sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Siemeninventaario 2018

seed inventory 2018

Olen muutamassa vuodessa onnistunut keräämään kunnioitettavan määrän siemenpussukoita. Osa ovat priimakunnossa, toiset vanhentuneita tai muuten vaan tarpeettomaksi tulleita. Ennen siemenkatalogien selailua ja uusien pussukoiden tilaamista on siis inventaario paikallaan. Ainakin jos haluaa olla järkevä - ja tällä kertaa mä yritän.

Aloitin siitä, että kannoin kaikki siemeniä sisältävät laatikot ja purnukat pöydälle.

IMG_9873-2.jpg

Ensin tartuin hyötykasvien siemenpusseihin, koska niitä minulla on maltillisemmin ja ensi vuoden kasvatusten suunnittelu on melko helppoa - viljelylaatikoihin ja kasvihuoneeseen laitan paljon tuttuja ja varmoja kasveja, kuten kesäkurpitsaa, porkkanaa, herneitä, tomaattia ja kurkkua. Näiden kohdalla piti ainoastaan tarkistaa, onko minulla riittävästi hyväkuntoisia siemeniä. Heitin myös pois vanhentuneita siemeniä - sellaisia, joiden parasta ennen -päivämäärä oli jo joitakin vuosia sitten. Tiedän että siemenet voivat itää vielä vuosienkin päästä, mutta ensi kasvukautena en jaksaisi testailla siementen itävyyttä.
Lopuksi selvisi, että muutamia perussiemeniä täytyy tilata lisää. Kurkun, punajuuren ja porkkanan siemenet ovat loppu. Paprikan, retiisin ja tomaatin siemeniä vielä on, mutta haluan nykyisten lisäksi viljellä myös muutamia uusia lajikkeita. Kirjasin nämä kaikki hankintalistalle.

Kesäkukkien ja perennoiden kohdalla inventaari olikin jo hieman haastavampi toteuttaa. Piti tehdä päätöksiä siitä, mitkä kasvit pääsevät "jatkoon" eli kevään kylvölistalle ja mitkä ei. Luistin hieman tästä jaosta ja kasasin myös Ehkä-pinon sitä varten, jos minulla onkin keväällä runsaasti ylimääräistä kasvatustilaa tai -aikaa (eli käytännössä siirsin päätöksentekoa eteenpäin :)).
Kyllä, ehkä ja ei -laarien lisäksi muodostin myös "tarpeettomat" -kasan, johon päätyivät sellaiset siemenet, jotka ovat vielä hyvässä kunnossa, mutta joista minulla on jo riittävästi onnistuneesti itäneitä kasveja viime puutarhakausilta.

Kyllä-lista on tietysti pisin. Listalla on:
- Useita jännittäviä siemenkirjeistä saatuja kokeiluja, kuten useampaa akileijaa, törmäkukka, soihtunauhus, hohtopiikkiputki, laventeli ja muita.
- Hyväksi havaittuja lempparikesäkukkia, esimerkiksi sinitähtösiä, kesäpäivänhattuja, ja kosmoksia. 
- Sellaisia perennoja, joita olen jo aiemmin esikasvattanut, mutta joita kaipaan lisää. Tähän kuuluvat esimerkiksi kaunopunahattu, tähkäverbena ja ukonkello.
Järjestelin Kyllä-listan myös eri kategorioihin: esikasvatettaviin, kylmäkäsittelyä tai hankikylvöä kaipaaviin ja suoraan ulos kylvettäviin, jotta pääsen pian tarttumaan vaivattomasti hankikylvö- ja esikasvatuspuuhiin.

Ehkä-listalla on:
- Iso määrä kesäkukkia, joiden osalta olen vielä kahden vaiheilla. Sellaisia ovat mm. erilaiset unikot, jänönhäntä ja verbena. Kylvöpäätökseen tulee vaikuttamaan muun muassa se, innostunko tilaamaan joitain uusia kesäkukkia, onko sopiva keli tai riittävästi aikaa/tilaa suorakylvöille.
- Sellaisten perennoiden siemeniä, joita olen kasvattanut edellisvuosina, mutta joita ei välttämättä tarvitse lisää. Näidenkin osalta kasvatustilan ja -ajan riittävyys vaikuttaa taas lopulliseen päätökseen.

Ei jatkoon 2019 -listalla on:
- Pääosin sellaisia siemeniä, joita olen esikasvattanut viime kesänä ja joiden osalta lopputulema on vielä epäselvä. Ei voi tietää, miten hyvin viime kesänä taimina penkkiin istutetut kasvit siellä viihtyvät tai edes millaisia niistä tulee, kun ne vihdoin alkavat kukkimaan. On siis huomioitavaa, että tälle listalle pääsy ei tarkoita lopullista ei:tä, vaan enemmänkin mietintätaukoa.

