tiistai 2. helmikuuta 2016

Helmikuun kylvöajatukset ja kasvihuonefiilistelyt

Minulla on kevään kylvöjä varten hamstrattuna sen verran siemeniä, että en edes kehtaa julkistaa niitä kerralla. Aloitan siis varovasti helmikuun kylvettävistä, jotta tilanne ei vaikuttaisi niin pahalta.
Otin nimittäin pari yleiskuvaa kaikista siemenpusseista ja järkytyin itsekin. Täytyy siis vielä ylläpitää pientä itsepetosta siitä, että kylvöhommat ovat täysin hallinnassa.

Helmikuussa on vähänlaisesti kylvettävää:

helmikuu_1.jpg

Huopakaunokin on tarkoitus tulla uuteen perennapenkkiin.

Kevätesikko on viime vuoden hankinta. Kylvö ei silloin itänyt, mutta aion kokeilla uudelleen. Jos kevään kylvö ei tuota tulosta, on tarkoitus yrittää toistamiseen syksyllä, jos vain mitenkään muistan. Syksyllä ajatukset ovat jo kuitenkin ihan muualla kuin kylvöissä. Haluaisin kovasti onnistua kevätesikoiden kasvatuksessa, ne ovat mielestäni äärettömän symppiksiä.

helmikuu_2.jpg

Kaunis heliotrooppi voisi soveltua terassiruukkuun. Sen kasvatuksesta luin tarkemmin siementen hankkimisen jälkeen ja ilmeisesti se ei ole helpoimmasta päästä. Kaikki vinkit ovat siis erittäin tervetulleita!

Härmesalviaa suunnittelin kukkapenkkiin muiden kesäkukkien yhteyteen.

Kylvöihin olen valmistautunut kanapainotteisella ruokavaliolla ja ottamalla broilereiden muoviset myyntirasiat talteen. Tänään mieheni kysyi, että ollaanko me viime aikoina syöty paljon kanaa vain sen takia, että saisin kerättyä riittävästi kylvöastioita. Mitähän siihen nyt sanoisi.. :D


Myös kasvihuoneprojekti on nytkähtänyt askeleen lähemmäksi toteutusta: nimittäin tänään kasvihuone saapui pihallemme!
Kuljetuksesta jäi tosin hieman outo maku suuhun. Kasvihuoneen lasien nostaminen pihaan edellytti kuljettajan mukaan lisämaksullista nostokurjen käyttöä. En ihan ymmärtänyt, mikä olisi tässä kohtaa ollut vaihtoehtona. Ilmeisesti kuski olisi purkanut paketin ja nostanut lasit yksitellen kuormalavan reunan yli? Jotenkin kuvittelisin, että kotiinkuljetus tarkoittaa sitä, että tavara myös pystytään nostamaan kuljetusautosta pois ilman lisämaksua.

Mutta tärkeintä on kuitenkin se, että nyt The Kasvihuone on täällä!

10 kommenttia:

  1. Hih hih, kuulostaa kunnon viherpeukalon touhuilta. Härmesalvia on ihanaa. No jopas oli ihme kuljetus??!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoisen outo kuljetus tosiaan, vieläkin ihmettelen, että mitähän en ymmärtänyt..

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Hih hih, kuulostaa kunnon viherpeukalon touhuilta. Härmesalvia on ihanaa. No jopas oli ihme kuljetus??!

    VastaaPoista
  3. Mulla ois siemeniä moneksi vuodeksi ilman yhtään uutta siemenpussia. Itäneekö vanhimmat edes enää... Ihania kylvöksiä sulla tulossa! Kiva kun liityit lukijakseni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, pientä hamstrausta siis havaittavissa sielläkin :) Ja kuin myös - kiva että seuraat blogiani!

      Poista
  4. Heliotrooppi on ihana ja sitä pitäisi itsekkin kokeilla kasvattaa. Tiedän sen kasvuvaatimuksista vain sen, että se vaatii hyvin vettä läpäisevän maan ja lämpimän kasvupaikan, joka on kevyesti varjoinen. Se on myös hyvin hallanarka. Itse itäminen voi kestää kauan ja vain osa siemenistä lähtee itämään. Onnea uudesta kasvihuoneesta. Sinun kannattaa muuten tarkistaa toimitusehdoista, kuuluuko siihen lisämaksu nosturin käytöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos heliotrooppi-vinkeistä! Toimitusehdoissa ei ollut asiasta mitään mainintaa. Kuljetusyhtiöllä voi toki olla omat ehtonsa, mutta verkkokaupasta tilatessani edellytän, että rahtikustannusten lisäksi ei tule yllätysmaksuja, josta kauppias ei ole minua tiedottanut.

      Poista
  5. Kiva blogi! Kaikki tuntuvat aktivoituneen kylvöjensä kanssa. Itse olen saanut jo ison määrän perennoja kylmäkäsittelyyn ja kellokukan siemenet multiin. Tästä se lähtee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa! :) Tosiaan kaikkialla tuntuu nyt olevan sutinaa kylvöjen osalta. Itsekin meinasin ensi viikolla aloitella, kunhan saan kylvömullat hankittua.

      Poista