sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Maariankellot

Tällä hetkellä puutarhassa parastaan pistävät maariankellot. Ihastelen niiden runsasta kukintaa jo siksi, että yhtä hehkeää ja runsasta kukkaloistoa on uudessa puutarhassani vähänlaisesti. Toinen syy on kuitenkin se, että maariankellojen kasvatus ei mennyt minulla ihan putkeen, joten nämä urheat selviytyjät ansaitsevat kaiken kunnian.

Maariankellojen siemenkylvö iti viime vuonna hyvin, mutta pikkutaimet eivät millään meinanneet kasvaa pituutta. Kului viikkoja, eikä mitään silmin havaittavaa muutosta tapahtunut. Lopulta kyllästyin ja istutin välinpitämättömästi sentin-parin korkuiset taimet suoraan ulos kukkapenkkiin. Taisin ajatella, että eipä näistä mitään tule kuitenkaan, joten ihan sama, heitänkö ne mäkeen vai tyrkkään maahan.

Minitaimet uuden kukkapenkin oikeassa alalaidassa. Ovat niin pieniä, etteivät melkein edes näy kuvassa.

IMG_8231.jpg

Yllättäen taimet juurtuivat huonosta kohtelusta huolimatta ja kasvattivat lehtiruusukkeet. Syksyllä peurat tai kauriit kävivät napsimassa lehdet suuhunsa, joten ajattelin taas kerran, että sinne menivät.

Parturoidut maariankellot marraskuussa:

IMG_0052.jpg

Tänä keväänä maariankellot lähtivät kuitenkin hyvään kasvuun. Korkeita kukkavarsia nousi yksi toisen jälkeen. Nyt kukkanuput ovat avautuneet ja voi moro, kuinka väärässä olinkaan! Näistähän tuli ihan mieletön kukkaloisto.

IMG_2431.jpg

IMG_2414.jpg

Lajikkeen piti olla 'Cup and Saucer Mix', mutta valtaosalla kukista on vain "cup" eikä teevatia ollenkaan. Vain alla olevan valkoisen kukan rakenne näyttää oikealta. Värisekoitus painottuu myös hyvin vahvasti siniseen. Muutama valkoinen on eksynyt joukkoon, mutta esimerkiksi vaaleanpunaisia ei näy missään. Eipä silti haittaa yhtään, ihania ovat sellaisenaankin.

IMG_2465.jpg

Kylvin eilen lisää maariankelloja, jotta suloisia kukkia olisi myös ensi vuonna. Tällä kertaa aion kohdella niitä kaikella kunnioituksella! 

24 kommenttia:

  1. Sitkeät maariankellot. Kauniit kuvasi ovat muistutus siitä, että pitää itsekkin kylvää niitä ensi keväänä. Kaksivuotiaana se on hieman menettänyt suosiotaan niin kaunis, kun onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitkeitä sissejä tosiaan, onneksi en saanut niitä tuhottua :) Eivätkä peuratkaan.

      Poista
  2. Kauniita maariankelloja. Ovat olleet tosi sitkeitä. Kauniilta näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän sitkeitä ovat olleet ja onneksi näin :)

      Poista
  3. Ihania, minunkin on aivan pakko kokeilla siemenkasvatusta ensi vuodeksi, kiitos inspiraatiosta 😊

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Niinpä! :) Ja helppohoitoisia ilmeisesti myös, en mitenkään saanut niitä hengiltä :)

      Poista
  5. Onpa mukava postaus. Laitoin keväällä ikkunalautapotteihin maariankellln siemeniä, jotka kuitenkin itivät aika kehnosti. Vaihdoin minitsimet parempaan multaan ja kiikutin toukokuussa kasvariin. Muutama päivä sitten muistin niitä katsoa ja mittaa niille oli tullut mukavasti. Varret vain olivat kiemuralla huonon sijoituspaikan vuoksi. Istutin ne multaan ja nyt sitten odotan, josko saisin vielä kukintaakin. Ehkä se on mahdollista. Sinäkin postauksesi antavat uskoa siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kukkivat ensi vuonna runsaasti! Taimikasvatus ei tosiaan nostattanut kovin korkeita odotuksia kukinnalle :)

      Poista
  6. Ihanaa kukintaa! Mullakin kukkivat maariankellon nyt ensimmäistä kertaa. Minä kylvin niitä viime keväänä ihan suorakylvönä kukkapenkkiin kun en tajunnut niiden olevan kaksivuotisia. Siinäpä sitten yritin arvailla rikkaruohojen ja kesäkukkasekoituksen keskeltä, mitkä taimet pitäisi säästää. Ilmeisesti en niitä rikkaruohoina kitkenyt (ainakaan kaikkia), kun nyt olen saanut ihastella ensimmäisiä kukkia. Nyt pitäisikin laittaa uudet siemenet multiin ensi vuotta varten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, monesti olen kasvattanut rikkaruohoja kuvitellen niitä siemenkylvöjeni tuotoksiksi :D Lopulta totuus kuitenkin aina selviää. Mutta loistavaa, että maariankello itää myös suorakylvöstä. Toivottavasti kylväytyy siis myös itse hyvin.

      Poista
  7. Upeat maariankellot. Pitäisiköhän itsekin koittaa kylvää niitä..?

    VastaaPoista
  8. Ihania! Minullakin maariankellot kukkivat ja kylvin niitä lisää ensi kesää varten. Mahtavan sitkeä kasvikin näyttää olevan, se on aina ehdoton plussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kestävyydestä tosiaan plussaa :) Toivottavasti kylväytyy myös itsekseen.

      Poista
  9. Voi ihanuuksia! Hyvin kestivät viime talven ja kutsumattomat vieraat...enpä ole noita vuosiin kasvattanut, täytynee korjata asia, kiitos kun muistutit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitkeitä ja kauniita kukkia, suosittelen lämpimästi kokeilemaan :)

      Poista
  10. Ihastuttavia! Olen aina ihaillut maariankelloja, ihan kylvämällä siis. Pitää kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suloisia kukkijoita ovat tosiaan. Suosittelen lämpimästi, melko helposti lähtivät siemenestä kasvuun. Eikä tosiaan ollut kovin helppoa tuhota niitä :)

      Poista
  11. Onpa maariankello kaunis. Minullakin taitaa olla sen siemeniä, mutta koskaan en ole sitä kylvänyt ja kasvattanut. Pitäisi varmaan kokeilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksivuotiaan maariankellon kasvattaminen vaatii hieman kärsivällisyyttä, mutta kukintaa kannatti odottaa :)

      Poista