lauantai 9. maaliskuuta 2019

Kevättä etsimässä

Päivä alkoi lumitöillä, sillä yöllä oli satanut noin viisi senttiä lunta. Tässä vaiheessa lumityöt alkavat jo tympiä. Pois kaikki se valkoinen! Saisi tulla mieluummin vetenä alas ja sulattaa loput hanget pihalta.

Lumitöiden jälkeen lähdimme etsimään kevättä Viikin pelloilta, varovaisen toiveikkaana nähdä edes jotain muuttolintuja. Havaintosivuilla on kerrottu jo ensimmäisistä kiuruista ja töyhtöhyypistä, vaikka lumisia peltoja katsoessa se kuulosti hieman epäuskottavalta. Kova tuuli otti meidät vastaan ja pisti vedet valumaan silmistä. Yritä siinä sitten tiirailla pikkulintuja. Onneksi vähän isompien lintujen bongaus sentään onnistui - muutamat kanadanhanhet olivat saapuneet ja köllöttelivät pellolla:

IMG_0155.jpg

Lumen alta löytyi ilmeisesti myös jotain syötävää:

IMG_0207.jpg

Kanadalaisten seurassa oli myös yksi merihanhi:

IMG_0210.jpg

IMG_0214.jpg

Pellon yli juoksi metsäkauris:

IMG_0161.jpg

Metsäpoluilla tuulen vaikutus oli huomattavasti vähäisempi ja ilma suorastaan keväinen. Ruokinnalla nähtiin mustarastaita, keltasirkkuja, tali- ja sinitiaisia sekä uusina lajeina tänä vuonna viherpeippo sekä puukiipijä.

IMG_0169.jpg

Takaisin peltomaisemiin kiertäessä yritimme vielä tähystää kauempana hyppiviä pikkulintuja. Silmät valuivat edelleen vettä ja lumesta heijastuva auringonvalo sokaisi sen verran, että paikan päällä ei pystynyt sanomaan yhtään, mistä linnuista oli kyse. Kameran näytön tarkastelu ei myöskään toiminut, koska oli liian kirkasta. Kotona kuvia koneelta katsoessa paljastui, että olihan siellä kiuru! Päivän havaintojen jälkeen tämän vuoden Tunnista 100 lintulajia -listallani on 20 lajia.

IMG_0206.jpg

Viikistä suuntasin kukkakauppaan hakemaan pistokkaita. Osasin odottaa keväistä tunnelmaa, mutta kukkarunsaus yllätti silti. Helmililjoja, tete-narsisseja, esikoita, jouluruusuja, tulppaaneja.. olin lumoutunut. Nostin koriin innostuneena yhtä sun toista. Vielä hetki ja myös ulkona näyttää tältä!

20190309_130545

20190309_130628

20190309_130635

Pistokkaita näytti olevan vielä hyvin jäljellä, yleensä nimittäin olen ostoksilla vasta silloin, kun pistokkaat ovat tarjouksessa ja lajikkeita enää niukasti. Tein myös tästä muutamia hankintoja, joista kerron lisää kun saan kuvattua ne paremmassa valossa.

20190309_130808

Lopuksi ruokakaupasta tarttui mukaan puutarhalehti ja illalla katsoin tämän vuoden ensimmäisen jakson BBC:n Gardener's Worldia. Ajatukseni ovat niin pitkällä keväässä, että en enää haluaisi nähdä yhtään lumihankea. Valitettavasti säätiedotus ei tue mun haaveita. Tänä yönä luvataan lisää lunta ja alkuviikolle kunnon pakkaskelejä. Mutta kyllä tästä selvitään. Huomenna täytyy upottaa sormet kylvömultaan ja nauttia puutarhahommista sisällä. Kevät on jo niin lähellä, että sen pystyy melkein tuntemaan!
Iloista kevään odotusta kaikille!

18 kommenttia:

  1. Samoin alkoi minun aamuni, lumitöillä. Illalla satoi vettä kaatamalla ja toivoin sen tuovan kevään tullessaan.
    Hienoja lintukuvia. Hyvä, että näit kiurunkin. Kuulin radiosta niitä jo nähdyn.
    En ole uskaltanut vielä mennä isoihin puutarhamyymälöihin, sillä siellä voisi olla vaikea vastustaa kaikkia ihanuuksia. Honkkarista sentään ostin keltaisia hyasintteja ja perunanarsisseja. Pikkuruisia vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen illalla vesisade sulatti etupihan ja ajoväylän melkein täysin, joten aamun valkoinen maa oli tuplasti inhottava näky.
      Olet aivan oikeassa, että puutarhamyymälässä on vaikea vastustaa kaikkea ihanaa :) Näinhän siinä kävi, että tulin kassillisen ostosten kanssa kotiin.

      Poista
  2. Tätäpä oli mukava lukea. :) Kevään odotus on jo suurta. Minäkin kävin tänään linturetkellä. Töyhtöhyyppiä, laulujoutsenia, merihanhia ja tuulihaukkakin löytyi lumituiskusta huolimatta. Kyllä se kevät sieltä keinahtelee pikkuhiljaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS. Kiurukuva on tosi hauska! Se näyttää sisukkaasti polkevan jäätä särki.

