keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Pihan vuosi 2015

Luin juuri Mökkipuutarhassa-blogin mukavan yhteenvetopostauksen, johon oli koottu kuvia vuoden jokaiselta kuukaudelta. Tuumailin, että nyt voisi olla hyvä hetki muistella samaan tapaan omia tekemisiä, oppeja ja yllätyksiä kohtapuolin loppuvalta puutarhavuodelta.

Vuosi 2015 oli tietyllä tavalla eritynen. Tänä vuonna aloitimme varsinaiset pihatyöt, vaikka jotain pientä olimmekin jo aikaisempina vuosina askarrelleet. 

Helmikuussa maa oli vielä paksun lumipeitteen alla. Oli niin harmaata, ettei maata ja taivasta melkein erottanut toisistaan.

20150203_110902

Olin kuitenkin jo vastaanottanut ihanan paketin ja haaveilin jännittävästä pihavuodesta. Vihdoinkin olisi remontin jälkeen aikaa keskittyä pihaan. Aioin ensimmäistä kertaa kokeilla perennojen ja kesäkukkien kasvatusta siemenestä. Aiemmat kokeilut hyötykasvien kanssa olivat tuottaneet kohtuullisesti tulosta ja nyt oli tarkoitus saada aikaiseksi kukkaloistoa. 

20150128_234306

Maaliskuu meni keväthumussa. Ostin tulppaaneja, vaikka meillä ei kissojen takia voi olla sisällä kukkia. Laitoin vaaleanpunaiset unelmat pannuhuoneeseen rakennustarvikkeiden keskelle ja kävin ihailemassa niitä päivittäin. 

20150323_202246

Edellisvuonna olin istuttanut ensimmäiset kukkasipulit. Huhtikuussa kirmailin päivittäin pihalla ja etsin maasta nousevia versoja. 

IMG_7195.jpg

Tähän "metsäpuutarhaan" eli siis täysin luonnontilaiseen ryteikköön olen vuosittain istuttanut kukkineiden ruukkuistutusten sipulit. Ehdottomasti kevään yksi parhaista näkymistä koko pihalla, kaikkine risuineen. 

20150507_170751

Takapiha näytti kuitenkin vielä vappuna tältä. Tuonne ei vielä kukkasia istuteta ... Töitä oli siis tiedossa.

16710229474_ec085194df_o.jpg

20150501_181329

Samaan aikaan sisällä kylvökokeilut olivat ainakin osittain itäneet. Olin aloittaessani ihan varma, että mikään ei onnistu, mutta onneksi olin väärässä. Kuvassa auringonkukkien alut. 

20150503_195742

Toukokuun lopulla ystäväni toi sydämen muotoisen kesäkukka-amppelin, joka kukki pitkälle syksyyn. 

20150520_200932

Samoihin aikoihin ihastelin mahtavaa keisarinpikarililjaa. Olin nähnyt niitä Keukenhofissa ja mielestäni ne olivat älyttömän hienot. Edellisenä syksynä hankin kokeeksi yhden sipulin ja johan siitä syntyi hurjan komea tulos.

20150520_200605

IMG_8192.jpg

Pikkuinen alppiruusuni kukki ensimmäistä kertaa. Edellisenä keväänä se tiputti kaikki kukkanuput.

IMG_8143.jpg

Myös riippaomenapuu kukki kauniisti:

IMG_8172.jpg

Touko- ja kesäkuussa käärittiin hihat. Kaivoin ja käänsin maata kukkapenkkejä varten. Aloitettiin polkujen rakentamista. Rajasin terassin sorakaistaleella luonnontilaisesta alueesta.

IMG_8144.jpg

IMG_8236.jpg

IMG_8274.jpg

Heinäkuussa löysin takapihan ryteiköstä villivadelma-apajat. Puskia oli heinän seassa kymmeniä ja kaikki punaisena marjoista. Keräsin makeat vadelmat talteen pakkaseen. Tämä oli suorastaan luksusta, yksi kesän parhaimmista muistoista.

