sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Viikonlopun kukka- ja kylvöfiilistelyt

Viikonloppuna piti jatkaa kylppäriremppaa, mutta eipä sitten jaksettukaan. Laiskotutti. Sen sijaan siivosin vaatekaappiani (on se jännää, miten siivoaminen voi olla se kivempi tehtävä) ja tänään kävimme etsimässä loivia rinteitä Serenan hiihtokeskuksesta. Mielestäni "Erittäin helpoksi" nimetty rinne oli juuri ja juuri suoritettavissa, joskin tipuin siinäkin pari kertaa. Kerran sain suksien kärjet ristiin ja lensin kyljelleni vähän kovemmin kuin olisin toivonut. Tosin voin rehellisesti myöntää, että kaaduin koska kuvittelin, että taitoni riittävät jo vauhdikkaampaan laskuun. Luulot karisivat nopeasti pois :) Mutta jos tänä talvena ehtisi vielä muutaman kerran laskemaan, niin ehkäpä sitä oppisi taas lisää.

20190303_130441

Lasketteluinto on osa uudenvuoden tavoitettani liikkua enemmän ja päästä kuntoon. Voisin kertoa aiheesta lisää, kunhan suoriudun kunnialla useamman kuukauden tavoitteista. Kahden kuukauden onnistumisilla ei kannata vielä kehuskella, vaikka itse olenkin hyvin tyytyväinen :)

Mutta asiasta toiseen - eilen bongasin ruokaostosten lomassa kaupasta tulppaanien sijaan hortensioita. Ihastuin totaalisesti näiden sävyyn ja osin myös ajatukseen, että ruukkuhortensia voisi kestää hieman pidempään kauniina kuin tulppaanit.

IMG_0146.jpg

IMG_0150.jpg

IMG_0147.jpg

Ja wuhuu, hyviä uutisia kylvörintamalta! Ensimmäiset siemenet ovat itäneet ja pikkuiset paprikantaimet kurottavat kohti valoa. Kasvatuspöytä näyttää vielä todella autiolta, mutta eiköhän muutaman viikon päästä tilanne ole jo toinen. Ensi viikonloppuna aion rapistella kunnolla siemenpussukoita ja aloittaa maaliskuun kylvöt. Voisi käydä kurkkaamassa myös pistokastilannetta puutarhamyymälöissä. Onko muilla tietoa, onko Pk-seudun myymälöissä (Plantagen, Kukkatalo) jo pistokkaita tarjolla?

IMG_0139.jpg

Rentoa sunnuntain iltaa ja reipasta uutta viikkoa!

24 kommenttia:

  1. Ihanan värinen hortensia ja terhakat taimen alut.

    VastaaPoista
  2. Onpas kivan värinen hortensia. Viikon päästä on hyvä aika maaliskuun kylvöille, tomaatit olisi tarkoitus kylvää silloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikon päästä siis kylvetään :) Minullakin oli tomaattien kylvö mielessä ja täytyy katsoa, mitä muuta tuolta maaliskuun siemenpusseista löytyy.

      Poista
  3. Upea hortensia. Voi miten nuo pienet vihreät kasvatit saavat sydämen läpättämään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkutaimet ja kylvöjen onnistuminen ilahduttaa joka keväänä! :)

      Poista
  4. Minä kylvin tomaatit tänään. Illan kauppareissulla tarttui pari orvokinsiemenpussia mukaan ja nekin pistin äsken multiin. Nyt vaan odotetaan! Kyllä kevät on jännää aikaa. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on täynnä houkutuksia.. kaupoissa kaikenlaisia siemenpusseja :D Menestystä kylvöillesi!