IMG_9874.jpg

Tarpeettomien siementen joukossa on sellaisia, joita oli ihan hauska kokeilla, mutta joita kohtaan en tunne riittävästi intohimoa kasvattaakseni niitä uudelleen. Esimerkiksi tilli, myskikurpitsa, sokerimaissi, kukka- ja parsakaali ja tomaatti 'Moneymaker'. Lisäksi isosudenporkkana, kesäkuuruoho, sinitähtönen 'Blue Mink' ja kesäasteri 'Palette Mixed'. Olisiko kellään puutetta juuri näistä siemenistä? Voisin vaikka postittaa ne halukkaalle, mikäli joku on valmis ottamaan koko setin tai vähintään puolet siemenistä. Yksittäisiä pussukoita en jaksaisi lähettää.

Siemenpusseja lajitellessani jouduin perustamaan vielä yhden laarin, jonka voisin nimetä "mahdollisuuksien kukkaniityksi". Tähän nimittäin kasasin suorakylvettäviä kesäkukkia, joille ei ole enää nykyisissä penkeissä tilaa tai jotka ovat jo useamman vuoden vanhoja ja siksi itävyydeltään epävarmoja. Mukana on joitakin kehäkukkien lajikkeita, olkikukkaa, kurkkuyrttiä, ruiskaunokkia, punapellavaa ... Tuumailin, että jos ensi keväänä pihalta löytyisi sopiva paikka villille kukkaniitylle, niin voisin levittää tämän sekametelisopan siemeniä siihen.

IMG_9869-2.jpg

Koko homman lopuksi tein listaa puuttuvista siemenistä - yllättäen siis sellaisia jopa löytyi, vaikka voisi kuvitella, että runsaan viidenkymmenen pussukan seasta löytyisi jo riittävästi kylvettävää..
Aiemmin nimettyjen hyötykasvien lisäksi hankintalistalle päättyivät seuraavat:
- Joku uusi kesäköynnös - olen vaihteeksi kyllästynyt kelloköynnökseen
- Uusi tsinnialajike vanhentuneiden tilalle
- Lisää tähkäkissanmintun siemeniä loppuneiden jatkeeksi
- Ehkäpä kesäastereita, jos löytyy sopivia ja oikeansävyisiä lajikkeita.

Tilauslista kuulostaa suorastaan niukalta, eikö? :) Katsotaan kuinka käy kun alan selaamaan siemenluetteloita ja keksin sieltä vallan uusia tarpeita.. Nyt olen ainakin tehnyt hyvän pohjatyön ja uskoakseni pystyn paremmin välttämään houkutuksia.


Lisäinfoa siementen itävyydestä:
1. taulukoita siementen itävyysajoista (englanniksi):
Lähde 1Lähde 2
 Yhteenvetona: kurkut, salaatit, retiisit ja kaalit säilyttävät itävyytensä jopa viisi vuotta, kun taas sipulin ja maissin itävyys pysyy hyvänä korkeintaan yksi tai kaksi vuotta. 
2. Siementen itävyyttä voi testata laittamalla erän siemeniä kostealle talouspaperille ja sen jälkeen muovipussiin - ja seurata itämistä, kts esimerkki täältä.

18 kommenttia:

  1. Siemenvarastojen läpikäyminen on mukavaa puuhaa, innostavaakin. Mukavaa tulevaa uutta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inventaariossa vierähti tunti ja toinenkin. Tuli samalla tehtyä suunnitelmia ensi vuodelle ja mikä sen mukavampaa :)

      Poista
  2. Olet tehnytkin ison urakan. On varmasti hyödyllinen ja siinä tekee samalla hyödyllisiä suunnitelmia tulevalle keväälle - kevät tulee kyllä aika nopeasti. Mukavaa vuodenvaihdetta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikeinta on päättää, mitä kasvattaa, kun ei raaski luopua mistään :) Mutta nyt on uskoakseni ihan hyvä setti kasassa. Mukavaa vuodenvaihdetta sinne myös!

      Poista
  3. Paljon siemeniä. Mutta on se vain jännää, miten aina löytyy puutteita tai uusia kokeiltavia, mitä on vain pakko saada, vaikka vanhojakin siemeniä löytyisi pussitolkulla :D Minä olen vielä toistaiseksi malttanut olla penkomatta siemenvarastojani, kun en pääse kuitenkaan kylvöpuuhiin ennen helmi-maaliskuun vaihdetta. Katse kyllä meinaa harhailla sinne suuntaan yhä useammin :D Kasvimaalta vapautuu runsaasti tilaa, sillä päätin jättää perunan kasvatuksen ensi kesänä muille. Saan siis kokeilla vaikka mitä uutta ja jännittävää! Kivaa päästä vaihteeksi penkomaan kauppojen siemenhyllyjä ilman tarkkaa listaa ja napata mukaan mitä eteen tulee :) Satoisaa ja kukkaisaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis joo, mikä siinä on että aina jotain puuttuu :) Vaikka nyt mulla on useampia uusia siemenkirjeistä tulleita siemeniä jännitettävänä, niin silti pitää jotain muutakin hankkia. Ehkä se on vaan rehellisesti se shoppailun ilo, vaikka on se hieman kamalaa myöntää :D
      Perunoiden tilalle tulee varmasti mahtumaan useita juttuja, onpa sulla mukava tilanne kun voit nyt viljellä kaikkea mitä mieleen tulee! Onnellista uutta vuotta!