20150728_135908

20150728_133623

Syyskuussa ystäväni keväällä tuoma syyshortensia kukki. Se oli kuin lupaus tulevasta, siitä kasvun ihmeestä, joka voi yhden kesän aikana tapahtua. Toukokuussa pensaan paikalla kasvoi vielä heinää ja rikkaruohoja. 

IMG_9369.jpg

Mitä vuodesta jäi käteen?
Valmista ei ole tullut, eikä toivottavasti vielä ihan pian tulekaan, koska suunnittelu on innostavaa ja toteuttaminen paras tapa rentoutua. 
Olen oppinut paljon ja toivottavasti saan jatkaa samaan malliin. Minusta on myös hyvin nopeasti tullut suorastaan puutarhahörhö :) 
Vaikka meillä ei vielä ole toiveideni kaunista ja runsaskukkaista pihaa, olen varmasti erittäin hauskalla ja antoisalla matkalla sitä kohti. 

Loistokasta uutta puutarhavuotta itse kullekin!

tiistai 29. joulukuuta 2015

Tilapäinen mielenhäiriö

En tiedä mitä tapahtui, mutta yhtäkkiä löysin itseni surffaamassa Hyötykasviyhdistyksen sekä Korpikankaan sivuilla ja näpyttelemässä siementilauksia. Klik-klik-klik ...

En kyennyt suorittamaan karsintaa, joten sieltä on nyt tulossa melkoinen läjä siemeniä.
Näin jälkikäteen olen hieman epäilevä sen suhteen, mihin saan kylvöt mahtumaan. Pihalle kun pystyy kaivamaan lisää kukkapenkkejä (ja niin täytyy tehdäkin..), mutta sisällä loppuu pöytätila hyvin äkkiä kesken.

Hörhö mikä hörhö. En sitten edes malttanut odottaa uuden vuoden puolelle :D

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Hyötyviljelyä 2015

Vuoden lopussa on sopiva hetki kaivaa esille puutarhan vuosikalenteri, kurkata kuva-arkistoihin ja arvioida taimikasvatuksen tuloksia. Tässä lyhyt yhteenveto pienen kasvimaani tuotoksista vuodelta 2015. Pientä piperrystä, mutta erittäin kivaa sellaista!

Hyötykasveja olen ehtinyt kylvää nyt muistaakseni kolme vuotta. Tilaan siemenet hyötykasviyhdistykseltä ja yritän valita kestäviä, helppoja lajikkeita. En ole kovin intohimoinen kokki, joten kasvatan perusvihanneksia. Tästä samasta syystä en ole lähtenyt yrttien kasvatukseen - en vaan osaisi tehdä niillä mitään. Hankin yrttini kuivattuna kaupan pusseissa.

Tänä vuonna päätin panostaa palkokasveihin. Kylvin silpoydinherneitä, sokeriherneitä ja härkapapuja. Lisäksi perussettiä: porkkanoita, punajuuria, salaattia ja kesäkurpitsaa.

  • Silpoydinhernettä 'Kleine Rheinländerin' olen tyytyväisenä mussuttanut jo kolme vuotta peräkkäin. Erittäin varma valinta siis. Ei tarvitse tukemista, mutta tänä vuonna laitoin muutaman bambukepin tueksi ja mielestäni sato oli isompi. Tuet helpottivat myös palkojen poimintaa. 

Herneet rehottavat kesäkukkien keskellä:

IMG_9017.jpg

  • Sokerihernettä kokeilin ensimmäistä kertaa, lajikkeena 'Ambrosia'. Varmasti laitan myös ensi vuonna, koska ei ole mitään parempaa kun heittää wokkipannulle juuri poimittuja sokeriherneitä vasta nostettujen porkkanoiden ja oman pihan kesäkurpitsan kanssa. Kaupan sokeriherneet kalpenevat näiden rinnalla. 

  • Härkäpapu 'Express' lähti loistavasti kasvamaan. Harmikseni en vain oikein osannut laittaa siitä mitään. Kerran keitin papuja lisukkeeksi, mutta totesin, että se meni liian hankalaksi nysväämiseksi. Ei jatkoon. 

