lauantai 28. toukokuuta 2016

Markkinahumua ja pensasistutuksia

Tänään on ollut taas niin hyvä puutarhapäivä! Nyt ei voi muuta kuin paistatella tyytyväisenä sohvalla :)
Aamulla otimme suunnan Marketanpuistoon puutarhamarkkinoille. Väkeä oli paikalla melko hyvin, mutta ei ruuhkaksi asti. Kolusin taimien myyntipisteitä ja tein muutamia hankintoja - kuvassa pionit 'Bowl of Beauty' ja 'Starlight' sekä ilmeisesti jokin riippapelargoni (ei voi muistaa, oliko siinä edes nimilappua).

IMG_2110.jpg

Retkahdin hiukan Hongiston taimiston myyntipisteen kohdalla, koska mukaan lähti kaksi rhodoa: dahurianalppiruusu sekä enemmän auringosta nauttiva japaninatsalea. Olin jo aiemmin hieman tuumaillut, että pihamme puolivarjoisa ja luonnontilainen "mustikkamaa" kaipaa lisää havuja sekä rhodoja, joten hankinnat pääsivät heti maahan:

IMG_2075.jpg

IMG_2085.jpg

Nyt kuvia katsoessa jäin pohtimaan sitä, olisiko rhodoille pitänyt kuitenkin siistiä hieman isompi istutusalue. Häiritsevätkö viereiset mustikat ja kielot juurtumista?
Myös aikaisemmin hankittu pilarikataja pääsi samalle alueelle. Se hädin tuskin erottuu kuvassa taustaväristä.

IMG_2083.jpg

Vakka-Taimen osastolla taisin törmätä kanssabloggajiin, koska olin kuulevinani jonkun esittelevän itsensä bloginsa nimellä. Epäsosiaalisena newbie-bloggaajana en kuitenkaan uskaltanut sanoa mitään :D Järkevintä on toki kirjoittaa tästä jälkikäteen blogiin, jotta jokainen voi miettiä, ketä olenkaan kyylännyt. Pahoittelen :D

Hyvien hankintojen jälkeen jatkoin iltapäivällä innolla pensasistutuksen perustamisen parissa. Mies tuli myös auttamaan. Hän rakensi alueelle reunukset vanhoista viljelylaatikoiden laudoista, kun minä kaivoin pensaille kuoppia. Lopulta kärräsimme alueelle kokonaisen suursäkillisen multaa ja pensaat pääsivät lopulta maahan. Penkissä on nyt purppuraheisiangervo, kääpiömanteli, jalosyreeni, kultakanukka ja pikkujasmike. Niiden väliin täytyy vielä hankkia maanpeiteperennoja.

Kuvassa on kolme tänä vuonna perustettua penkkiä, josta kyseinen pensasistutus on alimpana.

IMG_2079.jpg

Muualla penkeissä on melko hiljaista. Kasvua tapahtuu, mutta ei vielä pahemmin näy kukkia. Selvästi täytyy siis panostaa loppukevään kukkijoihin. Neidonkurjenpolvi sentään on avannut muutaman nupun:

IMG_2087.jpg

Ja viime vuonna penkkien perustamisen yhteydessä ylös kaivetuista ja uudelleen istutetuista mysteerisipuleista paljastui tänä vuonna jokin ihana narsissi:

IMG_2091.jpg

Yhteen penkkiin laitoin viime vuonna metsämansikkaa. Se leviää hyvin, mutta on myös helppo pitää kurissa. Nyt se kukkii!

IMG_2101.jpg

Nurmikolla kasvaa akileija, pihamme vanhoja asukkeja.

IMG_2080.jpg

Pihlajat kukkivat. Niin kaunista. Toivottavasti tulee myös hyvä marjasato.

IMG_2096.jpg

Parasta tässä hetkessä on se, että tietää sunnuntain olevan vielä edessä. Kokonainen puutarhapäivä taas tiedossa, oi onnea :)
Mukavaa viikonloppua kaikille!

