tiistai 17. toukokuuta 2016

Yllätyslahjoja ja -pensaita

Viikonloppu hujahti ohi hetkessä ystäväpariskunnan vierailun merkeissä. Katsoimme yhdessä euroviisut ja kävimme muutaman kiihkeän lautapelitaistelun. Kun ystäväni etukäteen tiedusteli, haluaisinko syntymäpäivälahjaksi jotain taimistolta, toivoin syreenia 'Andenken an Ludwig Späth'. Yllätykseni oli suuri, kun sen lisäksi sain myös 'Prince Wolkonskyn' sekä amppelimansikan. Kyllä nyt kelpaa!

Pihatyöt ovat jääneet kaiken hauskanpidon keskellä vähemmälle, mutta iltakierroksesta puutarhassa en ole luopunut. Näyttää siltä, että viikonlopun sateet ovat innostaneet rikkaruohot hyvään kasvuun. Täytynee kääriä hihat ja suunnata kitkemispuuhiin. Mutta jos keskittyy kovasti kukkien katseluun, niin pystyy melkein unohtamaan rikkaruohot :)

Tarhakylmänkukka 'Rote Glocke' on avannut nuppunsa:

IMG_1851.jpg

Viime vuonna siemenistä kasvatetut kevätesikot kukkivat. Taimia taisi kylvöstä tulla 4-5 kappaletta ja kaikki nousivat ilokseni keväällä. Valtaosalla on tummanpunaiset kukat, mutta yksi on hieman haaleampi vaaleanpunainen.

IMG_1872.jpg

IMG_1869.jpg

Syysalesta hamstratut tulppaanit 'Lucky Strike' näyttävät symppiksiltä:

IMG_1874.jpg

Pihakierroksella silmääni osui yhtäkkiä metsikön puolelta keltainen kukinto. Piti oikein hieraista silmiä, koska aikaisempina vuosina en ole koko pensasta (tai puuta?) huomannut lainkaan. Kasvituntemukseni on melko vaillinaista, joten osaisiko joku lukijoista kertoa, mikä puu tai pensas on kyseessä? Kuvassa sen edessä on villivadelman risuja, pensas ei oikeasti itse näytä niin epäsiistiltä:

IMG_1861.jpg

IMG_1863.jpg

Hetken tuumailin jo, että kyseessä on jonkinlainen pihlajan muoto, mutta lehdet ovat siihen kai kuitenkin hieman vääränlaisia.

14 kommenttia:

  1. Kasvi muistuttaa minua lapsuudessa pihassa töröttänyttä seljaa, olisikohan sellainen?

    Nuo sinun punaiset kasvit ovat niin minun mieleeni, että ihan kadehdittaa!

    Sini K.
    www.kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini! Terttuseljahan tuo on, näköjään haitalliseksi vieraslajiksi luokiteltu ja suositellaan tuhottavaksi. Onhan se nyt selvää, että ainoa pihallamme (tai sen liepeillä) kauniisti kukkiva pensas on jotenkin haitallinen :D

      Poista
  2. Raikkaan näköisiä kevätkukkijoita!
    Ei kait sitä terttuseljaa kannata tuhota. Minä poimin siitä aina huhtikuussa oksia maljakkoon. Ne ovat tosi koristeellisen näköisiä. Tosin sitä on hyvä pitää silmällä ettei riehaannu lisääntymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä se tosiaan näyttää, eikä siitä meidän pihalla ole toistaiseksi haittaa. Mietin vain jos se leviääkin siitä muualle, kun linnut syövät marjoja.

      Poista
  3. Minäkään en tuota upeaa terttuseljaa tuhoaisi, mutta kannattaa varmaan katsoa vähän sen perään, ettei se riehaannu kovin kovasti leviämään; ) Hienoja myös nuo esikot ja kylmänkukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Puutarhamyyrä! Selja ei ole toistaiseksi levinnyt, mutta tosin en kovin aktiivisesti ole tuolta meidän katastrofimetsiköstä sitä etsiskellyt :) Täytyykin käydä kurkkaamassa tilanne.

      Poista
  4. Kaunista kevätkukintaa. Esikot ovat niin kauniita, samoin kuin tuo kylmänkukka. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Täällä alkaa esikkokuume nousta :) Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  5. Samanlaisen löydän tein meidän metsiköstä eli terttuseljahan tuo on. En aio ryhtyä terttuseljaa mihinkään häätämään, vaikka se onkin haitalliseksi vieraslajiksi luokiteltu. Lähinnä se uhkaa metsänhoitoa paikoilla, joilla metsän tarkoitus on jotain tuottaakin. Jos ihan villiksi heittäytyy, sitten mietin asiaa uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla siis melko yleinen laji. Meidän pihalla siitä ei toistaiseksi ole haittaa, mutta ei hyötyäkään, kun pensas jää hieman sivummalle ja vielä villivadelmien taakse. Kukinnan sävy on kyllä todella kaunis.
      Kesällä on tarkoitus myllertää tuolla suunnalla kaivinkoneella, joten voi olla, että sen jälkeen siellä ei hetkeen kasva mitään..

      Poista
  6. Ihania punaisia kevätkukkijoita. Minä olen useasti yrittänyt esikkoja kasvattaa siemenestä, mutta enpä ole saanut niitä selviämään ensimmäisestä talvesta. Katsotaan, miten tämän vuotisille käy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Harmi että esikkosi eivät ole selvinneet talvesta. Kuvan esikot ovat ilmeisesti jotain sitkeää lajiketta, koska ovat savisen rinnepenkin alaosassa - paikka on syksyllä hyvin kostea.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos! Olen ihan heikkona näihin, melkein joka toinen päivä on ollut pakko napsia näistä kuvia :)

      Poista