sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Startti maaliskuun kylvöihin

Kuukausi vaihtui ja tulkitsin sen selvänä lähtölaukauksena maaliskuun kylvöille. Olisihan tässä vielä monta viikkoa maaliskuuta jäljellä, mutta en enää malta! Piti päästä rapistelemaan siemenpusseja ja tekemään kylvöjä.

Kylvin paprikaa 'New Ace' ja kolmea eri lajiketta tomaattia: 'Sparta', 'Gardener's Delight' ja 'Sungold'. Näistä ennestään tuttu on vain 'Gardener's Delight'. Muut lajikkeet olen valinnut puutarhablogeista löytyneiden hyvien vinkkien ja suositusten perusteella.

tomaatit 2018

Vihannesten lisäksi kylvin kukkivia kasveja. Verbena 'Sparkles Mixed' on toiminut useampana kesänä hyvin ruukuissa. Sinitähtöstä olen aiemmin käyttänyt sinikukkaisena, mutta nyt löysin mielenkiintoisen purppurasävyisen lajikkeen 'Red Cutting', joka voisi tuoda hieman vaihtelua.
Myös kissanmintusta on kokeilussa punasävyisempi versio, lajike 'Pink Cat'. Viimeisenä on jännittävä silkkitassu, kasvi, josta en ollut kuullutkaan aikaisemmin. Onnistuisiko tämän idätys?

seeds_2018-3

Osa kylvöistä jäi alakerran viileyteen (siellä lämpötila noin 18 astetta), osa meni kylpyhuoneen lattialle (26-27 astetta) ja osa pääsi keittiön pöydälle (noin 21-23 astetta, riippuen uunin lämmityksestä). En tiedä onko lämpötilalla oikeasti merkitystä itämisen kannalta, mutta olen nyt ainakin yrittänyt seurata kylvöpussien ohjeita mahdollisimman tarkasti.

IMG_7916.jpg

IMG_7919.jpg

Lopuksi vielä vinkki kaikille, joilla on Netflix. Tällä viikolla sinne ilmestyi ensimmäinen kausi yhdestä suosikkisarjastani, Monty Donin 'Big Dreams, Small Spaces' -ohjelmasta. Tässä sarjassa mielestäni parasta on se, että se näyttää puutarhan uudistamisen rehellisen puolen - sen, että siinä on paljon työtä ja tekemistä! Paikalle ei ilmesty tuotantoyhtiön rempparyhmää, joka kunnostaisi puutarhan kaivinkoneiden ja kymmenien ihmisten voimin yhdessä viikonlopussa. Sen sijaan puutarhan uudistumista seurataan koko kesän ajan, ja valtaosan työstä tekevät omistajat itse. On vaikeitakin hetkiä, mutta lopussa aina kiitos seisoo. Inspiroivaa!

Kylvötilastot 4.3.: 
- Kylvettyjä lajeja/lajikkeita: 15 (joista 6 kylmäkäsittelyssä)
- Itäneitä: 1

28 kommenttia:

  1. Ihana nimi kukalla "sillkitassu" ja näyttääkin kivalta!
    Sungold on yksi lemppareistani, pitää joka kesä olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, joo, silkkitassu kuulostaa aivan ihanalta :)
      Kiva kuulla että Sungold on hyvä valinta!

      Poista
  2. Ihania touhuja sinulla ollut :) Aurinkoista sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukavaa päästä kylvöjen pariin pitkästä aikaa :)
      Mukavaa sunnuntain iltaa!

      Poista
  3. Tuota silkkitassua olen usein hypistellyt, pitäisiköhän sitä kokeilla :D. Ihania taimipotteja sinulla jo odottamassa pienten taimivauvojen pään nostoa. Kevät on ihanaa aikaa, mukavaa sunnuntaita - auringonsäteitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy vain sormet ristissä odotella siementen itämistä :) Eiköhän ne sieltä nouse, kuten monesti aikaisemminkin. Aurinkoista kevään odotusta!

      Poista
  4. Hyvässä mallissa on kylvösi. Kevät on jo alkanut ja jos sitä ei muusta huomaa, niin sen huomaa kylvöpottien ilmestymisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, totta! Kylvöt eivät odota lumen sulamista, onneksi.

      Poista
  5. Silkkitassuun en ole aiemmin törmännyt. Nimi sillä ainakin on ihastuttava ja samoin ulkonäkö.
    Kylvöksesi ovat jo hyvällä alulla. Samoissa hommissa olen tänään ollut itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä tuleeko silkkitassussa kuvan mukainen vai jotain ihan muuta. Vai itääkö lainkaan. Se on aina jännittävää uusien lajikkeiden kanssa. Mukavaa, että sielläkin on oltu kylvöpuuhissa, onnea kasvatuksiin!

