sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Keväisiä höpinöitä

Varoitan jo heti alkuun, että tästä on tulossa maratonpostaus :) Viikkoon en ole blogiin äärelle ehtinyt, mutta onneksi se ei tarkoita sitä, että en olisi ehtinyt nauttia keväästä tai päässyt puutarhaan. Olen todellakin ja siksi myös blogimateriaalia on kertynyt runsaasti. Kauan odotettu kevät hellii meitä nyt oikein kunnolla. Tämäkin viikonloppu on ollut aivan mahtava - lumet ovat sulaneet vauhdilla ja piippoja ja ensimmäisiä aikaisia kukkijoita nousee puutarhassa ihan yllättäen.

Mutta aloitetaan kronologisesti viime viikonlopusta. Hankin kevään kunniaksi orvokkeja ja sipulikukkia ja vein ne piristämään muilta osin vielä hieman askeettisen näköistä kasvihuonetta:

IMG_8175.jpg

Suloinen rimpsureunainen kaunotar:

IMG_8176.jpg

IMG_8177.jpg

Laajakuvanäkymä kasvihuoneesta on siis tällainen :D Viimevuotiset kasvusäkit odottavat lumien sulamista, jotta voin levittää ne katteeksi penkkeihin. Ruukuissa ovat daaliat, pidän peukkuja että kaikki lähtevät nätisti kasvuun. Ainakin talven autotallissa kasvuturpeessa viettäneet juurakot olivat hyvännäköisiä ja muhkeita.

IMG_8181.jpg

Perjantaina hurautin töiden jälkeen Kevätmessuille. En ollut ajatellut meneväni, mutta kun sain tutulta sähköpostiini ilmaisen lipun, totesin, että voisihan messuilla pikaisesti pyörähtää. Ajankohta oli hyvä, valtaosa messuvieraista oli perjantaina neljän jälkeen jo lähtenyt ja sain kierrellä käytävillä melko rauhassa.

PuutarhaNikkarien osastolla oli romanttisesti somistettu parveke. Tykkään tästä vaaleanpunaisesta ja pinkistä teemasta, vaikka omassa puutarhassani ei vastaavaa löydykään. Ehkä pitäisi.

IMG_8187.jpg

IMG_8190.jpg

Yleiskoristelualueella oli leikitelty Liisa Ihmemaassa -teemalla:

IMG_8195.jpg

IMG_8194.jpg

IMG_8198.jpg

Mystinen peilisali:

IMG_8201.jpg

Piipahdukseni oli todella pikainen, enkä tällä kertaa ostanut mitään. Taitaa olla ostokiintiöni hetkellisesti täynnä. Ainakaan sisälle ei mahdu kohta enää yhtään kasvia. Tässä onkin hyvä aasinsilta kertoa kylvötilastoista - tällä hetkellä 34:sta kylvetystä kasvista/lajikkeesta on itänyt 28. Kun miettii sitä, että kolmen lajin siemenet ovat vielä jääkaapissa kylmäkäsittelyssä, niin voi todeta, että itäminen on epäonnistunut kolmella lajikkeella. Ne ovat omasta pihasta kerätty samettikukka 'Cat's Eyes', kaukasiantähtiputki ja keltakurjenmiekka. Vielä en menetä niiden suhteen toivoa, ehkä niillä vain kestää pidempään?

Tänä viikonloppuna olen lämpimien ilmojen siivittämänä siivonnut kukkapenkkejä. Leikkaan kaikki talventörröttäjät sekä syksyllä maahan jääneet kuivuneet  lehdet ja varret penkkeihin silpuksi. Ei näytä ehkä maailman kauneimmalta ratkaisulta, mutta helpottaa kovasti saviselle maapohjalle perustettujen penkkien hoitoa. Maa tulee tällä tavalla selvästi muhevammaksi, etenkin jos silpun päälle levittää vielä jossain vaiheessa katetta. Tässä yksi "silppupenkki":

IMG_8226.jpg

IMG_8227.jpg

Penkkejä siivotessa löysin aarteita. Näitä jokakeväisiä puutarhurin hartaasti etsimiä helmiä!

IMG_8207.jpg

Esikoita!

