perjantai 29. heinäkuuta 2016

Mainiota puutarhalukemista

IMG_2988.jpg

Lainasin kirjastosta Monty Donin opuksen "The Complete Gardener" ja uppouduin siihen täysin. Olen vasta ensimmäisillä sivuilla, mutta jo nyt voi sanoa, että kirja on täynnä hyödyllistä tietoa ja kaiken lisäksi kirjoitettu erittäin mielenkiintoisella tavalla. Perusasioistakin löytyy uutta ja kiinnostavaa, koska ne on kirjoitettu Montyn omien kokemusten valossa ja hyvin käytännönläheisesti. Ja mikä tärkeintä, rennolla otteella!

"The best time to mulch your borders is in early spring, as the soil is warming up but before too many plants have begun to get growing. /... / But, as with everything in gardening, a good time is when you have the materials at hand and the time and inclination to do the job."

IMG_2950.jpg

Kaiken taustalla on ajatus luonnonmukaisesta puutarhanhoidosta, puutarhasta kokonaisuutena. Tästä juontaa ymmärtääkseni juurensa myös kirjan otsikko. Tähän olisi hyvä kiinnittää omassakin puutarhassa enemmän huomiota.

Kirjan ensimmäiset 60 sivua luettuani pääni on jo niin pullollaan ajatuksia, että on aivan pakko purkaa niitä samantien blogiin.

Monty ottaa esimerkiksi vahvasti kantaa turpeen käyttöön taimien viljelyssä sekä kaupan multaseoksissa. Turve on peräisin soista, jotka ovat katoava luonnonmaisema. Hyvin lyhyen tutkailun jälkeen olen tullut ymmärrykseen, että Suomessa ongelma soiden häviämisen kanssa ei ole läheskään yhtä kriittinen kuin Briteissä, mutta toisaalta, miksi haluaisin, että minun puutarhanhoidon helpottamiseksi nostetaan turvetta taas seuraavasta suosta? Toki asiat eivät koskaan ole mustavalkoisia ja tätäkin kokonaisuutta ei voi selvittää kymmenen minuutin googletuksella, mutta joka tapauksessa pidän siitä, että perustellusti herätellään miettimään tiettyjä totuuksia uudelta kantilta.

IMG_2928.jpg

Toinen hyvä nosto kirjasta, joka meni heti mietintämyssyyn ja todennäköisesti myös ripeästi toteutukseen, on viherlannoitus. Eli puutarhan tyhjille tai ei-viljellyille alueille kylvetään maata parantavia tai rikkaruohoja estäviä kasveja, jotka lopulta niitetään ja muokataan maahan.
Minulla on kasvihuoneprojektin jäljiltä iso pläntti huonokuntoista maata ja kaivuujätettä, joka tällä hetkellä vain odottaa rikkaruohojen valloitusta. Ajattelin tasoittaa multakasat ja kokeilla kylvää alueelle pikaisesti viherlannoituskasveja. Toivon, että se antaisi hieman lisäaikaa lopullisille suunnitelmille sekä mahdollisesti parantaisi myös hiukan maata.

IMG_2918.jpg

Kirjassa on yli 400 sivua lukemista, vinkkejä ja kuvia, pääosin kuitenkin tekstiä. Lukiessa täytyy tietysti aina muistaa, että meidän ilmasto on erilainen kuin Briteissä. Esimerkiksi heti ensimmäisillä sivuilla puhuttiin kylmänkestävistä kasveista, jotka kestävät jopa -5 astetta pakkasta. Mutta silti heti alkuun vaikuttaa siltä, että tästä tulen löytämään sekä uutta tietoa että innostavia ideoita.
Yleensä olen melko huono lukemaan puutarhakirjoja. Tyypillisesti katson kuvat ja luen korkeintaan otsikot tai tietyt kappaleet, mutta nyt en malta odottaa, että saan palata tekstin pariin.

IMG_2960.jpg

Näissä tunnelmissa ja perhoskuvien siivittämänä toivotan kaikille ihanaa viikonloppua :)
P.S. Pallerolaukka on mahtava perhoskasvi!

14 kommenttia:

  1. Varmasti hyvä kirja! Pallerolaukat ovat hankintalistallani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos minulta löytyisi sopiva paikka, niin yhdistelisin pallerolaukat jonkun heinäkasvin kanssa. Näin jossain päin internetiä tästä yhdistelmästä kuvan, jossa punaisena heiluvat nuput näyttivät heinän seassa todella suloisilta.

      Poista
  2. Kiitos kirjan esittelystä, varmasti on hyvä kirja. Ja niin kauniita kuvia. - Kaunista viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Jaaha, pitääkin heti tutkia, että löytyisikö tuota kirjaa kirjastostamme. Kerrankin hieman ajattelemisen aihetta myös lukijalle. Pitääkin kokeilla tuota viherlannoitusta omiin multaläjiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin itsekin yllättänyt, että kirja löytyi kirjastosta. Olin jo ehtinyt kartoittaa nettikauppojen valikoimaa, mutta tuumasin varmuuden vuoksi tarkistaa asian kirjaston hausta.
      Saa nähdä, toimiiko viherlannoitus täysin jämämultaan, eli lähteekö mikään kasvuun. Tänä viikonloppuna en ehtinyt vielä levittää multaa, mutta se pitäisi tehdä pikaisesti, jotta siemenet ehtisivät itää.

      Poista
  4. On se kotipuutarhurillekin terveellistä huomioida luonto ja ympäristö omia nurkkia laajemmin. Pienillä teoilla on isot jäljet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri. Ja kirjassa Monty totesi hyvin, että ei ole järkevää kasvattaa muka-luomuruokaa puutarhan yhdessä nurkassa ja myrkyttää rikkaruohoja/ötököitä tms toisessa kulmassa - koska kaikki vaikuttaa kaikkeen. Samoin jos viereistä peltoa lannoitetaan tai siinä käytetään torjunta-aineita, niin toki se vaikuttaa puutarhaankin. Mutta aina täytyy aloittaa jostain.

      Poista
  5. Laitoin sinulle haasteen. Käy kurkkaamassa ja nappaa, kunhan ehdit: https://rikkaruohoelamaa.blogspot.fi/2016/07/tunnustus-ja-haaste-pitkasta-aikaa_31.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, hauska juttu! Laitan työn alle :)

      Poista
  6. Pallerolaukat ovat ihan ykköskasveja! Lisään niitä vuosittain. Ne sopivat niin monen muun kasvin kaveriksi. Ja ovat viehättäviä ihan sellaisenaankin.
    Mielenkiintoiselta kirjalta tuo vaikuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pallerolaukat ovat ihania <3 Ei mikään huono idea lisätä niitä vuosittain! Voisin myös kokeilla menestyvätkö ne meillä muuallakin kuin kivikkopenkissä.

      Poista
  7. Kiitos mielenkiintoisesta puutarhakirjavinkistä! Pitääpä tutkia, löytyisikö se lähikirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin Helmetin kokoelmasta löytyy, viimeistään silloin kun varaukseni loppuu :)

      Poista