lauantai 26. marraskuuta 2016

Herätys!

Heräsin aamuyöstä ja havahduin unenpöpperöisissä ajatuksissani siihen, että olen viime kuukaudet kulkenut kuin autopilotilla. Pimeällä kaudella energiani ei ole vapaa-ajalla riittänyt paljon muuhun kuin sohvalla pötköttelyyn ja telkkarin katseluun. Missä on malttamaton innostus, kylvöjen ja kasvien suunnittelu, blogin kirjoittaminen ja muiden blogien lukeminen? Ihan kuin talven myötä myös puutarhapuoleni minussa olisi vaipunut syvään talviuneen.

Lakun mielestä on kivaa, että iltaisin sohvalla on seuraa, jonka syliin voi asettua:

20161124_181859

Tietysti niukkaa energiavarastoa kannattaa käyttää säästeliäästi ja olla pakottamatta itseensä mihinkään sellaiseen, mihin jaksaminen tai kiinnostus ei riitä, Mutta kun minulle puutarha-asiat ovat myös energian lähde! Olen kaivannut kiireetöntä siemenpussien hypistelyä, puutarhakuvien ja taimiluetteloiden selailua ja inspiraation puuskia, kävelyitä kukkapenkiltä toiselle, ahertamista ulkoilmassa, kukkanuppujen bongaamista ja jopa rikkaruohojen kitkemistä.

Naukku ei seuraa kaipaa, lämmin uuni riittää. Vatsa pysyy lämpimänä:

20161108_214748

Nyt aion herätellä puutarhapuoltani taas eloon ja muistaa varata pimeistä illoista aikaa myös tälle ihanalle harrastukselle. Ensiaskeleena lähden siivoamaan puutarhatavaroiden varastona toimivaa pannuhuonetta (voi moro sitä kesän aikana levinneiden tavaroiden määrää, huoneessa ei mahdu melkein enää kulkemaan) ja illalla aion palata glögimukin kanssa blogien äärelle. Miten jo kaipaankin kaikkien bloggaajien erilaisiin tarinoihin uppoamista!

Aion kirjoittaa myös lyhyestä pyörähdyksestämme Berliinissä viime viikonloppuna ja vastata Tuulikilta tulleeseen mukavaan haasteeseen. Kuullaan taas! Mukavaa viikonloppua! :)

10 kommenttia:

  1. Tähän aikaan vuodesta on mielestäni ihan syytä levätäkin kaikista puutarhatöistä. Sitten taas keväällä jaksaa uudella innolla paneutua rakkaaseen harrastukseen. Innostuskin nostaa silloin ihan luontaisesti ja pakottamatta päätään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lepohetki kannattaa ilman muuta hyödyntää. Minusta tuntuu vaan, että ilman puutarhaminääni olen ihan hukassa, sellainen aivoton tv:n edessä makoileva ameeba. Enkä edes oikein ymmärrä, missä vaiheessa tämä muutos ehti tänän vuonna tapahtua! Kaipaan muutosta ja siksi aion tehdä asille jotain :)

      Poista
  2. Täälläkin on ollut taukoa puutarhahommista, mutta nyt alkaa jo puutarhainnostus heräämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että siellä on inspiraatiota ilmassa! Mäkin hoksasin tänään, että kohtahan voi melkein alkaa tutustumaan siemenluetteloihin ;)

      Poista
  3. Ei sitä mitenkään aina jaksa omia harrastuksia, vaikka olisivat kuinka kivoja ja mielenkiintoisia. Pienet tauot ovat terveellisiä ja ainakin itsellä niiden aikana mieli työstää asioita, vaikka sitä ei juuri sillä hetkellä tiedostakaan.
    Odotan innolla postausta Berliinistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jaksaisin ihan mielelläni puutarhajuttuja, jos vaan muistaisin ne kaiken kiireen keskellä! Jotenkin olen viime aikoina tehnyt valintoja autopilotilla ja vajonnut vapaina hetkinä vain sohvalle, vaikka tiedän että nauttisin paljon enemmän vaikkapa kivan puutarhakirjan selailusta.
      Kiva kuulla että Berliini kiinnostaa! Yritän pikimmiten näpytellä siitä postausta :)

      Poista
  4. Nyt on vielä talviunen aika, hissuttelu ja haaveilu hyvinkin sallittuja, kissaterapiasta nauttiminen ilman muuta lähes tärkeintä! Kohta alkaa kevät, vajaa kuukausi siis, siemenluettelot kolahtelevat postiluukkuun ja nettiin, suunnitelmien virta täyttää aivot, siemenpussien helinä hurmaa!

    Mukavaa pikkujoulua! Ihanat kisut sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kissaterapia on kyllä ehdottoman tärkeä! Ja tauko puutarhatöistä havahduttaa siihen, miten paljon sitä kaipaakin! Kohta tosiaan tartutaan taas uudella innolla siemenluetteloihin ja suunnitelmiin :)
      Mukavaa adventtia!!

      Poista
  5. Ihanat kissakuvat!
    Kyllä sitä välillä voi ottaa etäisyyttä puutarha-asioihin. Sitten pian taas uudella innolla jatkuu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! :)
      Viime viikko onkin sujahtanut taas ihan hetkessä ohi, eikä yhtään vapaata hetkeä ole jäänyt puutarhajutuille. Intoa kyllä piisaisi, mutta mistä niitä tunteja saisi lisää? :)

      Poista