keskiviikko 1. elokuuta 2018

Kesäretkillä: Suomenojan lintukosteikolla ja Kiasmassa

Tunnista 100 lintulajia -haasteen tiimoilta kävimme yhtenä kesäiltana kävelemässä Espoon Suomenojan lintualtailla. Täytyy sanoa, että kevään jälkeen on tunnistamani lintujen listan kasvattaminen ollut hyvin hidastahtista, ellei suorastaan pysähtynyttä. Tähän mennessä lintumäärä on kuitenkin yltänyt jo 62:n ja olen tähän enemmän kuin tyytyväinen. Arvailin vuoden alussa oman maksimin olevan juurikin 60-70 paikkeilla.

Suomenojalla oli kevään vierailuun nähden paljon hiljaisempaa. Naurulokkien meteli oli loppunut ja altailla tuntui ensivilkaisulla olevan vain sorsia.

Sorsia paistattelemassa päivää:

IMG_9200.jpg

IMG_9203.jpg

Vielä hitusen pörröisiä poikasia:

IMG_9196.jpg

Tarkemmalla tarkastelulla paljastui, että ihan kaikki sorsan näköiset linnut eivät sentään olleet sinisorsia. Lapasorsa erottuu jättimäisen nokkansa ansiosta:

IMG_9214.jpg

IMG_9228.jpg

Ellen ole ihan väärässä, niin tämä on harmaasorsa:

IMG_9225.jpg

Nokikanoilla oli poikasia. Mitkä pikkuruiset siivet!

IMG_9198.jpg

Naurulokin poikanen:

IMG_9272.jpg

Hiukan erilaista katseltavaa ja ihmeteltävää löytyi Kiasmasta. Tykkään käydä siellä noin kerran vuodessa ja nyt Museokortin myötä vierailun ajankohdasta ei tarvinnut ottaa paineita tai pähkäillä, onko museossa juuri nyt parhaat näyttelyt.
Osa nykytaiteesta menee minulta aina hieman ohi, mutta se ei haittaa. Kiasmasta löytyy aina jotain sellaista, mikä herättää ajatuksia. Esimerkkinä The Aalto Natives -teos, joka kuvassa näyttää turhan staattiselta. Kuvan muppettikasa nimittäin soitti musiikkia ja päästi ääniä:

20180726_123302

Jenni Yppärilän 3D-taidetta. Näyttää kuvassa erehdyttävästi 2D:ltä:

20180726_120923

Ja Alexei Gordinin nykytaidetta hyvin osuvasti kuvaava maalaus tekstillä "Ajattelin että näyttely loppui, mutta se jatkuukin päässäni" :D

20180726_122129

11 kommenttia:

  1. Meillä on sama määrä sitten lintuja kasassa, hieman eri lajeja vain :) On se sata vaan tiukassa. Tuskin itsekään saan sitä täyteen, ellen sitten osu kahlaajien ja vesilintujen kokoontumispaikkaan. Ne nimittäin puuttuvat melkein kokonaan minulta. Kyllä pitää jo tähänkin määrään olla tyytyväinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä onkin sama määrä! Kävin kurkkaamassa listaasi ja siellä oli minun silmiini ihan "erikoisuuksia", joiden bongaamisesta voin vain haaveilla :D Kaulushaikara ja järripeippo esimerkiksi. Muutamia lajeja voisin vielä käydä täsmäiskulla bongaamassa, mutta tosiaan mitään ryntäystä listalle ei varmasti enää tule.

      Poista
    2. Heh! Täällä jos näkee kyhmyjoutsenen, niin pitää kyllä useamman kerran nipistää itseään ja putsata kiikarin linssejä todetakseen, että se oli sittenkin laulujoutsen :D Oli siellä jokunen muukin, mitä ei juuri täällä näe. Pitäisi reissata Suomen halki lintujen perässä, että saisi listan täyteen.

      Poista
  2. Upeita lintukuvia!

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia! On nuo pienet linnunpoikaset vaan hurjan suloisia:) Mukavaa alkanutta elokuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieniä ja vähän kömpelöitä, mutta todella suloisia :)

      Poista
  4. Hienoja lintukuvia! Minulta taisi jäädä satasen lista tyystin kesken, mutta kivasti se on kuitenkin innostanut lintuja tarkkailemaan. Taitaa tuo Suomenojan kosteikko lähivuosina muuttua historiaksi, sillä tänään luin lehdestä, etteivät kaavaa vastaan tehdyt valitukset menneet läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillinen uutinen, tästä en olekaan vielä kuullut. Suomenoja on erikoinen luontokohde, koska se on saanut alkunsa ihan teollisuuden rakennusprojektista. Alueesta on kuitenkin kehittynyt tärkeä luontokohde ja siksi näkisin, että sitä olisi perusteltua suojella. Erittäin harmillista, jos toisin käy ;(

      Poista