Pavut 15. kesäkuuta (taustalla sokeriherneet):

IMG_8243.jpg

Ja runsaan kahden viikon päästä, 2. heinäkuuta: 

IMG_8329.jpg

  • Porkkana 'Maestro' on myös jo muutamana vuonna kokeiltu maukas ja makea lajike. Tänä vuonna kasvimaalaatikoiden maa oli ilmeisesti muuttunut liian saviseksi, joten pari haaroittunutta juurestakin oli mukana. Näitä ei saa kaupasta!

IMG_8598.jpg

  • Kesäkurpitsa 'Midnight' ei itänyt esikasvatuksessa, joten turvauduin kaupan taimitarjontaan. Kesä taisi olla kesäkurpitsalle liian sateinen ja viileä, koska satoa saatiin vain muutaman kurpitsan verran. Aiempina vuosina kesäkurpitsaa on parhaimmillaan tullut joka toinen päivä.

Kesäkurpitsa tuotti kyllä kukkia - olisi ilmeisesti pitänyt syödä niitä:

IMG_8328.jpg

  • Salaattia kylvin tänäkin vuonna, mutta epäonnistuin taas kerran. Salaateistani tulee kitkeriä enkä mitenkään muista poimia nuoria lehtiä - aina ne ehtii kasvaa liikaa.

  • Piparminttu talvehtii parhaillaan viljelylaatikossa. Se leviää reippaasti ja suorastaan rakastan sen huumaavaa tuoksua. Silläkään ei ole merkitystä, että en erityisemmin välitä piparminttuteestä - piparminttu tulee pysymään puutarhassa. 
IMG_8609.jpg


Ensi kesänä voisin yrittää uudelleen lehtikaalin kasvatusta, jospa tällä kertaa keksisin paremmin, mihin sitä voisi käyttää. Ainakin kaikki lehdet ja ruokablogit ovat nykyään täynnä lehtikaalireseptejä, eli ideoista ei pitäisi olla pulaa.

Enpä malttanut olla samalla tutkimatta hyötykasviyhdistyksen valikoimaa. Bongasin pari uutta kasvia kokeiluun: rukolan kasvimaalle ja lehtivihannesten joukosta punarevonhännän koristekasviksi. Kohtahan voikin alkaa miettimään siementilauksia ...

lauantai 26. joulukuuta 2015

Jouluisia höpinöitä

Joulu ollaan vietetty rauhallisissa merkeissä. Käyty kyläilemässä, syöty hyvää ruokaa ja nukuttu pitkään. Voiko toivoa mitään parempaa? Ehkä sitä, että tällaista jatkuisi vielä pari viikkoa..

Kissoilla kävi myös joulupukki. Ensin se toi pari aivan ihanaa pahvilaatikkoa, jossa voi ottaa mukavat nokoset. Niistä on iloa pitkäksi aikaa.
Lisäksi kissoille oli yksi yhteinen paketti, josta paljastui kokonainen setti hiuslenkkejä! Ne ovat ihanan pörröisiä (saa napattua hyvin kiinni kynsillä) ja lentävät tosi nopeasti. Melkoisia hepuleita saa niillä aikaiseksi! Muistetaan kuitenkin myös, että jotkut kissat voivat innostua syömään hiuslenkkejä, joten leikkejä täytyy pitää silmällä, eikä pompuloita saa jättää lojumaan lattialle.

Tässä Laku näyttää mallia, kuinka hiuslenkkiä mäiskäistään. Tämä suoritetaan ilman mitään ylimääräisiä liikkeitä, tyynesti ja tyylikkäästi:

IMG_0175.jpg

IMG_0176.jpg

IMG_0177.jpg

Minulle tontut toivat joulukuussa erilaisia siemeniä: kurpitsaa, kesäkurpitsaa, salaattia, sokeriherneitä... Ihan mainiota! Osa ensi vuoden hyötykasveista onkin siis jo valmiina odottamassa.

