torstai 13. syyskuuta 2018

Blogin synttärit, tilastotietoa ja arvonta

Blogini täyttää tänään kolme vuotta. En ole kovin hyvä juhlistamaan merkkipäiviä tai pitämään maljapuheita, joten ajattelin lähestyä tätä merkkipaalua itselleni hieman tutummasta kulmasta, nimittäin pöyhimällä hieman blogin tilastoja ja analytiikkaa. Rakastan numeroita, käppyröitä ja tutkittua tietoa - yhtä lailla kuin hempeitä kukkakuvia ja suurpiirteistä puutarhanhoitoa.

Blogin postaustahti

Harmillisesti Google Analytics -seuranta on jossain vaiheessa tipahtanut pois päältä, joten olen analytiikan osalta vain Bloggerin tiedon sekä itse laskemieni tietojen varassa. Ensin tarkastelin postaustahtiani viimeisen kolmen vuoden varrelta. Ihan selvästi blogin aloittaessani sekä vuonna 2016 olen ollut hyvässä vauhdissa (parhaimmillaan jopa noin 10 postausta kuukaudessa) ja sen jälkeen postauksia on tullut tasaisempaan tahtiin - tänä vuonna keskimäärin 6 postausta kuussa.

Blogissa on myös välillä ollut verkkaisempia kausia, muun muassa viime vuoden lopulla oli pariin kuukauteen täysin hiljaista, johtuen pääosin muista kiireistä, mutta varmasti myös innostavien postausaiheiden niukkuudesta.

postaustahti.jpg

Jos kaikkien vuosien postaukset lyödään yhteen kuvaan kuukausien mukaan, erottuvat siitä selvästi aktiivisemmat ja hiljaisemmat kuukaudet. Keväällä on esikasvatusta, kylvöjen seurantaa ja kasvukauden odotusta, joten maaliskuussa postaustahti on kuumimmillaan. Syksyllä puutarhurin aiheet ja inspiraatio alkavat olla niukilla ja elokuun jälkeen postauksia tulee yhä harvemmin. Joulukuussa tapahtuu selvästi jonkinlainen piristyminen, jonka liitän vahvasti joulunpyhiin ja sitä myötä runsaampaan vapaa-aikaan.

postaustahti2.jpg


Suosituimmat postaukset

Top 3 suosituinta postausta vuosien varrelta ovat listattuna alla. Hieman ihmetyttää tuo ykkössija ja epäilenkin vahvasti, että blogiin on tullut kyseisenä ajankohtana jostain syystä poikkevaa liikennettä - en siis ihan usko, että kirsikkapensas-postaus olisi muuten poikkeuksellisen suosittu.

1. Kirsikkapensas

Kirsikkapensas.jpg

2. Vesimelonin kasvatusta

Vesimelonin kasvatusta.jpg

3. Pieni puutarhakysely ja arvonta

Pieni puutarhakysely.jpg

Puutarhakyselyn uusintakierrosta olen jo hieman pohdiskellut ja ajattelin toteuttaa sen syksyn tai talven pimeinä iltoina :)


Tämän vuoden top-postaukset ovat olleet:

1. Kevään esikko- ja tulppaani-iloittelua sisältävä Harppauksia puutarhassa

Harppauksia puutarhassa.jpg

2. Siemenpaketista ja akileijoista kertova postaus

Akileijojen aikaa.jpg

3. Juhannustoivotukset, jonka jälkeen blogi jäi puolivahingossa kuukauden tauolle.

juhannus.jpg

Liikenteenlähteet

Blogiini tulee paljon liikennettä mm. Sarin puutarhablogien listalta ja Puutarhan Lumo -blogista, todennäköisesti siis sivupalkin blogilistauksesta. Eli kiitos teille, kun olette lisänneet blogini listalle :)

Googlen haun kautta ei tulla kovin usein blogiini. Blogger kertoo kuitenkin suosituimmat hakusanat ja listan ykkössijalta löytyy "kirsikkapensas" - joka saattaa selittää myös kaikkien aikojen suosituimman postauksen :)

Tärkeimmät mittarit

Numeroiden ohella täytyy muistaa myös sellaiset asiat, joita on vaikeampi mitata ja kvantifioida. Esimerkiksi että blogi on edes jonkinlaista luovuutta mahdollistava keidas muutoin melko rutiininomaisessa arjessa. Tai se fiilis, kun joku iloitsee kanssani komeasta kukinnasta tai jakaa epäonnistumisen tuskan ja tsemppaa eteenpäin. Ja kaikki te ihanat puutarhaihmiset näyttöjen toisilla puolin, jotka inspiroitte blogienne kautta minua ja muita lukijoitanne.

Ja nyt juhlistetaan!

