Pieniä muutoksia ilmaston puolesta

Viime viikkoina olen kokenut IPCC:n tuoreimman raportin jälkeen suurta ilmastonmuutosahdistusta. Ei sillä, että raportti olisi tuonut sinänsä mitään uutta tietoa, mutta jotenkin se iskostui tietoisuuteeni vahvemmin. Toki myös jokapäiväiset Hesarin ilmastonmuutokseen liittyvät artikkelit sekä muutama juuri äskettäin katsottu dokumentti aiheesta muistuttavat asiasta tehokkaasti.

Olen pohtinut ja selvittänyt sitä, kuinka paljon itse vaikutan valinnoillani päästöihin. Sitran testin mukaan selvästi enemmän kuin keskivertosuomalainen. Isona syynä on se, että asumme kahdestaan isossa sähkölämmitteisessä omakotitalossa ja meillä on kaksi autoa, joilla molemmilla ajetaan päivittäin töihin. Kuljen julkisilla enemmän kilometrejä kuin autolla, mutta se ei muuta sitä tosiseikkaa, että autoilun päästöni ovat merkittäviä.



Lisäksi matkustan sekä työni puolesta että vapaa-ajallani. Minulla on läheisiä ystäviä ja sukulaisia ulkomailla, joten en näe matkustamisen lopettamista mahdollisena vaihtoehtona. Myös lentäen tehtyjä työmatkoja kertyy puolen vuoden aikana muutamia, viimeksi juuri perjantaina.
Syön lihaa ja maitotuotteita. Olen vähentänyt lihansyöntiäni, mutta havahduin juuri siihen, että maitotuotteista luopuminen tai edes niiden vähentäminen on minulle selkeästi pahempi paikka kuin lihansyönnin minimointi.

Kierrätän intohimoisesti enkä osta mielestäni turhaa tavaraa, mutta ne ovat vain tippoja valtameressä asumisen, liikenteen ja matkailun päästöihini verrattuna. Olen tehnyt elämässäni valintoja, jotka kuormittavat maapalloa ja niiden muuttamista en näe ainakaan lähiaikoina realistisena. Omatunto kolkuttaa siis ihan syystäkin. Mutta mielestäni on turha vain ahdistua ja olla tekemättä asialle mitään.
En usko, että yksittäisen ihmisen valintojen syyllistäminen tai ylipäätään kuluttajien valintojen nostaminen keskiöön tulisi yksinään saamaan aikaan merkittävää muutosta. Sen sijaan näen tärkeimpänä ilmastomuutoksen nostamisen vaaliteemaksi. Haluan äänestää puoluetta, joka sitoutuu tekemään globaalia yhteistyötä ilmastonmuutoksen kurssin kääntämiseksi.



Se ei tietysti tarkoita, että oman tekemisen osalta ei tarvitsisi katsoa peiliin. Uskon, että kuluttamisen suuriin linjoihin vaikutetaan politiikan, verotuksen ja sääntelyn kautta, mutta niitä odotellessa voi jokainen tehdä pieniä tai suurempia valintoja päästöjen pienentämiseksi. Meidän taloudessa olemme sitoutuneet seuraaviin:

Sähkösopimuksemme lähtee vaihtoon määräajan päätyttyä. Vaihdamme nykyisen sopimuksemme ydin- ja uusiutuvaan sähköön.

Emme autoile "turhaan" eli yritämme hoitaa ostokset ja asioinnit työmatkojen yhteydessä.

Olemme viime viikkoina vähentäneet lihansyöntiä noin puoleen entisestään. Kun aiemmin söimme lihaa joka päivä, niin nyt panostamme kasviksiin ja kalaan.

Lisäksi olen tutkaillut päästökorvausten mahdollisuuksia. Mielestäni ne ovat niin sanottuja bonusratkaisuja, joita kannattaa käyttää muiden arjen muutosten lisäksi, ei tilalla. Esimerkiksi suomalainen Hiilipörssi tarjoaa mahdollisuutta ennallistaa ojitettuja soita. Suon ennallistaminen sitoo hiiltä turpeeseen. Pala ennallistettua suota olisi mielestäni hyvä joululahja jollekin, esimerkiksi itselleni :)

Goldstandard.org -sivustolta löytyy puolestaan erilaisia kehitysprojekteja, joista osa liittyy esim. metsien istutukseen ja ennallistamiseen ja sitä kautta hiilinielun kasvattamiseen. Lahjoitin pienen summan projektiin, joka tukee maanviljelijöitä metsän istuttamisessa ja kasvatuksessa. Tulen myös seuraamaan sivustoa jatkossa ja aion tukea sopivia projekteja.