IMG_8205.jpg

IMG_8236.jpg

Syysleimu:

IMG_8208.jpg

Ihana väriläiskä muuten niin harmaassa maisemassa:

IMG_8212.jpg

Nurmikon lämpimimmillä paikoilla ja omenapuun alla oli krookuksia kukassa. Voiko näistä iloita joka kevät? Kyllä, ja aina yhtä paljon.

IMG_8229.jpg

IMG_8231.jpg

IMG_8216.jpg

IMG_8217.jpg

IMG_8218.jpg

IMG_8221.jpg

Suuressa keväthuumassa aloin jo myös suunnittelemaan kevään ja kesän projekteja. Ideoita tupsahtelee pihalla kiertäessä mieleen enemmän kuin ehtii toteuttaa. Mutta ei se haittaa, nyt saa inspiroitua ja hullaantua :)

Kevään eteneminen näkyy myös lintuhaasteessa, joka on taas viikon aikana kasvanut monella bongatulla lajilla. Kävimme lauantaina Tampereella katsomassa kissamaisen Cats-musikaalin (josta voisi kirjoittaa ihan oman postauksen, mutta todetaan tässä kohtaa, että olipa hauska esitys!) ja samalla tuli nähtyä monia "citylintuja" kuten varpuset ja pulut, mutta myös naurulokit ja västäräkit. Kohta alkaa olla helpot lajit kerätty päältä :) Tällä hetkellä olen tunnistanut 31 lintulajia. 

Lopetan tämän maraton-koostepostauksen perhoskuvaan (perhonen on ilmeisesti kuoriutunut kasvihuoneen lämmössä) ja toivotan kaikille pikaista hankien sulamista, ihania keväthetkiä ja iloisia löytöjä kukkapenkeistä!

IMG_8223.jpg

18 kommenttia:

  1. Sinulla on sama tapa "siivota" kukkapenkit kuin minulla :) Mitäpäs niitä suotta siirtelemään, äkkiähän ne peittyvät vihreiden versojen sekaan. Maan rakenne paranee selvästi ja helpottaa tosiaan hoitamistakin, kun ei ole liian tarkka siivoamaan. Meillä ei vielä muuttolintuja näy. Pitkään saa kiikaroida, että näkyy edes talvilintuja! Muistaakseni vasta 17 lajia on omalla listalla... höh! Onpahan aikaa verestää tunnistustaitoja. Aurinkoisia kevätpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silppuaminen on myös kevään ensimmäinen työ ja siksikin hyvin nautinnollista puuhaa :) Lisäksi ajattelen, että silppu suojaa edes hieman ensimmäisiä piippoja ja versoja kevään yllätyspakkasilta.
      Muuttolinnut pamahtavat varmasti ihan hetkessä paikalle ja siitä lajimäärä lähtee pikaisesti nousuun. Olen myös tehnyt pari tarkkaan harkittua kävelyretkeä lintupaikoille, sieltä niitä lajeja on kertynyt lisää. Aurinkoista kevään tuloa!

      Poista
  2. Minäkin silppuan kuolleet penkkiin. En ole vain yhtä huolellinen kuin sinä, vaan silppua tulee monen kokoista :D Kannaatta kuitenkin ottaa kaikki hyöty irti kukkapenkeille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa minullakin olla monenkokoista silppua, etenkin kun pääsin kuvassa olleesta penkistä seuraavaan ja seuraavaan, niin alkoi taso hieman laskea :D

      Poista
  3. Olen ehkä liikaa siivousintoilija, kun en malta jättää menneen kesän rojuja penkkiin. Hyvää tekisi, kun maa on kohtuullisen savinen, mutta nytkin osa kukkapenkeistä on lumen alla ja kun lumi häviää, on siellä niin paljon piipottajia, ettei päällä enää raaski kävellä. ihanat, hempeät krookukset ja suloinen perhonen - näistä se lähtee kevät kivasti liikkeelle:) Mukavaa viikkoa, Piparminttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peitän silpun yleensä katemullalla siinä vaiheessa kun kasvit ovat lähteneet kasvuun, sitten kaikki näyttää taas siistiltä. Mukavaa keväistä viikkoa Sirkku!

