sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Raivaushommia

Eilen oli pitkästä aikaa kunnon puutarhapäivä! Olin jo monta päivää yrittänyt kehittää itselleni tunnelinäköä, joka välttäisi rikkaruohojen ja tontilla reippaasti kasvavien heinien näkemisen. Sopivaa hetkeä niiden kimppuun hyökkäämiseen ei ole löytynyt. Eilen koitti helpotus, kun mies leikkasi nurmikon sekä raivasi heiniä ja polkujen laitoja. Minä kitkin samalla kukkapenkit sekä kivituhkapolut. Homma olikin paljon helpompaa kuin olin kuvitellut. Pintamaa oli kuivaa kuin tuhka ja rikat lähtivät helposti. Siitä kiitos katemullalle, joka selvästi hankaloittaa rikkaruohojen elämää.

Iltapäivällä käppäilin puutarhassa ja uskalsin vihdoin "avata silmäni", koska joka suunnasta ei puskenut voikukkaa tai heinää. Puutarha on vielä lapsenkengissä ja minä puutarhurina edelleen kokematon, mutta pikkuhiljaa alan huomaamaan pieniä onnistumisia, hahmottamaan tiettyjä juttuja penkkien suunnittelussa ja ymmärtämään, millaiset yhdistelmät näyttävät hyvältä ja miksi. Siitä tulee ihan paras fiilis! Puutarhan kehittymisen matka on pitkä, mutta erittäin antoisa.

Tässä alkutilannetta. Puutarhan keskeneräisistä alueista tulee silmänräpäyksessä luonnon valloittamia. Töitä piisaa!

IMG_5266.jpg

Hieman sivistyneempiä näkymiä - tänä vuonna olen tulppaanien lisäksi fiilistellyt ukkolaukkojen kukintaa. Näitä lisää!

IMG_5290.jpg

Ukkolaukat näyttävät olevan mehiläisten suosiossa:

IMG_5313.jpg

Kivikkopenkissä kukkii rantalaukkaneilikka ja patjarikot lopettelevat kukintaansa:

IMG_5285.jpg

Väriläiskä päivännouto 'Ben Heckla'. Täydensin eilen kivikkoa ostamalla myös 'Lawrenson's pink' lajikkeen.

IMG_5275.jpg

Kissankäpälä valmistautuu kukintaan:

IMG_5287.jpg

Kuvaaminen on minulle tärkeä osa puutarhan tarjoamaa nautintoa. Linssin kautta tulee hahmoteltua valon merkitystä väreihin ja kontrastiin. Kuvakulmien miettiminen ja etenkin lähikuvaus tuo puutarhaan ihan uuden ulottuvuuden. Kamera toimii toki myös dokumentoijana ja apuna puutarhan suunnittelussa. Monesti olen talvisin kaivanut suunnittelun tueksi tietokoneelta kesäkuvia kukkapenkeistä. Huomiona itselleni - täytyykin muistaa ottaa myös laajakuvia!

Ojakellukka 'Flames of Passion' iltavalossa:

IMG_5282.jpg

Akileijojen kukan muoto on hieno:

IMG_5280.jpg

IMG_5294.jpg

IMG_5298.jpg

Antoisia hetkiä puutarhassa ja ihanaa sunnuntaita kaikille!

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Poukkoilua ja tulppaaneja, taas!

Työkiireet ovat vihdoin hellittäneet ja minulla on ollut iltaisin aikaa puutarhalle. Ja mitkä illat ne ovat olleet! Kesäisen lämpimät ja linnunlaulun säestämät hetket muutoin lähes hiljaisessa puutarhassa ovat parasta terapiaa.

Pakko laittaa vielä tulppaanikuvia tähän väliin. Viimeisiä kukintapäiviä viedään.

IMG_5224.jpg

IMG_5227.jpg

IMG_5228.jpg

Nyt on ollut pieniä haasteita löytää kaikille esikasvatetuille kasveille paikkoja. Sen siitä saa kun ei raaski heittää yhtään taimea pois! Lopulta laitoin useampaan penkkiin punavirmaa, kosmoksia ja hämähäkkikukkia. Kosmoskukkia riitti silti myös ruukkuihin verbenoiden ja härmesalvioiden lisäksi.