      Poista
  4. Kohtahan ne siemenpussukat ilmestyy kauppoihin. Aion pitää pään kylmänä niiden suhteen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtahan ne :D Ja nettikauppohin ne on jo ilmestyneet ja ainakin pdf-kuvastot jo julkaistu monessa paikassa. Tsemppiä sinne pään kylmänä pitämiseen! :)

      Poista
  5. Olipas innostava postaus! Minulla on siemenpussien läpikäyminen ja kylvöjen suunnittelu edessä huomenna. Poistin viime vuonna paljon pusseja, joten nyt laatikko näyttää aika vajaalta.
    Oliko siinä isosudenporkkanassa jotain tiettyä huonoa ominaisuutta, miksi et siitä välitä? Ajattelin nimittäin itse kokeilla sitä.
    Hyvää ja kukkarunsasta uutta vuotta sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti olet viettänyt mukavan hetken siemeniä järjestellessä :)
      Isosudenporkkanani kärsivät viime vuonna kuivuudesta. Siemenet itivät hyvin, mutta kun istutin pikkutaimet kukkapenkkiin, oli niitä todella vaikea saada pysymään hengissä. En myöskään innostunut selkeästi niiden ulkonäöstä, joten ne eivät sitten kuitenkaan ollut mun juttu. Kasvissa itsessään ei ole mitään vikaa :)
      Mukavaa ja kukkaisaa uutta vuotta!

      Poista
  6. Oletpa järjestelmällinen. Minulla taitanee mennä etenkin perennojen ja kesäkukkien kylvöt enemmän fiilispohjalta. Ajattelin myös ettei nyt tarvitse ostaa ollenkaan uusia siemeniä (ehkä korkeintaan jotain perushyötykasvien, joiden siemenet on loppu). Voi olla että mieli vielä muuttuu kun ensimmäiset siemenkuvastot saapuvat :D Yritä sinäkin pysyä tiukkana suunnitelman noudattamisessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiemmin olen menyt myös fiilispohjalta ja sehän on oikein hyvä menetelmä :) Nyt oli pakko vähän järjestää siemeniä, kun niitä alkoi olla monessa eri paikassa ja mulla ei ollut mitään ymmärrystä siitä, missä kunnossa ne ovat ja kuinka paljon minulla on jo olemassa kylvettäviä siemeniä.
      Kiitos, yritetään molemmat olla tiukkana tilausten kanssa! :D

      Poista
  7. Inventaario on aina paikallaan ja hyvä on lajitella jyvät akanoista. Mukavaa on aina kokeilla, mutta hyvä on jättää myös pois ne, joiden kasvatus ei jollain tapaa onnistunut tai tulos kiinnostanut - näillä mennään meilläkin. Aina kokeilla silti täytyy :D

    Kaikkea hyvää Sinulle, onnellista uutta vuotta ja menestyksellistä kasvukautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei pidä pakolla kasvattaa jotain, mistä ei ihan todella tykkää. Mutta kokeilut, niitä pitää tietysti olla, pientä jännitystä joka vuosi :)
      Ihanaa uutta vuotta myös sinne!

      Poista
  8. Siemenpussien läpikäyminen on hauskaa ja tosi järjestelmällisesti olet asiaan paneutunut. Minäkin kävin eilen hyötykasvien siemenet läpi, huomenna on edessä kesäkukat ja perennat. Ihana ajatella, että pian pääsee jo kunnolla kylvöpuuhiin ja sitten onkin jo kevät.:) Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mahtavaa lomalla tarttua lajittelupuuhaan. Parasta oli kiireettömästi rapistella pussukoita :) Mukavaa, että sama homma on meneillään sinullakin, toivottavasti on yhtä kivaa!
      Ihan käsittämätöntä, että kohta on kylvöaika. Päivät myös pitenevät nopeasti ja kohta meillä on valoa ja aurinkoa :)
      Onnellista uutta vuotta myös sinne!

      Poista
  9. Sama homma olisi edessä! Olen vuosien myötä hieman laiskistunut siemenkasvatukseen ja "turhia" siemeniä on päässyt kertymään. En raaskisi heittää poiskaan, niinpä ne pyöriin mukana vuodesta toiseen...
    Hyvää Uutta Vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama juttu täällä, jotenkin niitä siemeniä kertyy vuosien varrella ja ei niitä sitten raaski heittää pois. Tällä kertaa pysyin kuitenkin kovana ja heitin parikymmentä pussia pois. Olen niin tyytyväinen :D
      Onnellista uutta vuotta!

      Poista