keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Rodoparatiisi Helsingissä

Palaan vaihteeksi taas kuva-arkistojen äärelle. Tällä kertaa vuorossa on Helsingistä löytyvä helmi alppiruusujen ja atsaleojen ystäville: Haagan rodopuisto.
Alueelle on vuonna 1975 istutettu Helsingin yliopiston jalostusohjelman puitteissa 3000 alppiruusuristeymää. Tämän jälkeen puistoalue on laajentunut uusilla atsalea-alueilla. Usean metrin korkuiset alppiruusukasvustot tarjoavat huikeita näkymiä.

Meidän vierailu tapahtui kesäkuun ensimmäisenä päivänä, jolloin osa alppiruusuista vasta aloitteli kukintaansa.

IMG_6685.jpg

IMG_6686-2.jpg

IMG_6689.jpg

IMG_6680.jpg

IMG_6684.jpg

IMG_6691.jpg

IMG_6714.jpg

Eriväristen atsaleoiden kukinta oli sen sijaan parhaimmillaan.

IMG_6694.jpg

IMG_6705.jpg

IMG_6695.jpg

IMG_6702.jpg

IMG_6699.jpg

IMG_6708.jpg

Kävely värikkään kukkaloiston keskellä oli melkein epätodellista. Vähän väliä sai muistuttaa itseään, että ollaan todellakin Helsingissä, kerrostalojen ympäröimässä puistossa.

IMG_6701.jpg

Tänä vuonna aion ehdottomasti suunnata puiston poluille uudelleen.

Lisätietoja: 
Haagan rodopuisto sijaitsee Etelä-Haagassa, Laajasuontien loppupäässä. 
Puiston verkkosivu ei valitettavasti tällä hetkellä näytä toimivan. Tässä kuitenkin osoite, jos se joskus lähteekin toimimaan: http://www.vihreatsylit.fi/?p=930

6 kommenttia:

  1. Kävin toissa keväänä ihastelemassa Haagan rhodoja. Olivat silloin upeimmillaan. On kyllä niin hieno paikka ja kokemus, että siellä kannattaisi vierailla vaikka joka kevät. Saisinkohan itseni liikkeelle tänä kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan mieletön paikka! En ennen puistossa vierailua ollut edes hoksannut, että alppiruusut voivat kasvaa näin korkeiksi. Täytyy vain keväällä muistaa lähteä.

      Poista
  2. Tuolla pitäisi käydä! Linkkikin toimi, pistin asian muistiin. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt sain itsekin vihdoin linkin toimimaan! Kiva että tämä toimi hyvänä vinkkinä :)

      Poista
  3. Kiva katsoa hienoja kuviasi. Olemme käyneet Haagassa peräkkäisinä päivinä viime kesänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin myös postauksesi ja näytti jotenkin tutulta :) Mun kuvat ovat itse asiassa vuodelta 2014, viime kesänä en ehtinyt paikan päälle. Mutta selvästikin siis touko-kesäkuun vaihde on parasta vierailuaikaa :)

      Poista