Näiden muutosten vaikutus voi olla pieni, mutta jostain täytyy aloittaa. Ja ehkäpä lähitulevaisuudessa löydän vielä uusia ja tehokkaampia tapoja päästöjeni pienentämiseen. Olisi myös mielenkiintoista kuulla, millaisia ilmastomyönteisiä muutoksia te muut olette toteuttaneet arjessanne?

Mahtava arvontavoitto ja sunnuntaihöpinöitä

Syksyn kiireet ovat taas yllättäneet. Viime viikkoihin on mahtunut mielenkiintoisia työprojekteja, intensiivisiä päiviä, muutama lyhyeksi jäänyt yöuni ja pari työmatkaa. Kieltämättä nautin kiireisistä viikoista, mutta tasapainoksi kaipaan rauhallista kotona puuhastelua ja välillä myös suoranaista laiskottelua.

Kirsikanlehtiä. En aio haravoida, hyvin ovat maatuneet joka vuosi :)



Mehitähdet näyttävät kasvavan vieläkin:



Purppuraheisiangervon syysväritystä:



Samalla huomaan, että blogipostausideoita on pää pullollaan, mutta näppäimistölle ei ole päätynyt lausettakaan. Koen, että jos mulla ei ole aikaa kirjoittaa postausta kerralla valmiiksi, niin en halua edes aloittaa. Ja koska kirjoitan yleensä postauksia tunnin tai jopa pari (mukaan lukien kuvien käsittely ja myös yleinen ajatusten haahuilu), niin harvoin työpäivien jälkeen löydän tällaista aikaa. Sitten olen yhtäkkiä tilanteessa, jossa mielessä on kolmen tai neljän postauksen verran asiaa, enkä osaa päättää, mistä aloittaisin. Ensimmäisen maailman ongelmia.

Pelargonit viihtyvät edelleen kohtalaisen hyvin lämmitetyssä kasvihuoneessa. Autotallissa on edelleen liian lämmintä, enkä halua tuoda pelakuita sisälle pimeään 17 asteeseen. 



Katsotaan kuitenkin, mistä kaikesta ehdin tänään kirjoittaa. Ainakin yksi juttu, jota haluan hehkuttaa, on kohdalleni osunut pale red rose -blogin arvontavoitto. Katja arpoi blogissaan Linnut lähellä -kirjan ja täytyy sanoa, että en ole pitkään toivonut voittavani mitään yhtä paljon! Rakastan valokuva- ja luontokirjoja, koska ne herättävät tunteita.



Olen päässyt vasta palkintokirjan alkuun, mutta jo nyt voi sanoa, että tämäkin kirja vetoaa tunteisiin ja tarjoaa lisäksi myös kourallisen uusia faktoja. Ensimmäisissä kappaleissa kerrotaan esimerkiksi, että tervapääskyt pysyttelevät tauotta ilmassa kuukausia tai että "lintu voi laulaa kahta erillistä säveltä yhtä aikaa eräänlaisena duettona itsensä kanssa".
Alun jälkeen kirjassa tutustutaan tarkemmin lähes kolmeenkymmeneen lintulajiin. Näissä kappaleissa olisin kaivannut jopa enemmän ja syvempiä tietoja kustakin lajista, mutta ymmärrettävistä syistä (kirja on jo nykyisellään melko iso paketti) niitä ei ole mahdutettu mukaan.



Mielenkiintoisten kuvausten ja faktojen lisäksi kirjassa on useita mainioita valokuvia linnuista. Niissä on ilmeisesti pyritty nostamaan erityisesti esille "tavallisten" lintujen kauniiden höyhenpukujen yksityiskohtia. Ja olen vahvasti samaa mieltä sen kanssa, mitä kirjassa todetaan:

"Kun pääsee niin lähelle, että näkee jokaisen värisävyn ja jokaisen läikehtivän pikkuhöyhenen kaikki vivahteet, tajuaa, etteivät vain koreimmat linnut ole kauniita. Ettei mitäänsanomattomia lajeja ole lainkaan." 





Kiitos pale red rose -blogin Katjalle tämän mukavan arvonnan järjestämisestä! Katja esittelee arvontapostauksessaan kirjaa myös tarkemmin.

