sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Ensimmäiset kylvöt

Kylvökausi on nyt avattu täälläkin. Ajatukseni siitä, että hyödyntäisin vain jo olemassa olevia siemeniä, ei ihan toteutunut, kuten vähän epäilinkin. Tein muutaman nettitilauksen sekä kävin etsimässä joitakin tomaattilajikkeiden siemeniä kaupasta. Viime viikolla postiin tupsahti rapisevia kirjekuoria mukavaan tahtiin :) Nyt olisi taas runsas määrä kaikenlaisia siemeniä varastossa odottamassa kylvöjä.

Ensimmäiset kylvöt tein viime viikonloppuna. Kylvin Maatiaiselta tilattuja siemeniä, jotka vaativat kaikki kahdeksan viikon kylmäkäsittelyn:
- kaukasiankirahvinkukka
- lehtoakileija
- keltakurjenmiekka
- purtojuuri
- kaukasiantähtiputki

IMG_7841.jpg

Tänään jatkoin kylvämällä kelloköynnöksen ja tähkäverbenan siemeniä. Sormet ristissä toivon, että tähkäverbena itää. Pussissa luvattiin epävarmaa itävyyttä - siemenet itävät joko tänä tai ensi keväänä.

Ajattelin kevään aikana myös pitää blogipostauksissa kirjaa siementen itämisestä. Rakastan listoja ja tilastoja, vaikka niillä ei nyt tässä tapauksessa ole mitään suurempaa merkitystä tai hyötyä. Tämän postauksen lopusta löytyy tietoa kylvettyjen ja itäneiden siementen määrästä. Joskin tilasto näyttää vielä alkuun hieman säälittävältä :)

Rautakaupasta kylvömultaa hakiessani bongasin kassojen vierestä mukaani myös kevään ensimmäiset tulppaanit. Ne ovat varmoja kevään merkkejä, vaikka ulkona paukkuvat juuri kirpeimmät talvipakkaset ja kevät tuntuu hieman kaukaiselta.

IMG_7847.jpg

IMG_7849.jpg

Flunssa iski viikolla, mutta kiitän tuuriani, että se ei ollut influenssa. Pienestä räkätaudista selviää kuitenkin kohtuullisen helposti, eikä se haittaa kylvöhommia.

Kaunista aurinkoista sunnuntaita! Pysykää terveenä!

Kylvötilastot: 
- Kylvettyjä lajeja/lajikkeita: 7
- Itäneitä: 0

20 kommenttia:

  1. Kiva seurailla idätyksiäsi :) Mukavaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idätyshommat ovat kevään parhaita puuhia :) Mukavaa sunnuntain jatkoa myös sinne!

      Poista
  2. Jännityksellä odotetaan miten tilasto kehittyy!

    VastaaPoista
  3. Tilastoja on mielenkiintoista tehdä, niitä löytyy täältä monen vuoden ajalta. Kasvit on kaikki luetteloitu sekä suomenkielisin että latinalaisnimin ;) Monelta vuodelta tietoa kylvöistä ja onnistumisista. Näistä on hyötyä oikeasti, varsinkin kylvöajankohdan onnistumisesta, tuliko liian aikaisin vai menikö liian pitkään.
    pidetään peukkuja itämiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla että siellä on toinen tilasto- ja listaintoilija :)
      Minulla on puutarhakalenteri, johon olen kirjannut kylvöpäivät jo monen vuoden ajan. Siitä on tosiaan hyötyä, kun miettii kylvöajankohtaa.

      Poista
  4. Ihan tarpeellista on laittaa itämisiä ylös, niistä on apua sitten seuraavana vuonna.
    Ah, on niin mukavaa seurata blogeissa mitä kukakin nyt jo laittaa tulemaan. Minä laitoin tänään kelloköynnökset likoamaan ja huomenna kylvän. Toivottavasti tulisi lämmin kesä, jotta ne ehtisivät hyvin kukkia. On se niin kaunis.
    Mielenkiintoisia lajeja olet laittanut kylmäkäsittelyyn. Toivotaan hyviä itämistuloksia niille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tosiaan muiden siementilauksia ja kylvöjä katsoessa ihan jo innostuu itsekin :) Tästä se lähtee.
      Maatiaiselta löytyi kivoja kasveja, hieman omanlaisensa valikoima heillä. Näyttää siltä, että joka vuosi täytyy kokeilla kylvää jotain ihan uutta.

      Poista
  5. Tuosta se lista kasvaa, vasta ollaan kylvöjen alussa. Mukavaa, että täältä blogistaniasta löytyy muitakin listaihmisiä. Itse tykkään tehdä listoja vähän kaikesta puutarhaan(kin) liittyvästä.
    Minulla on ensimmäinen kelloköynnös kahdeksasta siemenestä noussut pintaan. Toivottavasti muut seuraavat perässä. Olipa ihana tapaaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, lista tulee pitenemään moninkertaiseksi :)
      Ooh, hienoa että kelloköynnöksesi ovat jo itäneet! Kasvuunlähdöstä jaksaa iloita joka kerta :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Siis niin minustakin! Ostin viime vuonna kerran samanlaisia ja ihastun niihin oitis. Nyt hain tarkoituksella oikeaa väritystä :)

      Poista
  7. Listoista ja tilastoista on apua. Etenkin kylvöajan ja määrän suhteen. Ja onhan niitä ihan muutenvaankin kiva jälkikäteen katsella mitä minäkin vuona on kylvänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäksi listojen parissa on kiva puuhailla :) Sekä suunnitteluvaiheessa että yhteenvetoja tehdessä.

      Poista
  8. Harva kylyväjä taitaa onnistua, olla ostamatta uusia siämeniä joka kevät. Pitäähän sitä joka kevät jotaki uutta kokeella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti! Menisi ihan vakavan suorittamisen puolelle, jos aina vaan miettisi hyöty- ja järkikulmasta kylvöjä. Aina pitää olla jotain mielekästä myös :)

      Poista
  9. Siitä se lähtee :) Itsellä tahtoo listat jäädä tekemättä, summittaisia muistiinpanoja teen kylläkin joka vuosi kylvöistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Listat eivät ole kaikille yhtä innostavia juttuja (esimerkiksi mieheni ei oikein ymmärrä, miksi teen aina listoja), ja turha niitä puurtaa jos se ei tuota iloa :)

      Poista
  10. Kevääseen varautuminen on nyt nytkähtänyt liikkeelle.
    Onnea kylvöksille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä se varautuminen alkaa ja kohta vauhti vaan kiihtyy :)

      Poista