keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Raportti kasvimaan kunnostuksesta

Kasvimaan kunnostusprojektista tuli valmista viikonloppuna. Vaihdoin vanhat tervatut kasvimaalaatikot uusiin ja hieman isompiin. Samalla tuli asennettua maanpeitekangas laatikoiden välisille käytäville ja peitettyä uudelleen hakkeella.
Uudet laatikot rakensin siperian lehtikuusesta, jonka pitäisi jossain määrin kestää kosteutta. Maakosketus on tietysti vaikeampi tapaus, mutta elän toivossa, että viljelylaatikot kestävät kuitenkin pitkään.

Laudat kiinnitin kulmaraudoilla ja lopulta ruuvasin kehikot vielä naulauslevyn avulla kiinni toisiinsa. Laatikoiden sisälle kaivoin syvennyksen, jonka vuorasin maisemointikankaalla. Näin on porkkanoilla paremmin tilaa kasvaa ja juurilonkeroitaan joka puolelle tunkevat saniaiset pysyvät varmemmin laatikoista loitolla.

Lähtötilanne (tuolla ne ruskistuneet saniaiset vaanii heti alueen oikealla puolella):

IMG_1344.jpg

Puolessa välissä mennään, laatikot on uusittu:

IMG_1470.jpg

Valmista tuli:

IMG_1653.jpg

Laatikoissa näkyy myös kasteluletkuja, jotka on tarkoitus kiinnittää toisiinsa sekä tietysti vesipisteeseen. Kesän helteillä veden voi kytkeä vain päälle ja se valuu itsekseen hiljalleen letkujen rei'istä multaan.

Laatikoihin olen kylvänyt jo porkkanat ja sisälle ruukkuihin lehtikaalin, kesäkurpitsat ja samettikukat. Suoraan ulos tulen kylvämään herneet, sokeriherneet, salaatin ja kehäkukat. Näistä melko simppeleistä aineksista on viljelypalstani koottu.

Nyt kun kasvimaa, kompostialue sekä uusi kukkapenkki ovat perustettu, huomaan olevani jonkinlaisessa välitilassa. Edessä olisi jokseenkin raskaita töitä, jotka pitävät sisällään isojen kivien pyörittämistä sekä savimaan kaivamista. Ja minä haahuilen vain pihalla kameran kanssa, enkä saa mitään aikaiseksi. Pieni tauko on siis selvästi paikallaan.

Eilen kävin kuitenkin villiintymässä taimimyymälässä. Pensasistutukset mielessäni pyörin ympyrää ja keräsin ostoskärryihin tavaraa. Rakas mieheni suostui mukaan auttamaan, jotta kuljetustilaa olisi kahden auton verran (sivuhuomautus - meillä on melko pienet autot ;)). Lopulta tilanne oli se, että hän kävi hakemassa toiset kärryt ja sanoi, että tarvitsemme ehdottomasti myös kaksi pilariomenapuuta. Näin se tauti iskee myös sivullisiin ;)

IMG_1657.jpg

Nyt pihallamme näyttää tältä, alueita on merkitty oranssilla narulla ja pensaita mallailtu paikoilleen. Vielä olisi tilaa muutamalle. Ihanasti kaivuuhommia huomiselle ja viikonlopulle tiedossa!

6 kommenttia:

  1. Huh huh, valtavan työn olet tehnyt, mutta upea lopputulos. Erityisesti minua viehättää kasvimaata ympäröivät kivet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ruusunmekko! Kiviä tontillamme piisaa, joten olen hyödyntänyt niitä melko monessa paikassa reunuskivinä. Muodostavat aika kivan kontrastin mäntykatteen kanssa.

      Poista
  2. Savimaan kaivaminen on kaikkein helpoin juuri tietyillä kevätviikoilla ja syksyllä. Kesällä se on kuin kiveä kaivaisi. Paljon olet tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ne kevään otolliset kaivuuviikot alkaa olla ohi. Mutta sillä mennään mitä on tarjolla :) Eipä tarvitse paljon käydä salilla.

      Poista
  3. Aikamoinen projekti teillä on siellä menossa. Savimaan kaivaminen on helpointa keväällä, kun on vielä kosteaa tai sitten syksyn sateissa. Toisaalta on myös hyvä hengähtää välillä, kun siltä tuntuu. Kaikkea ei kuitenkaan saa vuodessa eikä kahdessa valmiiksi. Tämä on kestävyyslaji.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Projekteja piisaa :) Nyt alkaa maa olla tosiaan melko kovaa. Täytyy kuitenkin pala kerrallaan nakertaa eteenpäin, mutta rauhallisella tahdilla.

      Poista