lauantai 7. toukokuuta 2016

Vehreyden keskellä

Nyt olisi materiaalia useampaan postaukseen. Kun viettää kaiken aikansa ulkona, niin ehtii puuhata kaikenlaisten pihaprojektien parissa, samalla kun yrittää tallentaa kaikkia kevään edistysaskelia kameran muistikortille. Melkein kuin joulu olisi - ja ihan joka päivä!

Viime päivät olen viettänyt tyypilliseen tapaani lapion varressa. Se on nyt selvästi puutarhani teema: yhden naisen kaivuu-urakka. Työn alla on pensaille ja havuille istutusalueiden tekeminen. Ensimmäinen niistä valmistuikin tänään, joten palkitsin itseni välittömästi taimistovisiitillä. Tarkoitus oli ostaa pensaiden alle maanpeitekasveja ja niitähän löytyi: ristikkiä, rönsyleimua, kaukasianmaksaruohoa ja kaunokaisia. Pihaesikkokin tuolta pilkistää, mutta se pääsee eri paikkaan :)
Maanpeitekasveista tietoa hakiessani törmäsin muuten Kruunu Vuokon loistavaan postaukseen maanpeittäjistä, josta sain hyviä vinkkejä ostoslistalleni.

IMG_1739.jpg

IMG_1740.jpg

Kaikkialla näkyy nyt vaaleanvihreitä sävyjä. Nurmikon seasta bongasin myös keltaisia läikkiä: voikukat ovat heränneet. Tässä meidän "kukkivaa nurmikkoa" - näkymä, joka kohta peittää koko nurmialueen. Minusta voikukkanurmikko on ihan hyväksyttävä juttu, mutta en haluaisi niitä kavereita kukkapenkkeihin.

IMG_1682.jpg

Penkeissä saisi olla sen sijaan esimerksiksi esikoita. Niitä kaipaan lisää, on ne niin suloisia.

IMG_1687.jpg

IMG_1697.jpg

Tänään aukesi myös ensimmäinen 'Ice Follies' narssissi.

IMG_1737.jpg

Ja pikarililjat ovat kauneimmillaan:

IMG_1747.jpg

Näillä keleillä myös pikkutaimet ovat päässeet ulos auringon lämpöön. Viihtyvät siinä huikean hyvin ja kasvavat melkein silmissä, kunhan niitä muistaa kastella riittävän usein. Pienet muoviruukut tuppaavat kuivumaan hetkessä.

IMG_1650.jpg

Toinen setti ulkoilee hiekoitushiekkalaatikon päällä:

IMG_1660.jpg

Tomaatit ovat kasvaneet mukavasti, vaikka toki pieniä ovat vieläkin. Kuvassa näkyy myös tsinnian, sinitähtösen ja leukoijan minitaimia:

IMG_1662.jpg

Alkuun nostin taimet yöksi sisälle, mutta viime yönä kaikki saivat olla ulkona. Hyvin pärjäsivät. Pitää vain muistaa tarkkailla säätiedotusta yöpakkasten varalta.

Plantagenin pistokkaista kasvatetut pelargonit alkoivat olla jo asiallisen kokoisia. Istutin ne tänään lopullisiin ruukkuihin ja huomasin samalla, että juuret eivät olleet vielä kovin kehittyneitä. Napsasin kukkavarret samantien pois, saavat vielä hetken keskittyä juurtumiseen.

IMG_1652.jpg

Nyt täytyy päästä lukemaan, mitä teidän kaikkien muiden puutarhoissa on tapahtunut. Pysyttekö kevään perässä? :)

18 kommenttia:

  1. Taimistovisiiti on ihana palkinto. Kauniinvärinen esikko :) Esikkoja ja muita kevätkukkijoita ei voi olla liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimistokäyntiä varten keksii aina tekosyyn ;) Alan hurahtaa esikoihin koko ajan enemmän ja enemmän, toivottavasti menestyisivät puutarhassani.