Jos lintu- ja ylipäätään luontokuvat kiinnostavat, niin suosittelen vilkaisemaan myös juuri julkaistuja Vuoden Luontokuva 2018 -kilpailun voittajakuvia tältä sivulta. Taitavia ja inspiroivia otoksia jokainen. Tykkään itsekin valokuvaamisesta, mutta taidan tykätä vielä enemmän muiden kauniiden valokuvien katselusta. Voisinkin tässä kysyä, että satutteko seuraamaan esim. Instagramissa luontokuvaajia? Ottaisin mielelläni vastaan hyviä vinkkejä! Tällä hetkellä seuraan itse vain Suomen Luonnon ja Markus Varesvuon tilejä.

Mukavaa sunnuntain jatkoa!

Viimeisiä viedään

Syksyn puutarhatyöt alkavat olla maalissa. Olen jakanut ja siirtänyt perennoja, siivonnut pois pitkin pihaa löytyneitä taimiruukkuja ja kitkenyt urakalla. Kaikki daalioiden juurakot ovat nyt myös vihdoin talvisäilytyksessä ja useammat pensaat verkkojen suojassa.

Eilen tein pikaisen täsmäiskun taimistolle viimeisten tarjousten toivossa. Löysin sieltä sopivasti kaksi kasvia pensasaidanteen jatkoksi - mongolianvaahteran ja syyshortensian 'Pink Diamond'. Toivottavasti ehtivät vielä juurtua kasvupaikalleen. Lisäksi ostin rusopäivänliljan, kiinansipulin ja lisää kukkasipuleita - koska miksipä ei :)
Tänään ohjelmassa olikin kukkasipuleiden piilottamista penkkeihin. Määrä oli mielestäni melko maltillinen - ehkä noin 130-140 sipulia yhteensä, tulppaaneita kaikki. Lisäksi parikymmentä laukkaa. Silti niiden parissa sai urakoida useamman tunnin.

Takapihallamme on juuri nyt todella värikästä, kuvat otettu tänään aamukymmeneltä:



Samalla mittani tuli täyteen viljelylaatikoiden takana sijaitsevan kukkapenkin mirrinminttuun, joka leviää turhan reippaasti. Riuhdoin ja revin sen pois kokonaan. Leviäminen ei olisi ehkä edes ongelma, jos mirrinminttu kasvaisi siistin näköisesti. Mutta ei - se lamoaa ja näyttää harmillisen epäsiistiltä. Tämän operaation jälkeen mirrinminttua on enää yhden penkin reunassa ja sieltä se tulee saamaan lähtöpassit ensi vuonna. Taidan jatkossa käyttää reunuskasvina tähkäkissanminttua (mikäli se selviää ensimmäisestä talvestaan hyvin) sekä tuoksu- ja peittokurjenpolvea.

Kiipesin katolle, jotta saisin napattua leiskuvasta metsärinteestä kuvan:



Alan muutaman vuoden puutarhaharrastuksen jälkeen vihdoin hahmottamaan tiettyjä asioita, joista aluksi ei ollut mitään hajua. Esimerkiksi mitkä kasvit toimivat puutarhassani parhaiten, kuinka monistaa ja jakaa näitä hyvin viihtyviä luottokasveja useammalle kasvupaikalle, miten välttyä pieneltä piperrykseltä ja suunnitella isompia kokonaisuuksia (tähän en ole vielä käytännössä päässyt, mutta ainakin ajatus alkaa kulkea siihen suuntaan :)). Tänä kesänä olen katsellut joitakin penkkejä kriittisesti ja painanut pahimmat ongelmakohdat mieleen. Niihin on tarkoitus pitkän ja pimeän talven aikana suunnitella jotain fiksumpaa ja uskon, että nyt mulla on kohtuullisen hyvät eväät onnistua.

Yksi hyvä esimerkki meillä menestyvästä perennasta on reunusasteri 'Herbstgruss vom Bresserhof'. Lokakuun luottokukkija:







Tästäkin tekstistä huomaa, että mieleni alkaa kääntyä jo ensi kevättä ja kesää kohti. Tänä vuonna syksy on ollut huikean kaunis, pitkä ja lämmin, mutta nyt taitaa ainakin omalla kohdallani olla hyvä hetki kilistellä puutarhakauden loppumiselle ja vetäytyä sisälle viltin alle. Vedän villasukat jalkaan, sytytän kynttilät ja totean, että kiitos tästä kesästä!