perjantai 12. lokakuuta 2018

Nuuksiossa ruskaa etsimässä / Syksyn sävyt -haaste

Gitta Puutarha on kotini -blogista kutsui mukaan Syksyn sävyt -haasteeseen. Haasteen idea on tehdä postaus syksyn rakkaimmista sävyistä. Haaste on alunperin lähtöisin Tiiulta Puutarhahetki -blogista.
Koska olin juuri aloittanut ruskapostauksen kirjoittamista, yhdistänkin sen heti tähän haasteeseen. Syksyn kauneimmat sävyt ovat ehdottomasti punaiset ja oranssit ja niitä oli tarjolla viime viikonloppuna ulkoillessa.

Lauantaina kävimme Nuuksiossa etsimässä ruskan sävyjä. Reittejä on tarjolla monia ja tällä kertaa lähdimme liikkeelle luontokeskus Haltian liepeiltä. Alkumatkasta kuljimme metsäpolkuja Lakeasuon vierestä Punjonsuolle päin. Loppumatkasta noudatimme leveitä sorapäällysteisiä teitä.

IMG_9728.jpg

IMG_9730.jpg

IMG_9731.jpg

IMG_9736.jpg

IMG_9739.jpg

IMG_9741.jpg

Liikkeellä oli paljon kuntoilijoita, sienestäjiä ja ihan vaan luonnosta nauttimaan tulleita. Sivupolkuja kulkiessa pääsi kuitenkin nopeasti hiljaisuuden makuun. Ruskaa ei itse metsäreiteillä pahemmin näkynyt, mutta Haltian näköalatornista saattoi ihailla Nuuksion Pitkäjärven rannoilla leiskuvia värejä.

IMG_9744-2.jpg

IMG_9747.jpg

IMG_9748.jpg

Paluumatkalla piipahdimme Marketanpuistossa, koska halusin uteliaana nähdä millaisia syysvärityksiä puiston kasveilla olisi. Päivä oli kuitenkin tummunut harmaaksi ja monet sävyt näyttivät siksi varsin hillityiltä.

IMG_9763.jpg

IMG_9765.jpg

IMG_9764.jpg

IMG_9770.jpg

IMG_9767.jpg

Kukkapenkeissä loistivat maksaruohot ja myös sienet :)

IMG_9755.jpg

IMG_9761.jpg

IMG_9762.jpg

En olisi uskonut sanovani tätä, mutta syksy on tänä vuonna kaunis. Toivottavasti ilma pysyy pitkään aurinkoisena ja kuivana.

Välitän haasteen eteenpäin kolmeen blogiin - olisi kiva kuulla ja nähdä teidän näkemyksiä syksyn sävyistä!
Viikarivartti
Kuvakehrääjä
Kukka & Kaali

Kerrataan myös haasteen säännöt:
- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu Puutarhahetki-blogista)
- tee postaus sinulle rakkaimmista syksyisistä sävyistä
- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Syksyn sävyt -postauksen kommenttikenttään.

Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #syksynsävythaaste ja @puutarhahetki.

15 kommenttia:

  1. Kaunista! Minäkin kävin viime viikonloppuna Nuuksiossa, ja tulin todenneeksi, että retki osui just hyvälle ajankohdalle ruskan fiilistelyn osalta. <3

    Kiitos haasteesta! Kattellaan, ehtisinkö alkuviikosta jo vastata haasteeseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu että ruska on jopa parantunut. Tänään ajoin kauppaan ja katselin matkan varrella suu auki keltaisia ja oransseja maisemia. En muista näin värikästä syksyä.
      Kiva jos haaste osui ja upposi, odotan mielenkiinnolla postaustasi :)

      Poista
  2. Kaunista!
    Metsä on minusta kaunein syksyllä, puiden erimuodot tulevat niin hyvin esiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kyllä, syksyllä näkee puiden muodot paremmin. Ja tänä vuonna on ollut äärimmäisen kaunis syksy ja ruska.

      Poista
  3. Kauniita otoksia! Näköalatornista otetuissa kuvissa huomaa hyvin, miten komealta ruskainen metsä näyttää ylhäältä päin. Samat puut alhaalta katsottuna eivät välttämättä näyttäisi noin hienoilta. Huomasin sen itse, kun lenneltiin dronella ja maasta nähtynä laimean näköinen metsä suorastaan loimusi ilmakuvissa. Marketanpuistokin on upean näköinen syksyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, alhaalt katsottuna näkymä ei ole yhtä vaikuttava. Ja ruskan sävyissä olevia puita kannattaa muutenkin tarkastella kauempaa :) Nyt on varmasti mahtava aika dronekuvaukselle!

      Poista
  4. Kiitos tästä hienosta ruskaretkestä. Ylhäältä käsin värit tulevat upeasti esiin.
    Marketanpuistokin on kauniissa syysasussaan. Voisinkin tehdä sinne retken, sillä syksyllä en ole siellä ollut. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haltian näköalatornista näkyi sentään jotain, vaikka osan näkymästä blokkasi tehokkaasti jokin antenni :) Kuvat ovat siksi melko tarkoin rajattuja.
      Marketanpuistossa oli muutamia oikein kauniita näkymiä, mutta kokonaisuudessaan mielestäni puisto on parhaimmillaan kesänä. Tosin niin taitaa olla melkein jokainen puutarha :) Tietysti käymisen arvoinen silti.

      Poista
  5. Kiva kun tartuit haasteeseen. Kyllä syksy voi todellakin olla kaunis! Aivan ihania syksyn värejä kuten tuo maksaruohokin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä mukavasta haasteesta! Nyt on ollut hurjan kauniita syksyn sävyjä tarjolla, en muista näin värikästä syksyä.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Itse asiassa tornista oli paras näkymä Haltian katolle :D Myös jokin antenni blokkasi tehokkaasti näkymää. Mutta näkihän sieltä tietysti kauas ja kameran zoomilla pystyy hieman valikoimaan, mitä kuvaa.

      Poista
  7. Todella kauniita ruskakuvia ja syksyn kukkijoita! Kiva, että lähdit haasteeseen mukaan. Lisään huomenna postauksesi linkin haasteeseen vastanneiden listalle blogiini. Aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi haasteen aloittamisesta! Tänä vuonna on ollut haasteelle todella otollinen aika :)
      Mukavaa alkavaa viikkoa myös sinne!

      Poista
  8. Kiitos haasteesta. Hienot syyskuvat!

    VastaaPoista