      Poista
  2. Ihanat taimikasvatukset sinulla! Olet tehnyt niin upeita, hyviä hankintoja - nuo bellikset ovat niin ihania!!
    Minulla taimet kasvihuoneessa, aika on mennyt niitä "vahdatessa" etteivät kärsi kuivuudesta tai pala, vaikka on kaksinkertainen harso viritetty kasvarin päälle. Oikeesti ei meinaa pysyä todellakaan kevään perässä, kun töissäkin pitää välillä käydä ja ilta tulee aina liian nopsaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulikki! <3 Bellikset ovat todella söpöjä, en voinut vastustaa :)
      Taimien kanssa on nyt kyllä ollut jännää. Viime yönä jätin ne riskillä ulos, ja heti aamusta heräsin miettimään, että mitä niille kävi :D No ei onneksi käynyt mitenkään, nyt ovat yöt olleet melko lämpimiä.

      Poista
  3. Voin niin samaistua fiilikseen, että miettii tehdessään, mistä kaikesta voisi kirjoittaa, mutta ei vaan ehdi. Kamerakin on täynnä tavaraa! 😀

    En ole vielä uskaltanut viedä taimia ulos. Ehkä pitäisi alkaa testa kuinka ne pärjäisivät! ☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on tosiaan ollut vauhdikasta menoa :) Mutta hyvä että hetket ovat kamerassa tallessa, niiden pariin ehtii palata myöhemminkin.
      Täällä on ollut öisin 7-8 astetta lämmintä, eli melko hyvät ilmat. Tosin tänään huomasin, että kurpitsa näyttää hieman säälittävältä. Se taitaa päästä nyt yöksi sisälle.

      Poista
  4. Kun on kaivanut ja mullittanut uuden kukkapenkin, tuntuu niin ihanalta päästä taimikauppaan valitsemaan siihen asukkeja. Isoon pihaan ei nyt kannata kaikkea kaupasta ostaa. Sinulla on tulossa omia siemenkylvöjä mukava määrä. Ne uppoavat varmasti helposti pihalle. Tuossa vahtimisessa on tietysti oma hommansa nyt keväällä.
    Hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina välillä tuntuu, että esikasvatettavia on ihan liikaa (etenkin kun eivät mahdu oikein sisälle), mutta ulkona varmasti häviävät hetkessä penkkeihin ja ruukkuihin.

      Poista
  5. Hienolta näyttävät terhakat taimet. Esikot ovat ihania ja niitä pitää itsekkin kylvää lisää.
    Mukavaa äitienpäiväsunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko sulle kattavasta maanpeitekasvipostauksesta, sain siitä hyvin ideoita!

      Poista
  6. Kylläpä puutarhassasi on ehtinyt tapahtua paljon, kun olen ollut pari viikkoa poissa linjoilta. Aikaisemmassa postauksessasi esitellyt kasvimaalaatikot tihkukastelusysteemillä ovat huippu hienot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut vähän vilskettä ja lapio on heilunut :) Nyt on tulossa tosin sellainen jakso, jolloin en ehdi yhtä hyvin pihatöihin. Onhan tässä tosin vielä koko kesä edessä!

      Poista
  7. Onpa ihania nuo ensimmäisen kuvan ostokset, piristäviä väriläiskiä! Omat taimetkin terhakoituvat kummasti, kun pääsevät ulkoilemaan - näin ainakin meillä.

    Sini K.
    www.kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini :) Näin jälkeenpäin vähän ihmettelen, että tulipa hankittua voimakkaita sävyjä. Kai sitä keväällä kaipaa hieman väriterapiaa.

      Poista
  8. Onko oikeasti mitään ihanampaa kuin, että pääsee tekemään uutta kukkapenkkiä taimiston kautta. NO ei ole. Ihania kukkia olet valinnut ja onhan sinulla jo valmiina mieletön määrä taimi-ihanuuksiakin. Aah.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, oli kieltämättä hauskaa :) Kerrankin mulla oli myös jonkinlainen suunnitelma päässä ennen ostoksille lähtöä. Toki kaunokaiset (tarjouksessa!) pääsivät hieman yllättämään, niitä ei ollut alun perin tarkoitus hankkia.

      Poista
  9. Paljon taimia, kukkaloistoa tiedossa kesäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin toivotaan! Nyt voi vain jännityksellä odottaa :)

      Poista