      Poista
  4. Meilläkin taitaa olla vähän samanlainen tapa siivoilla kukkapenkkejä, tosin en kovin paljoa silppua, murskaan jos pystyn ja loput meikkaan puhtaalla mullalla siistiksi, helppoa ja nopeaa, madot tykkäävät ja meikin alle jäänyt kate estää kosteutta nousemasta maasta.

    Kiitos messuterveisistä, niitä olen käynyt monessa blogissa jo lukemassa, kun sinne en tällä kertaa itse päässyt.

    Kevään ihanat vihreät ja kukkivat piipottajat ilahduttavat niiiiiin paljon!

    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kukkapenkkien meikkausta :D Mutta jep, minäkin harrastan sitä, peitän silpun kasvien kasvuunlähdön jälkeen katemullalla. Kaikki vähänkin karkeampi aines tekee vain hyvää savimaalle. Ihanaa että on kevät, nautitaan siitä :) Mukavaa viikkoa!

      Poista
  5. Samaan kukkapenkkien siivoustyyliin olen viime vuosina siirtynyt. Tokihan ne kuivuneet varret kompostin kautta sinne penkkiin takaisin päätyisivät, vaan mitä suotta tehdä ylimääräistä työtä. Näkymän saa helposti siistiksi ripottelemalla vähän multaa rumimpien kohtien päälle. Pian piipot ja muu vehreys valtaa näkymät.
    Lintuja on tullut bongattua. Joskin lajikirjo on aika suppea, kun bongauspaikkana on lähinnä oma piha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, voisihan varret kierrättää kompostin kautta, mutta se olisi turhaa vaivaa ja roudaamista.
      Lintuhaasteen myötä huomaan lintuja joka puolella, kävellessä, autolla ajaessa. Tuntuu, että koko ajan olen tarkkailemassa lintuja :D Ja se on pelkästään positiivinen juttu.

      Poista
  6. Kiitos tästä ihanasta maratonista! Taidan kokeilla sinun tapaasi "siivota" penkkejä, ihan turhaan sitä silppua kärrää sieltä pois, ainakin yksi työvaihe vähenee :)
    Voih, noita krookuksia, on ne niin ihmeellisiä! Voi ei, olen unohtanut lintubongaus haasteen täysin, nyt pitää ryhdistäytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla ja toivottavasti myös kasvit tykkää, ainakin meillä kuvittelen näkeväni muutoksen siinä, että silpun avulla maasta tulee edes hieman kuohkeampaa.
      Nyt on hyvä hetki bongailla lintuja, muuttolintuja näkyy paljon :) Keväistä viikkoa!

      Poista
  7. Pitäisi itsekin siirtyä tuohon tapaasi siistiä kukkapenkit. Säästyisi kasvijätteen raijaukselta kompostiin.
    Ihanasti kukkivat krookukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ainakin kokeilla. Minusta tuo on toimiva tapa ja silpun saa piiloon katemullan alle.

      Poista
  8. Huippuihana maratooni olikin, niin kivaa kevätfiilistä♥ Noilla messuilla on kyllä ollut hurjasti nähtävää, Hienoja kuvia! On kyllä mukava kun tuo kevät oikein todenteolla on alkanut:) Mukavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu että kevätfiilistä on nyt joka puolella :) Ilmat hieman viileni, mutta kevään tuloa ei voi estää.

      Poista
  9. Ooh, ihana postaus eikä yhtään pitkä ainakaan minun mielestäni. :)
    Ensimmäiset perennojen versot ja sipulikukat ilahduttavat joka kevät yhtä paljon.
    Kiitos muuten kommentistasi. Olin hieman unohtanut Flightradarin (veljeni sitä seurailee), mutta nyt innostuin taas. Ympäristön kannalta on kyllä hyvä, että meidän ilmatilassa koneita lentelee tosi vähän verrattuna vaikka Keski-Eurooppaan. :)
    Keväistä loppuviikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ettei ollut liian pitkä postaus. Flightradar on hauska apuväline. Asumme lähellä lentokenttää ja kesällä tulee välillä "bongattua" lentokoneita ja seurattua, mikä lentää Tukholmaan ja mikä Shanghaihin :)

      Poista