      Poista
    2. Niitä töyhtöhyyppiä on siis todistetusti näkynyt :) Taitavat saapua ensin länsirannikolle?
      Eilen ei ollut mikään paras keli linturetkelle, mutta ehkäpä jo parin viikon päästä tilanne on aivan toinen. Elämme jännittäviä aikoja :D

      Poista
  3. Hyvät puuhat! Tartutit minulle kevätmieltä ruudun välityksellä, joten paljon kiitoksia ♥ Kuu kiurusta kesään, hyvä tietää, olisko kuitenkin kevääseen! Uskomattoman hyvin pitänyt paikkansa kännykkäni säätiedotus, joka ennustaa kevään tulevan huhtikuun ekan viikon jälkeen. Eli kuukausi vielä, voi apua. Söpöjä nuo pikkusipulikukat ja pienet pistokkaat. Kävitkö Kukkatalon markkinoilla? Siellä oli eilen kaikkea ihanaa, olin fiiliksissä. Halit sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos kevätmieli tarttui! Itselläni on pitkään ollut kevätinnostus hukassa, mutta nyt se sitten iski kunnolla. Katselin eilen myös aiempien vuosien kuvia ja useampana vuonna lumet ovat hävinneet huhtikuun ekalla viikolla, joten uskon säätiedotukseesi :)
      En käynyt Kukkatalon markkinoilla tällä kertaa, vaikka mietin kyllä että sielläkin olisi ollut kaikenlaista ihanaa. Käväisin Plantagenissa, joka jäi vähän paremmin reitin varrelle.

      Poista
  4. Hyvät lintuhavainnot ja ennen kaikkea hyvät kuvat niistä! Minun lintulistalleni ei ole tullut pitkään aikaan yhtään uutta havaintoa. Ja tuskin tuleekaan ennen kuun loppua. Ihana kevätfiilis tulvii kuvistasi <3 Aion käydä tulevalla viikolla katsastamassa, joko olisi pistokastaimia myytävänä. Hauskaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun täytyy myös käydä vähän etelämpänä Helsingissä bongaamassa uusia lajeja, täällä meillä ei vielä näy muuttajia. Jännää, miten vain hiukan etelämpänä (ja toki lähempänä rannikkoa) on ihan selvästi keväisempää. Mukavia pistokasetsintöjä ja kivaa sunnuntaita!

      Poista
  5. Oijoi, miten ihania kuvia <3 Lumen tulo todella jo saisi loppua! Tänä aamuna, kun heräsin, niin aattelin heti, että eii eiii eiiii enää! Jospa tämä tästä vielä iloksi muuttuisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samat fiilikset oli tänä aamuna, en kestä enää tätä lumen tuloa! Mutta nyt kuitenkin paistaa aurinko, joten ehkäpä pikaisten lumitöiden jälkeen päivä näyttää taas paremmalta :)

      Poista
  6. Vau, miten hyvä bongauspäivä! Minulla tuo lintujen lajituntemus on aivan hukassa! Kukkatalot ja puutarhat taitavat olla nyt parhaita paikkoja helpottamaan tätä kevätkaipuuta! Mukavaa viikkoa, koitetaan jaksaa tätä talven vimmaista otetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bongauspäivä oli tosiaan hyvä säästä huolimatta. Ja parin viikon päästä tuolla on varmasti vielä enemmän lintuja :)
      Puutarhamyymälästä voi onneksi tuoda pieniä palasia kevättä kotiin pahinta talviahdistusta helpottamaan. Iloista kevään odotusta myös sinne! :)

      Poista
  7. Onnistuitpa bongaamaan monelaisia lintuja ja jopa tallentamaan ne kuviin! Kukkarunsaus on hengästyttävän ihanaa, en ole vielä käynyt tuollaisissa kaupoissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan yllättävän hyvä lintusaldo, vaikka sää oli vielä todella talvinen. Kukkakaupat helpottavat hieman kevään kaipuuta :)

      Poista
  8. Puukiipijä, ihana! Meillä on ollut pari kertaa pihassakin, vähän yllättävää, kun kaupungissa asutaan. Muuttolintuja ei ole vielä näkynyt pihassa vieraillut sepelkyyhkyä lukuunottamatta.

    Kävin myös pistokasostoksilla hamstraamassa vähän pelargoneja. Gardeners' Worldin uuden kauden alkua on kovasti odotettu. Katson jaksot YouTuben kautta, joten pitää odottaa sen aikaa, että joku laittaa jakson sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole tänä vuonna lainkaan näkynyt puukiipijää pihassa, vaikka aiempina vuosina sen on pystynyt satunnaisesti bongaamaan linturuokinnalta.
      Pelargonien pistokkaat tuovat toivoa kesän kukinnasta :) Gardener's Worldin katsominen tähän aikaan riipaisee hieman, koska Briteissä on nyt jo tietysti ihan vihreää ja keväistä. Mutta ehkäpä pian jo täälläkin..!

      Poista