan myös tavallisiakin lajeja. Vesilintuja täytyy minunkin käydä erikseen bongaamassa esimerkiksi Porkkalanniemessä tai Kopparnäsissä. Minusta sekin on mukavaa, että haaste inspiroi käymään luontoretkillä ja havaitsemaan ympäristöä hieman eri tavalla. Toivotan uusia lintulajeja ja mukavia bonagushetkiä!

      Poista
  2. Enoo. Oon nii huano tunnistamahan lintuja, että lista jäis hyvinki lyhkääseksi. Onneksi joka vuasi oppii tunnistamahan eres muutaman uuren.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kertyy yhtä lailla uusia tunnistuksia muutama vuodessa, mutta pikkuhiljaa tieto karttuu :) Vielä kun joskus osaisi tunnistaa haukat ja pöllöt, niin se olisi ihan huipputasoa.

      Poista
  3. En ole, mutta seuraan muutoin ruokinta-automaateillamme vierailevia lintuja.


    VastaaPoista
  4. Pussitiainen on kyllä ihan huippu havainto! Olen nähnyt vain ihan jokusen kerran - ja olen sentään harrastanut lintuja aika pitkään. :D

    Minulla on listalla tältä vuodelta reilut 20 lajia. Eiköhän lista veny sitten nopeasti jahka kevät saapuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pussitiaisen paljastivat sen lähellä kiikaroivat lintubongarit, muussa tapauksessa en olisi kyllä tajunnut edes katsoa oikeaan suuntaan.
      Maalis-toukokuussa tulee varmasti tunnistettua valtaosa vuoden linnuista. Innolla odotan jo keväisiä retkiä.

      Poista
  5. En ole. Minun elinpiirissä ei ole kovinkaan monta lajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta kyllä, että lintubongaus vaatii jonkun verran liikkumista erilaisissa ympäristöissä.

      Poista
  6. Lintuhaasteessa en ole mukana, vaikka nautin siivekkäiden seuraamisesta. Lähinnä kotipihan ruokintapaikalla ja kävelyreissuilla tulee bongailtua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lintujen seuraaminen ihan muuten vaan on varmasti yhtä hauskaa kuin lajien kirjaaminen exceliin :) Aina on mukava törmätä johonkin uuteen tuttavuuteen tai vähän harvinaisempaan lajiin.

      Poista
  7. Mukana haasteessa. Viime vuonna saatiin lintuja kasaan suunnilleen samaa tahtia. Jännä nähdä, edistyykö lajilistan kerääminen tänäkin vuonna samalla lailla :D Viime vuodelta erikoisin havaintoni oli ruskosuohaukka, mutta muuten jäi paljon tuttujakin lintuja havaitsematta. Tämä vuosi alkoi minullakin lupaavasti, kun heti vuoden alusta sain koskikaran ja äskettäin sen puukiipijän. Lintutornille on aikomus mennä tänäkin vuonna, vaikka viime vuoden saalis niiltä oli heikko. On tämä hauska harrastus :) Lintuonnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hauskaa että mentiin samaa tahtia :) Tosin lajikirjo taisi olla jokseenkin erilainen. Haukkoja en bongannut viime vuonna yhtään, se on kyllä sääli. Puukiipijä olisi myös mahtavaa nähdä!
      Minullakin on mielessä useita kevätretkiä perinteisille lintupaikoille, tulisipa nyt vaan kevät :)

      Poista
  8. En ole. Hyvää lintuonnea sinulle! :)

    VastaaPoista