      Poista
  6. Komea setti kylvettäväksi. Minäkin pidän Montyn ohjelmista ja samaa mieltä näistä pikaremonteista isolla rahalla ja työväellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Montyn puutarhaohjelmissa on tietty rentoa tunnelmaa, hyvä asiantuntemusta ja syvää intohimoa puutarhaa kohtaan. Ja tietysti ripaus englantilaista puutarhakulttuuria :)

      Poista
  7. Oi, ihania kylvöksiä ja erityisesti nuo kukat!! Silkkitassu on kamalan kallis aina taimistoilla, nyt teet kunnon tilin :D Ajattelin sinua eilen Kukkatalossa, kun muistan, että olet yleensä käynyt markkinoilla. Että kukahan näistä asiakkaista on piparminttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole huomannut silkkitassua aiemmin taimistoilla, mutta hyvä kuulla että tässä voi hyötyä kunnolla :D Hih, hauskaa että zoomailit Pirilässä asiakkaita. Siis olisin tietysti ollut se, jolla kori tai kärry täynnä kaikkea kukkaisaa ;)

      Poista
  8. Sopiva idätyslämpötila on lajista kiinni ja sillä on oikeasti merkitystä. Esimerkiksi tomaatit, paprikat ja chilit itävät lämpöisessä paljon nopeammin. Kun taas jotkut muut, esim salaatti ja esikot, tarvitsevat viileämmän itämislämpötilan. Itse huomaan tomaattien itävyydessä ison eron kun aiemmin idättelin ne lattialämmityksen päällä ja nykyisin sellaista paikkaa ei enää ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää että lämpötilalla on oikeasti merkitystä! Aiemmin kylppärin lattialle laittamani kylvöt eivät oikein ole menestyneet, joten siksi epäröin sitä vaihtoehtoa. Mutta ongelma on hyvin todennäköisesti ollut muualla kuin lämpötilassa.

      Poista
  9. Hyvällä alulla sinulla kylvöpuuhat ja mielenkiintoisia kukkivia on lähdössä kasvuun. Minulla tällä hetkellä paras paikka itävyyden kannalta näyttää olevan keittiön lattialämmitys, osa itänyt tosi nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä startti, mutta tämä on vasta alkua :) Ja hyvä näin :D Keittiön lattialämmitys kuulostaa oivalliselta paikalta kylvöjen kannalta, harmi että meillä on lattialämmitys tällä hetkellä vain pienessä kylpyhuoneessa. Tosin parempi sekin kuin että ei olisi lainkaan.

      Poista
  10. Nii pehemoosen näköönen tua silikkitassu. Tuata pitääs hipelöörä tullen mennen :)
    Kyllä tuas itämislämpötilas jotaki taikaa o. Irätän pesuhuanehen laattialla ja se piälehen menny jättiverbeenasatsi iti tosi nopiaa, ku pihalla oli leurot säät ja laattialämmitys tuntuu lähes kuumalta. Toinen satsi ei meinannu lähtiä matkahan sitte millää, ku tuli tämä pakkaasjakso, mikä hyyrytti meirän laattialämmityksen ihan olemattomaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla myönteisiä kokemuksia lattialämmityksestä idätyshommissa! Itselläni on tosiaan päinvastaisia kokemuksia, kylppärissä kaikki tuntuu itävän huonommin, mutta ehkäpä se on ollut sattumaa ja tänä vuonna käy toisin.

      Poista
    2. Jokku siämenet o varmasti ronkelimpia ku toiset.

      Poista
  11. Haa, kiitos netglix-vinkistä! Ehkä tässä koukuttuu vielä puutarhohjelmiinkin.. 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin juuri eilen kyseisen sarjan ekan jakson uudelleen :D Tarina oli tietysti tuttu, mutta vitsit että teki mieli lähteä työstämään omia puutarhasuunnitelmia tuon jälkeen! Hyvää inspistä.

      Poista
  12. Nyt vaan peukut pystyyn että istutukset alkavat kasvamaan hyvin:) Tule, tule kaunis kevät!! Aurinkoista alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavat viikot ovat täynnä odotusta :) Aurinkoa myös sinne!

      Poista
  13. Kivoja kylvöpuuhia sinulla! Silkkitassu kuulostaa hauskalta. Hyvää naistenpäivää ja onnea kylvöillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu, ja erittäin myöhästyneet naistenpäivätoivotukset myös sinne!

      Poista