IMG_0209.jpg

Aloin jo vähän ideoimaan kurpitsoille paikkaa, koska kaikki kolme lajiketta eivät välttämättä mahdu kasvimaalaatikoihin. Tuumasin, että täyttäisin suursäkin puoliksi mullalla ja kompostilla, siitä voisi tulla ihan asiallinen "kohopenkki". Nyt täytyy enää malttaa muutama kuukausi..

Osan siemenistä kylvin kuitenkin heti joulun kunniaksi: kissoille kauraa ja ihmisille vihanneskrassia. Valoa on vähänlaisesti, mutta toivotaan parasta.

IMG_0211.jpg

Talvi taitaa vihdoinkin tulla. Tänään näytti nousevan kunnon lumimyrsky, mutta se rauhoittuikin hetkessä.

IMG_0198.jpg

IMG_0196.jpg

Hieman tuolla ulkona kuitenkin jo pakastaa. Ei muuta kuin lisää puita leivinuuniin, villasukat jalkaan ja sohvalle köllöttämään. Ihanaa viikonloppua!

IMG_0201.jpg

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Kivien pyöritystä ja valon odotusta

Viime sunnuntain lämpöennätyksestä piti ottaa kaikki hyöty irti. Niinpä vaihdettiin sisätilojen remontista pihatöihin. Tavoitteena oli vierittää kiviä pois tulevan kasvihuoneen alta ja siirtää ne kivikkopenkin laajennukseen.

Fiksu ihminen olisi suunnitellut kaiken ajoissa ja hoitanut kivien nostamisen kaivinkoneella. Meillä sellainen kokonaisuuden näkeminen on ihan tuntematonta aluetta. Idea kasvihuoneen sijainnista kirkastui vasta silloin, kun osa pihasta oli jo perustettu. Toisin sanoin reitti kasvihuoneelta kivikkopenkille on nykyään blokattu kaikelle kuljetus- ja kottikärryjä suuremmille laitteille.

Ei siis muuta kuin lihasvoimat hyötykäyttöön. Painittiin kivien kanssa jokunen hetki, mutta lopulta saatiin neljä isoa murikkaa pyöritettyä paikalle. Määrä ei päätä huimaa, mutta jokainen kivi vähemmän tarkoittaa keväälle vähemmän töitä.

Reunimmaiset murikat ovat uusia lisäyksiä, näyttävät tietysti kuvissa säälittävän pieniltä.

IMG_0153.jpg

IMG_0159.jpg

Tänään päivää piristi Hesarin juttu "Valo lisääntyy pian harppauksin". Artikkelin kuva lämmitti mieltä - jo kuukaudessa päivä on runsaan tunnin pidempi! Jes.





















Näihin kuviin, näihin tunnelmiin :)

lauantai 19. joulukuuta 2015

Tiaisia, oravia ja viikonlopun hehkutusta

Mennyt työviikko tuntui pisimmältä ikinä. Ajatukset ovat jo joulupyhissä ja muutamassa ylimääräisessä vapaapäivässä. Odotan eniten sitä, että saan olla vain kotona ilman mitään velvollisuuksia, odotuksia, deadlineja tai to-do-listoja.

IMG_0117.jpg

IMG_0116.jpg

Olen hädin tuskin jaksanut lukea blogeja, saati sitten kommentoida tai kirjoittaa mitään itse. Työpäivän päätteeksi sohvalle nukahtaminen on ollut tän viikon juttu. Mutta onneksi viikonloput on keksitty. Mitä ihmeitä voikaan yksi hyvin nukuttu yö ja kokonainen vapaapäivä tehdä!

Melkein kuin minä lauantaiaamuna:

IMG_0091.jpg

Tänäänkin olen ehtinyt käydä kävelyllä (aurinko!!), kuvata lintulaudan vieraita ja siivota. Miehen kanssa pyöritettiin vielä kissojen raapimispuihin uudet sisalköydet - en tiedä kuinka hyvin ne kestää muilla, mutta meillä ne täytyy aina muutaman vuoden välein vaihtaa. Lisäksi pestiin kaikki kissojen hiekkalaatikot ja vaihdettiin hiekat. Eli siis selvästikin kissojen joulusiivous on paketissa.