      Poista
    2. Puhumattakaan siitä, mitä kaikkea löytyy netin syövereistä! =D

      Poista
  5. Onpa sievä hortensia ja oikein tomeran näköiset paprikan taimet!
    Tuo laskettelu ei ole minun juttuni yhtään, liian pelottavaa :D Meidän Artisti kävi Itävallassa lakettelemassa ja oli ihan innoissaan kun siellä oli 7 kilometrin rinne, hui kamala!
    Lumikenkäily om minulle sopiva laji!
    Ensi viikon lopulla onkin hyvä aika vihannesten kylvölle ja kuun puolivälissä taas kukkiville kasveille, maaliskuussa onkin varmaan eniten kylvettävää!
    Viime viikonloppuna oli ainakin Raision Plantsussa pistokkaita, varmaan sitten siellä teilläkin päin.
    Mukavaa alkavaa viikkkoa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin laskettelu on puolet ajasta ihan hullun pelottavaa. Etenkin ne ensimmäiset laskut. Tänäänkin hikoilin alkuun suuresta jännityksestä ja ensimmäisen laskun jälkeen jalat tärisivät :D Laskin juuri, että taisi olla viides laskettelukertani, ei siis mikään ihme, että hieman pelottaa.
      Lumikenkäily on myös mukavaa! Nyt on tosin meillä jo niin hyvä hankikanto, että melkeinpä pärjää ilman lumikenkiäkin, ainakin pelloilla. Metsässä voi olla vielä pehmeämpää.
      Ooh, kiva että pistokkaat ovat saapuneet, täytyy siis heti mennä tutkailemaan valikoimia!

      Poista
  6. A great post! I love your blog < 3
    I am following you and invite you to me
    https://milentry-blog.blogspot.com

    VastaaPoista
  7. Talven riemuja on siis koettu. Onnea pikkutaimille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On koettu :) Huomenna taidetaan kokea taas myös lumitöiden iloa :D

      Poista
  8. Laskettelu ei ole minun juttuni koska en uskalla. Minulla on talvella jäänyt vähemmälle tuo liikkuminen mutta eiköhän se tästä kohennu. Ihanaa on tämä taimien tarkkailu ja jotain ruukkukukkaa minäkin ajattelin katsella. Tämä sinun hortensia on ihanan värinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihmettele yhtään että laskettelu pelottaa. Vauhdista kaatuminen on kuitenkin vähintäänkin epämiellyttävä ja pahimmillaan vaarallista. Mä kaipaisin sellaista pitkää loivaa rinnettä, jossa saisi rauhassa harjoitella ja tottua kiihtyvään vauhtiin, mutta ainakaan täällä etelässä ei sellaisia taida olla.
      Kylvöjen aloittaminen ja tarkkailu on kevään iloja :)

      Poista
  9. Minäkin viihdyn paremmin tasamaalla kuin laskettelurinteessä. Ihana hortensia. Tuosta on varmasti pitkäaikainen ilo. Sieltä ne pikkutaimetkin kurkottelevat :) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle on tullut nyt laskettelun suhteen jokin vimma, että perhana ei tämä voi niin vaikeeta olla! Sinnikkäästi yritän opetella laskemaan. Varmaan jokin hiihtokoulu voisi olla fiksu valinta, mutta yritän pärjätä kuitenkin itse.
      Toivoisin, että hortensia kestäisi pitkälle kevääseen tai miksei jopa kesäkukaksi asti. Mukavaa viikkoa myös sinne!

      Poista
  10. Kuten aiemmat kommentoijat, sanon että onpa ihanan värinen hortensia ja terhakat taimenalut! :)
    Hortensiat ovat tosiaan hienoja kasveja. Minäkin olen niitä ihastellut kaupassa. Viimeksi ruokaostoksilla pyörittelin kyllä erityisesti yhtä hibiskusruukkua, mutta se ei täysin hyvinvoivalta näyttänyt.
    Mukavaa maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hortensia on suloinen :) Juuri sopiva väriläiskä tähän talven keskelle. Mukavaa maaliskuun jatkoa myös sinulle!

      Poista
  11. Kaunis hortensia!
    Minullakin on suunnitelmissa viikonloppuna kylvää lisää siemeniä. Löysin sen silkkitassunkin siemeniä nettikaupasta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että silkkitassun siemeniä löytyi! Minunkin pitäisi kylvää tänään kaikenlaista :)

      Poista