10 kommenttia:

  1. Hyviä markkinalöytöjä! Teidän pihaprojektinne etenevät hyvää vauhtia.
    Minäkin kävin tänään Marketanpuistossa, mutta iltapäivällä. Pelkäsin etukäteen kovaa ruuhkaa, mutta markkina-alue oli niin laaja, ettei ruuhkia syntynyt. Kiva tapahtuma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hieman painetta luovat aina jo valmiiksi hankitut kasvit, kun ei niitä kehtaa liian pitkään ruukuissa säilyttää. Mutta hyvin ollaan saatu aikaiseksi, olen itsekin kohtuullisen tyytyväinen. Seuraavaksi kivikkopenkin laajennuksen kimppuun sekä "kivipeltoa" siistimään. Ne täytyy saada valmiiksi ennen kuin voidaan kesälomalla aloittaa kasvihuoneen perustaminen.
      Marketanpuiston tapahtuma oli kiva ja rento. Plussana myös, että se on lähellä :)

      Poista
  2. Siellä oli useita kanssabloggaajia lauantaina. Hyviä ostosmahdollisuuksia oli. Nyt jäi muutamia hyviä mahdollisuuksia käyttämättä, kun joskus jopa järkikin on mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on hyvä jaksottaa ostoksia hieman ja jättää jotain seuraavaan kertaan :) Tällainen tapahtuma on kyllä kiva, kun voi kurkata useamman taimiston tarjontaan kerralla.

      Poista
  3. Teit hyviä ostoksia. Minäkin olin paikalla, mutta tällä kertaa jätin ostamatta. Pitää ensin saada odottavat kasvit multaan ja muutenkin koittaa pysytellä päähän taltioidussa suunnitelmassa. Huomasin Marketanpuiston kotisivuilta, että elokuun lopulla on samantyyppinen päivä. Silloin voi olla hyvä aika täydentää puutarhan aukkopaikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maltti on valttia - ihailen tahdonvoimaasi! :) Minulla alkoi jo yhdessä vaiheessa tulla pieni paniikki takaraivoon, koska esikasvatettuja sekä hankittuja taimia oli nurkat täynnä. Tämän viikonlopun aikana olen saanut niitä hyvin multaan, joten nyt voi hieman hengittää.
      Hyvä bongaus, että samankaltainen tapahtuma on myös elokuussa, täytyykin yrittää taas päästä paikalle!

      Poista
  4. Voi että, olemme olleet samalla peräkärryllä :) Tosin en ollut minä, joka esittäydyin blogistina, hih. Ihanat ostokset teit! Tuosta sinun uudesta kukkapenkistäsi tulee vallan ihana, nuo pensaat kuulostivat syötävän hyviltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalla kärryllä on tainnut käydä aika moni bloggaaja :) Pensasistutus näyttää vielä melko säälittävältä ja harvalta, mutta toivottavasti tilanne paranee kohtapuolin, kun ehtivät kasvattaa hieman lehtiä. Tiedossa taas jännittävää seurattavaa moneksi vuodeksi :)

      Poista
  5. Kiva tuo akileija. Se on joku kerrattu muoto, tosi kiva! Mä satsaan aina eriaikaiseen kukintaan joka penkissä. Lisäksi joku lähes koko kesän kukkiva yksi perenna on tosi hyvä lisä penkkiin kuin penkkiin. Kurjenpolvet ja kesäpikkusydän on tähän parhaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, näyttää olevan kerrattu kukka, en ole itse asiassa aiemmin kiinnittänyt asiaan huomiota. Akileijat ovat kasvaneet omanpuiden alla hieman kituliaasti, mutta viime vuonna kaadettiin huonosti voineet omppupuut ja tänä vuonna akileijat muodostivat isot puskat.
      Kurjenpolvia onkin jo muutamia hankittuna, mutta kesäpikkusydän vielä puuttuu. Monessa blogissa on nähnyt siitä kuvia, se näyttää oikein hyvältä! Täytyy muistaa hankkia :)

      Poista