Kasvihuoneessa oli tänään illalla kaksi runkotomaattia hieman nuupahtaneina, voi kääk! Ehkä ne jäivät aamun kastelukierroksella vahingossa väliin. Muutenkin minusta on tosi vaikeaa arvioida oikeaa kasteluvesimäärää kasvusäkkiin. Välillä tuntuu, että vettä on liikaa ja tänään sitä on selvästi ollut liian vähän. Tietysti myös päivän lämpötila vaikuttaa vedentarpeeseen.

Kasvihuoneessa paprika (tai chili?) kukkii:

IMG_5245.jpg

Kurkku 'Femspot' puskee jo hedelmiä! Kasvihuonenoviisina minulla ei ole aavistustakaan, milloin kurkut kannattaisi poimia. Onko siihen hyviä vinkkejä? Kuvittelisin, että valmiin kurkun mitta on lajikekohtainen. Poimin nyt ensimmäiset kurkut talteen:

IMG_5246.jpg

IMG_5248.jpg

Kylvin viime vuonna kaksivuotisen kesäkuuruohon siemeniä. En ollut sen suhteen kovin toiveikas, koska viime kesänä taimet kokivat jonkinlaisen ötökkähyökkäyksen. Yksi kesäkuuruoho kuitenkin selvisi koettelemuksesta ja kukkii nyt kirkkaan violettina:

IMG_5237.jpg

Kuolanpioni (tai mahdollisesti silti ruusupioni?) kukkii. Löysin tämän viime vuonna metsiköstä ja siirsin kukkapenkkiin. Hyvinhän tuo siirto näyttäisi onnistuneen, mutta kasvi on tosin vielä melko matala ja pienikokoinen.

IMG_5225.jpg

Palataan lopuksi taas tulppaaneihin :)

IMG_5223.jpg

'Slawa' ja 'Elegant Lady' tulput:

IMG_5234.jpg

Ja hempeät 'Blushing Ladyt':

IMG_5235.jpg

Postaus poukkoilee, mutta siltä tuntuu myös puutarhassa. Kun tekee yhtä juttua niin samalla huomaa seuraavan ja seuraavan.. Mutta on tämä silti ihan parasta aikaa!

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Kukkijoita ja taukoa pitäviä

Viileät yöt ovat koetelleet puutarhaa. Onneksi täällä ei ole lämpötila sentään tippunut pakkasen puolelle. Kasvihuoneessa on kuitenkin lämmitin päässyt taas parina yönä hurisemaan. Tänään on ollut päivälläkin kasvihuoneessa vain vajaa parikymmentä astetta - näillä keleillä ei vielä paprikoita eikä tomaatteja kasvateta :) Mutta kohta varmasti lämpenee, pakkohan se!

IMG_5191.jpg

Rusokurjenpolvi 'Southcombe Double':

IMG_5194.jpg

Aivan ihana tähtipelargoni, jonka ostin Marketanpuiston tapahtumasta. En voisi olla tyytyväisempi rahankäyttööni tämän pelargonin osalta! :)

IMG_5217.jpg

Puutarhassa on paljon kukkia ja uutta kasvua, josta iloita, mutta samalla on tullut huomattua muutamia välivuotta pitäviä tai talven vaurioittamia kasveja. Esimerkiksi tänä keväänä riippaomenapuun kukinta on ollut hyvin maltillista.
Atsalean ja alppiruusun kukintaa odotan edelleen, mutta hieman alkaa vaikuttamaan siltä, että tänä vuonna rhodot pitävät kukinnan osalta taukoa.

Pilariomenpuu kuitenkin kukkii valtoimenaan:

IMG_5214.jpg

Patjarikot:

IMG_5197.jpg

IMG_5198.jpg

Nepalinhanhikin kasvupaikka näyttää hyvin hiljaiselta. Sama meininki jo toisena keväänä, joten taitaa olla aika hyväksyä faktat ja todeta, että kasvi ei vaan menesty meillä.

Muutama kääpiömantelin oksa näyttää talven jälijltä paleltuneelta, mutta ehkä täytyy vielä malttaa ja toivoa parasta. Tänä keväänä ostin myös toisen herkkähipiäisen kasvin - peruukkipensaan, jonka viihtyminen meillä talvella hieman jännittää. Lisäksi pensaaseen ei ole vielä ilmestynyt yhtään lehteä. Onko kyseessä myöhäinen herääjä vai olenko onnistunut ostamaan paleltuneen kasvin?

Onneksi on tulppaanit. Mikään ei harmita kun katsoo näitä.

IMG_5204.jpg

IMG_5206.jpg

IMG_5205.jpg