Kolmivuotissynttäreiden kunniaksi arvon lukijoiden kesken pienen paketin kukkasipuleita:

IMG_9672.jpg

Lisäksi palkintoon kuuluu Mustilan arboretumin kahvilasta ostettu suloinen peltinen karkkirasia. Kun näin sen, niin ajattelin saman tien, että se soveltuisi täydellisesti siemenien säilytykseen. Ei ehkä kovin käytännöllistä, koska pieneen rasiaan ei voi laittaa kuin yhtä lajia siemeniä, mutta on ainakin kaunista :)

IMG_9679.jpg

Jätä kommentti sunnuntaihin 23.9. mennessä osallistuaksesi arvontaan. Arvonta on vain blogini lukijoille - mutta voit toki liittyä mukaan lukijaksi, jos jostain syystä päädyit vasta nyt blogiini.

Iloista viikon jatkoa ja onnea arvontaan!

53 kommenttia:

  1. Kivat tilastokuvat alussa. Teitkö ne itse vai saako tuollaiset suoraan bloggerista? Onnittelut blogille ja blogin pitäjälle🌹. Mukava arvonta👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Kuvat askartelin itse. Laskin blogin sivupalkin Arkisto-widgetista postausten määrän kuukausittain ja piirsin graafit Powerpointilla. Harmillisesti Bloggerin oma tilastointi on melko vähäinen.

      Poista
  2. Onnea kolmivuotiaalle ja bloggauksen iloa eteenkin päin! 🙂
    Olisipa mukavaa voittaa noin kauniiden tulppaanien sipuleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Bloggauksen ilo kantaa varmasti pitkälle :)

      Poista
  3. Onnea blogillesi ja mukaan kukkasipulien arvontaan. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Onnittelut kolomevuatiahalle! Oot aikamoone tilastonikkari :) Mustei siihen oo.
    Mullon ainaki plokkaustahti muuttunu. Aluus olin innokas, jopa nii, ettei meinannu puutarhatöitä keriitä teherä. Ny on tahti tasoottunu ja kaivan talavellaki kesääsiä aiheeta.
    Kivat arvontavoitot ja jos ei siämeniä kerää, voi rasiahan laittaa vaikka nappia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! Samaa olen huomannut, että nykyään moni juttu jää kesällä kirjoittamatta, mutta onneksi niihin voi palata sitten talvella :)
      Tilastot ovat ihania :D Mukavaa viikon jatkoa sinne!

      Poista
  5. Nyt osuit matemaattiseen osaan päätäni: tilastoja ja kaavioita on mielenkiintoista tutkia, tosin minulla niiden tekeminen jää lyijykynä-ruutupaperiasteelle :D Onnittelut hienolle kolmivuotiaalle! Ihana palkinto <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, tilastot kunniaan, välineillä ei niin väliä :D Numeraalinen tieto ja faktat ovat jotain sellaista, jotka koen omakseni ja tutuksi.

      Poista
  6. Paljon onnea 3-vuotiaalle blogillesi! Olipas kiva välillä katsella taulukoita - puutarhablogeissa niitä vähemmän tuppaa olemaan :) Tällä kertaa en osallistu arvontaan kun en saisi niitä sipuleita kuitenkaan maahan. Oikein hyvää jatkoa sinulle ja blogillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina! Mietin kyllä myös että nyt tulee käppyröitä, joita kenties kukaan ei jaksa puutarhablogista katsella :) Mutta aina voi skipata sitten seuraavaan postaukseen.
      Mukavaa viikon jatkoa sinne!

      Poista
  7. Tätä oli mielenkiintoista lukea - tykkään tilastoista. Onnittelut kolmevuotiaalle blogille! :) Osallistun arvontaan. joku.varpuslintu[ät]gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Varpuslintu! Kiva että bloggauksen tilastonäkökulma, vaikkakin melko kevyt sellaine, oli mielenkiintoinen! :)
      Onnea arvontaan!

      Poista
  8. Paljon Onnea 3-vuotiaalle blogillesi. Olen niin valtavan iloinen, kun löysin tämän blogiprukan. Rakastan lukea teidän innostavia postauksia ja katsella kauniita kuvianne. Vailla olen ollut "mukana" omalla blogilla vasta hyvin vähän aikaa olen saanut jo todella kannustavia kommentteja.
    Hyvää jatkoa Sinulle ja blogillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula! Kiva että olet mukana blogiyhteisössä. Puutarhablogaajina on todella mukavia ja lämpimiä ihmisiä ja uutenakin pääsee hyvin mukaan juttuihin :)

      Poista
  9. Kiva katsaus blogisi historiaan ja onnea 3v-blogillesi! Mukana myös arvonnassa.

