sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Kylvö- ja lintujuttuja

Nyt alkaa olla käsillä se hetki, kun kevään tulo muuttuu hitaasti hiipivästä vauhdikkaaksi virtaukseksi. Ikkunanlaudat täyttyvät pikkutaimista, päivä pitenee, muuttolinnut saapuvat ja tiet kuivuvat. Viikon päästä ollaan jo huhtikuun puolella.

Tänä vuonna olen innostunut lintuseurannasta oikein kunnolla. Siinä yhdistyy kaksi hyvää asiaa - liikunta ulkoilmassa ja Tunnista 100 lintulajia -haasteen lajien kartuttaminen. Tänäänkin vietimme pari tuntia Viikin peltoja ja arboretumia kiertäessä. Tiiran havaintosivuilta olin pistänyt merkille, että alueella on nähty runsaasti tundra- ja metsähanhia. Ei muuta kun googlettamaan, millaiset ovat kyseisten hanhien tuntomerkit (aiheesta löytyi muuten loistava kalvoesitys täältä) ja sitten etsimään niitä Viikistä :) Ilokseni voin todeta, että molemmat löytyivät jälkikäteen kotona hanhiparvien lentokuvia tarkastellessa. Havaintolistalle kertyi viikonlopun aikana myös laulujoutsen, kalalokki, naurulokki, valkoposkihanhi, sinisorsa, telkkä, isokoskelo, harmaahaikara ja sepelkyyhky. Mahtavaa!

Viikin pellot ovat pääosin jo sulaneet:

IMG_0464.jpg

Lahti on vielä osin jäässä. Harmaahaikarat kyhnöttävät jäällä:

IMG_0422.jpg

Arboretumista löytyi viherpeippo:

IMG_0390.jpg

Meidän lumitilanne ei kuitenkaan ole vielä niin hyvä kuin Helsingissä. Pihalla on melko reippaasti lunta, joskin puiden ja pensaiden ympärille alkaa muodostumaan sulaneita kohtia. Aamupäivällä kävin lapioimassa hankikylvöjen päälle lisää lunta, mutta sekin sulaa varmaan muutamassa päivässä.

IMG_0303.jpg

IMG_0305.jpg

Sisällä vihertää mukavasti. Kylvöjen onnistuminen on tänä vuonna ollut kuitenkin melkoista arpapeliä - harvoin on niin pieni osa siemenistä itänyt. Ehkä olen liian kärsimätön, voi olla että itäminen ottaa aikansa.

Hontelot paprikantaimet:

IMG_0302.jpg

Ja sitäkin heiveröisemmät pikkuiset tomaatintaimet:

IMG_0289.jpg

Sinitähtösen ostosiemenistä on itänyt valtaosa, kun taas keräämäni siemenet (rasian keskellä) ovat itäneet hyvin vaihtelevasti:

IMG_0286.jpg

Sisälle tuodut pelargonit kasvattavat reippaasti uusia lehtiä, olen tästä niin iloinen :)

IMG_0291.jpg

Sueraavassa kuvassa näkyy myös kissankarva, siis niitä on kyllä joka puolella!

IMG_0295.jpg

Nimetön tuoksupelargoni puskee kunnolla uusia lehtiä:

IMG_0297.jpg

Alkuviikosta posti toimitti oikein mukavan yllätyksen. Voitin Hiidenkiven puutarhassa -blogin synttäriarvonnassa Yrttimaa -kirjan. Kirjan aihe oli oikein osuva, sillä olen aika huono käyttämään ja kasvattamaan yrttejä, joten kaikki vinkit ja inspiraatio on tervetullutta. Kirjan yrttiesittelyjen perusteella tuumailin, että tänä kesänä voisin yrittää kasvattaa ainakin rakuunaa, tarhasuolaheinää ja basilikaa.

IMG_0306.jpg

Kirjan välissä oli vielä ihana lisäyllätys - vaaleanpunaisia pioniunikon siemeniä. Kiitos Minna, nämä tulevat varmasti käyttöön! :)

IMG_0308.jpg


Mukavia keväisiä hetkiä kaikille!

24 kommenttia:

  1. Kissankarvat ja pelakuut on vakioyhdistelmä, tuntuu että pelakuut on kuin magneetti kissankarvoille. Meillä on yhtä lumista, sulavat pikkuhiljaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä taloudessa ihan mikä tahansa materiaali näyttäisi olevan kissankarvamagneetti :) Hauskaa sinällään, koska kissat eivät ole olleet lähelläkään pelargoneja.

      Poista
  2. Vieläköhän ehtisi tehdä hankikylvöjä..? Meillä on tuota lunta vielä aika paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, en osaa sanoa. Öisin on tietysti vielä pakkasta pitkään, eli ehkäpä vielä ehtisi?

      Poista
  3. Lintuja tuli itsekin tänään mökillä tutkailtua. Paluumuuttajia on niin ihana seurata! Hyvässä kasvussa ovat pelakuusi jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelimme juuri eilen miehen kanssa keskenämme, että outoa intoilla joistain töyhtöhyypistä, niitähän näkee joka vuosi :D Mutta vähän sama juttu jokakeväisten piippojen kanssa, aina niitä odottaa yhtä suurella innolla.

      Poista
  4. Vau, mikä tuoksupelargoni! Sillä näyttää olevan ihan hirveä hinku kasvaa. Hienoa! Lunta on täälläkin vielä hyvinkin polveen asti, paikoitelleen isojakin kinoksia. Pikku hiljaa ne siitä sulavat. Voisin lähettää pari kuutiota sinne, niin saisit hankikylvöillesi lunta :D Hienosti etenee sinulla lintuhaaste. Minulla taitaa olla nyt 17 lajia kasassa, jos en ihan väärin muista. Ei ole vielä muuttolintuja näkynyt meillä. Ehtii vielä kertailla tunnistusta :D Aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, saa nähdä millainen tuuhea pensas siitä tuoksupelargonista on tulossa :)
      Hih, hankikylvöjen lumitoimitus kelpaisi kyllä hyvin. Saisivat olla viileässä niin kauan, kunnes yöpakkaset helpottavat ja voin viedä kylvöt kasvihuoneeseen.
      Muuttolinnut tulevat varmasti ihan pian myös sinne, ovat nyt ilmeisen vauhdikkaasti olleet liikkeellä.

      Poista
  5. Ah, ihanaa kevättunnelmaa! Meillä on myös ollut lintujen suhteen tosi antoisaa viime päivinä. Kurkiakin näkyi jo lauantaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulevana viikonloppuna pitäisi olla vieläkin lämpimämpää, joten täytynee taas mennä ihmettelemään linturetkelle :) Kurkia olisi kiva nähdä! Viime vuonna niitä nyt tosin lensi muuttoaikaan talomme yli, joten eiköhän ne jossain vaiheessa tule bongattua tänäkin vuonna.

      Poista
  6. Ihanan keväisiä puuhia. Lintubongaus on varmasti mukava harrastus. Kasvit heräilee kevääseen ja ihan hyviltä näyttää taimetkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättä on nyt niin vahvasti ilmassa! Lintubongausinnostus vaihtelee selvästi vuosittain, nyt on taas hyvä vauhti päällä sen kanssa :)

      Poista
  7. Mahtava tuo harmaahaikara -bongaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ne näyttivät niin hassuilta könöttäessään jäällä :)

      Poista
  8. Harmaahaikarat näyttävät hiukan hassuilta, eivät jotenkin sovellu tuohon ympäristöön jäälle. :D Täällä näyttää jokseenkin samalta kuin pihallasi. Kissankarvoja löytyy myöskin joka paikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eivät todellakaan sovellu oikein tuonne jäälle :D Heh, kissankarvat seuraavat kyllä joka puolelle perässä.

      Poista
  9. Kissankarvat kuuluvat asiaan! :D

    Lintulista tuntuu karttuvan kovaa vauhtia! :) Itse en ole bongannut vielä mitään sen kummempia muuttolintuja kuin joutsenia, sepelkyyhkyjä ja "jotain hanhia". Kaveri oli melko varma, että olivat merihanhia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siellä sitten näkynyt jo hyvin muuttolintuja! Kohta niitä onkin joka puolella :)

      Poista
  10. Lunta on täälläkin yhtä paljon vaikka Helsingin kyljessä asutaan, mutta kyllä ne siitä. Pelakuusi on kasvun innoittama toista se on täällä pienet perennan taimet eivät millään meinaa jatkaa jalkojaan ,niillä tuntuu olevan varpaat jäässä . Lintuja on tullut seurattua ja bongattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se pieni etäisyys Helsingistä merkitsee aika paljon. Talvisin meillä on enemmän pakkasta ja kesällä lämpimämpää. Toivottavasti perennantaimesi pääsevät pian kasvuvauhtiin!

      Poista
  11. Näkyypä siälä jo palio muuttolintuja. Lintuseuranta o varmasti mukavaa puuhaa. Mulloli yllätys, kuinka äkkiää pelargooniat rupiaa leikkaamisen jäläkihi pukkaamahan uutta lehtiä. Sullonki pelargoonia tosi täpinäs :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lintuja näkyy ainakin jos menee hieman etelään Helsingin suuntaan :)
      Pelakuiden kasvuvauhti on yllättänyt minutkin. Olin kuvitellut, että mullanvaihdon jälkeen ne tarvitsisivat hetken toipumis- ja juurtumisajan, mutta se kestikin vain muutaman päivän.

      Poista
  12. Kiva kun olet bongannut jo niin monia lintuja. Aika paljon teilläkin on vielä lunta. Sama juttu täällä, lunta tulee parhaillaankin. Mukavaa kevään odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta on vielä paljon, mutta luotan siihen, että se sulaa lopulta nopeasti. Iloista kevään odotusta myös sinne!

      Poista