Lintulaudalla kävi kunnon vilinä. Vain mustarastaat eivät uskaltaneet tulla lähelle niin kauan kun olin pihalla. Pysyttelivät hieman kauempana lehtikuusen oksilla.

IMG_0110.jpg

Talitintti löysi maapähkinän:

IMG_0123.jpg

IMG_0126.jpg

Orava tarkkaili minua kuusen oksilta. Ihanan tuuhea turkki ja valkoinen etumus kaverilla :)

IMG_0132.jpg

IMG_0133.jpg

IMG_0134.jpg

IMG_0141.jpg

Rentouttavaa viikonloppua!

lauantai 12. joulukuuta 2015

10 kuvaa Lontoosta

Vanhojen matkakuvien kaivelu jatkuu, tällä kertaa vuorossa 10 puutarhateemaan liittyvää kuvaa Lontoosta. 

Vierailimme Lontoossa vuoden 2014 toukokuussa. Aika kului pääosin turistinähtävyyksiä kiertäessä, mutta ehdimme käydä myös muutamassa puistossa kävelyllä. Yksi elävimmistä muistoista matkalta oli kaupungissa leijuva runsas siitepölyn määrä, joka iski välittömästi ulos kävellessä. Mihin tahansa menimme, kohtasimme pärskiviä ihmisiä. Sama tapahtui meille, silmät punoittivat, nenä meni tukkoon ja aivastelu yllätti aika-ajoin. Se oli omituista, koska kummallakaan ei ole aiemmin ollut minkäänlaista heinänuhaa tai allergiaa. Onneksi ensimmäisen päivän jälkeen elimistö tottui tilanteeseen ja ärsytys väheni.

Parlamenttirakennuksen ja Big Benin viereisessä puistossa kukki runsaasti kaunis violetti pensas. Se muistutti etäisesti syreenia, mutta pienen googlauksen jälkeen luulen, että kyseessä saattoi olla Ceanothus-suvun pensas.

IMG_6346.jpg

Seuraavassa kuvassa on näkymä St. James's Parkin suuntaan 10 Downing Streetin paikkeilta. Nappasimme kioskista kahvimukilliset ja istahdimme hetkeksi alas nurmikolle nauttimaan kevään vehreydestä, kuten moni muukin oli tehnyt.

IMG_6391.jpg

Toisena päivänä kävelimme Hyde Parkissa. Puistoalue oli laaja, puhumattakaan viereisestä Kensingtonin puistosta, johon emme edes ehtineet. Ihastelin värikkäitä kukkapenkkejä sisäänkäynnin lähistöllä.

IMG_6545.jpg

IMG_6546.jpg

IMG_6547.jpg

IMG_6548.jpg

Puiston oravat olivat aktiivisia ja ihmisiin tottuneita. Tämäkin kaveri tuli katsomaan, olisiko turisteilla ollut jotain tarjottavaa. Ei ollut tällä kertaa.

IMG_6550.jpg

IMG_6552.jpg

Kiertelimme puistossa, moikkasimme Serpentine-järven sorsia ja tutustuimme prinsessa Dianan muistomerkkin. Matkan varrella kameran kortille tallentui erilaisia näkymiä - kuten seuraava kasvi. En tiedä mikä on kyseessä, mutta näyttää hauskalta:

IMG_6566.jpg

Uloskäynnin luona oli tenniskenttä ja tietysti lisää sormustinkukkia. 

IMG_6573.jpg

Vaikka Lontoon puutarhoihin tutustuminen jäi ensimmäisellä matkalla vähiin, uskon, että näiden kymmenen kuvan lisäksi sieltä löytyy vielä toinen toisiaan upeampia paikkoja puutarhamatkailijan iloksi. Tai muualta Englannista.. se vaatisi varmaan sellaisen kuukauden mittaisen kiertomatkan linnojen ja puutarhojen keskelle :)