    VastaaPoista
  10. Aina löytyy uusia mielenkiintoisia blogeja ja tämä on yksi niistä. Paljon onnea!
    Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  11. Paljon onnea blogillesi! Mukana arvonnassa😊😊

    VastaaPoista
  12. Paljon onnea! Onneksi löysin blogisi. :) Mukana myös arvonnassa.

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Isosti onnea! Hienon nimen olet blogillesi antanut ♥
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos, blogin nimeä tuli joskus aikoinaan pohdittua pitkäänkin, mutta nyt en itse enää kiinnitä siihen huomiota.

      Poista
  14. Onnittelut komivuotissaavutuksesta! Olipa kiinnostava sisältö tässä postauksessa - ihan täytyy tarkastella omaa epäsäännöllistä blogitoimintaa, josko sieltä löytyisi jotakin tilastollisesti johdonmukaista tai olenko vähän miten-sattuu-toimija!
    Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Ja kiva jos tämä postaus inspiroi tutkailemaan omaa blogitilastoa :) Kirjota ihmeessä löydöksistäsi!

      Poista
  15. Onnittelut blogillesi! Ihailen tilastojasi, itse en tuohon kykenisi. Toisaalta on mielenkiintoista tutkia sisältöä tuoltakin kannalta. Sipuleitahan ei ole koskaan liikaa, joten tietysti lähden mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku! Ymmärrän kyllä, että tilastot eivät ole kaikkien juttu :) Sipuleita ei todellakaan voi olla liikaa (muistetaan tämä myös niitä istuttaessa :))

      Poista
  16. Paljon onnea kolmevuotiaalle blogillesi. Ja kiva ja mielenkiintoinen lähehestymistapa blokkaukseen tilastojen kautta katsottuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt oli tosiaan hieman poikkeava postaus ja löydökset ehkä hiukan mielenkiintoisempia itselleni kuin muille :)

      Poista
  17. Mukana! Osan kukkasipuleista just eilen istutin :)

    anniina.lang96@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Lämpimät onnittelut 3-vuotiaalle blogillesi!
    Tilastoja on aina mukava tutkia. Graagisesti asioita on helppo ja selkeä esitellä.
    Blogielämä on kuin mitä tahansa elämää; joskus aikaa blogille on ylettömän paljon ja toisinaan ei saa sen suhteen mitään aikaan.
    Hienot ja ajankohtaiset palkinnot. Tavoittelen niitä mielelläni ja samalla toivotan sinulle lisää hyviä blogivuosia ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Tilastot konkretisoivat sen, mitä olen itsekin ajatellut, eli syksyn pimeydessä ei tule paljon blogiin kirjoiteltua, vaikka aikaa sinänsä olisi. Mutta pieni suvantovaihe kuuluu asiaan.

      Kiva että palkinnot ovat mieluisia, toivottavasti arpaonni suosii!

      Poista
  19. Onnea blogille ja blogin pitäjälle! Minä taas seuraan numeroita todella vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Numerot eivät tuo kaikille yhtä paljon iloa, se on varmaa :)

      Poista
  20. Olipa mukava tutkiskella tilastotietoja, aika mielenkiintoista sanoisin.
    Onnea 3-vuotiaalle blogillesi, sinun blogiasi on mukava seurata.
    Osallistun arvontaan, kukkasipulit ovat aina tervetulleita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulikki! Kiva että tilastot olivat mielenkiintoisia, hieman mietin etukäteen että ovatko ne täysin vääränlaista sisältöä puutarhablogiin :)
      Onnea arvontaan!

      Poista
  21. Onnea kolmevuotiaalle :) Mielenkiintoisia nuo tilastot, maaliskuussa selkeästi tapahtuu jonkinlainen puutarha-ihmisen herääminen pimeän talven jälkeen. Mukaan arvontaan! riiti81(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riiti! Maaliskuussa alkaa tapahtumaan sekä sisällä että ulkona - voi seurata ulkona lumen sulamista ja sisällä valmistautua kesään esikasvattamalla, siitä varmaan myös aiheiden paljous osin johtuu :)

      Poista
  22. Onnea kolmevuotialle!! Itseänikin kiinnostaa kaikenlaiset tilastot ja tämä oli mielenkiintoista luettavaa:) Mukana arvonnassakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Ja kiva kuulla, että tilastot osuivat ja upposivat :)
      Onnea arvontaan!

      Poista
  23. Onnea kolme vuotiaalle blogillesi. Nyt olen sanaton 😶 näiden käppyröiden suhteen 🤔 en ikinä pystyisi samaan. Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  24. Onnea kolme vuotiaalle! Hienot tilastot, itse en pystyis samaan.
    Arvonnassa mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tilastoja oli mielenkiintoista askarrella :)

      Poista
  25. Paljon onnea :) Mukana kukkasipulien arvonnassa :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  26. Paljon onnea blogillesi hienosta suorituksesta :) Mukana arvonnassa :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista