sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Viikko lopuillaan

Viikonloppu on mennyt ihan hujauksessa. Olin reissussa tapaamassa läheisiäni ja ystäviäni. Päivät kuluivat hyvässä seurassa kuulumisia vaihtaen.

Tänään kotiin palatessani kävin malttamattomana tutkailemassa kylvöjä. Ja näkyihän niissä ihan eri tavalla kasvua: uusia lehtipareja oli ilmestynyt näkyviin useammassa rasiassa. Ilokseni myös kesäpäivänhatut sekä tarhaneilikat olivat itäneet. On se vain joka kerta yhtä mukavaa katsella sirkkalehtien nousua kylvömullasta.

Koulin myskimalvat ja huopakaunokit.

IMG_0840.jpg

IMG_0842.jpg

Alkuviikosta on tulossa kiireinen sekä töissä että vapaalla. Loppuviikosta lähdemme Lappiin etsimään revontulia. Säätiedotus tosin lupaa pilvistä, joten voi jäädä aurora borealikset tällä kertaa näkemättä. Mutta parasta on kuitenkin päästä hetkeksi hengähtämään.

Pohjoisesta paluun jälkeen vedän yhteen puutarhakyselyn tulokset. Se on siis auki vielä ensi viikon, sunnuntaihin 13.3. asti. Vastauksia on kertynyt mukavasti ja olen ihan fiiliksissä lukenut teidän kaikkien vastauksia! En malta odottaa, että pääsen pian kertomaan niistä enemmän :)

Reipasta uutta viikkoa kaikille!

15 kommenttia:

  1. Sillä sitä uutta kasvua nousee :)
    Kyselysi oli aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit kyselystä, se merkitsee mulle paljon :)

      Poista
  2. Mukavaa lapinreissua! Ja tsemppiä kiireisiin. Suloisia taimia jo kasvamassa kesää varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juuri suunniteltiin lumikenkäilyreittejä ja tutkailtiin välinevuokria. Ihmettelen kyllä miten olenkin niin innoissani jostain talvikohteesta :D Mähän en tykkää talvesta!

      Poista
  3. Toivottavasti pilviverhot raottuvat ja pääsette ihailemaan revontulten tanssia! Suloisia pikkutaimia, lupausta kesästä! Mukavaa viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä sopii toivoa sormet ristissä :) Ollaan tosin suunniteltu jo kaikkea muutakin tekemistä sille varalle, että on pilvistä. Ja reissun jälkeen pääsen taas kylvämään lisää ;)

      Poista
  4. Leppoisaa Lapin-matkaa. Toivottavasti revontulet näkyvät.

    VastaaPoista
  5. Sinulla on jo hyviä makrovalokuvia blogissasi :) Ensimmäisessä kuvassa taimien sirkkalehdet toistuvat siten, että vain etualalla olevat sirkkalehdet ovat teräviä ja taustasta saa vaikutelman, että taimet jatkuvat pitkälle. Jos kuvaa rajaisi uudelleen siten, että etualalla olevaa multaa näkyisi vähemmän, niin valokuva olisi Makrokuvauksen käsikirjan oppien mukainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, aivan, hyvä tietää! :) Kuva on otettu ihan laajakuvalinssillä, 18-44 millisellä. Minulla on jokin makrofiltterikin, mutta sisätiloissa harvemmin on riittävästi valoa sillä kuvaamiseen. Mähän en tietysti jaksa viritellä jalustaa, mikä on kai yksi tärkeä makrokuvauksen osa. Oliko siitä puhetta koulutuksessa?

      Poista
    2. Luennolla ei ollut puhetta jalustasta, mutta se on olennainen osa makrokuvausta, jotta saadaan tärähtämättömiä. Yksi todella taitava valokuvaaja ottaa usein makrokuvia laajakuvalinssillä. Hän kertoi, että laajakulma antaa ihan oman tunnelmansa makrokuvaan. Minunkin pitäisi kokeilla :)

      Poista
    3. Tulisi varmaan lukea tuo makrokuvauksen kirja, josta kerroit blogissasi. Siitä saisi varmasti uusia vinkkejä kuvaamiseen. Netissäkin näyttää olevan ihan asiallisia vinkkejä englanniksi. Enää kukat puuttuvat! :)

      Poista
    4. Aloitan ensi viikonloppuna makrokuvauksen kurssin kansalaisopistossa. Aion ottaa mukaan kukkakimpun, jotta kukka-aiheista kuvattavaa riittää :)

      Poista
  6. Sinulla on jo hienosti kasvua näkyvissä! Kyllä se vaan on aina yhtä mahtavaa nähdä uusien pikkulehtien puskevan mullasta esiin. Hauskaa reissua!

    VastaaPoista