lauantai 26. tammikuuta 2019

Pihabongaus 2019

Osallistuin tänään Birdlifen Pihabongaukseen ja tarkkailin heti aamusta kahvikupposen äärellä lintulautamme vieraita. Sisällä toki, mukavasti lämpimään peittoon kääriytyneenä, koska se on mielestäni talvisin paras tapa harrastaa lintuja.

Iso joukko naakkoja oli laskeutunut ruokintapaikalle. Niiden toiminta näytti melkein järjestäytyneeltä - yksi lintu kävi ensin roikkumassa lintulaudan reunassa, jolloin siemeniä tippui runsaasti reunan yli. Samalla muut nokkivat niitä innolla lumesta. Sama tapahtui myös talipallojen kanssa.

Naakat talipallojen kimpussa:

IMG_0028.jpg

Naakat lähtivät yhtä nopeasti kuin olivat tulleet. Sen jälkeen paikalle saapui sankoin joukoin keltasirkkuja. Niiden laskeminen oli aika vaikeaa, koska uusia sirkkuja laskeutui ruokinnalle aina vain lisää. Laskin niitä yhteensä suunnilleen 25.

IMG_0089.jpg

IMG_0081.jpg

Lisäksi ruokinnalla oli pikkuvarpusia ja tiaisia. Odotin kovasti myös kuusitiaista, joka on meillä jokapäiväinen vieras, mutta juuri Pihabongauksen aikana ei missään näkyvissä. Lopulta suunnilleen viimeisen bongausminuutin aikana huomasin pienen kuusitiaisen lentävän lintulaudalle ja sieltä saaliinsa kanssa syvemmälle puskaan. Niin kuin se aina tekee.

IMG_0094.jpg

Lopulta ilmoitin Pihabongauksen sivuille seuraavat luvut:
25 keltasirkkua
20 naakkaa
6 pikkuvarpusta
4 sinitiaista
1 talitiainen
1 kuusitiainen
1 orava

Lajikirjo ei ollut tämänkertaisessa pihabongauksessa kovin laaja, mutta keltasirkkujen ja naakkojen määrä melko suuri meidän ruokintapisteeseen nähden.

IMG_0108.jpg

IMG_0036.jpg

IMG_0029.jpg

IMG_0105.jpg

Vähän aikaa havaintojeni ilmoittamisen jälkeen ruokinnalle vilahti hömötiainen. Se viipyi vain lyhyen hetken ja katosi sitten. Hömötiaista en ole nähnyt meillä pitkään! Se oli mukava yllätys, joka ei ehtinyt kylläkään mukaan Pihabongaukseen, mutta pääsi toki Tunnista 100 lintulajia -haasteen listalle.

Lopuksi vielä yksi kuva siitä, miltä valtaosa ottamistani lintukuvista näyttää :)

IMG_0079.jpg

Pihabongaus järjesetään tänä viikonloppuna, joten vielä huomenna on hyvin aikaa tähän osallistua.

25 kommenttia:

  1. Sirkkuparven laskeminen on ihan mahdoton tehtävä, koska se on koko ajan liikkeessä. Toiset odottavat vuoroaan puissa ja pensaissa, ja vain osa on kerralla maassa. Pitänee huomenna bongata tunti - tänään ei kerjennyt ja sitten loppui valokin.

    Noita alimman kuvan kaltaisia otoksia on meilläkin suurin osa :) Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just se, että keltasirkut eivät pysähdy hetkeksikään ruokinnalla. Toki välillä istuvat paikallaan oksilla, mutta ei syödessään.
      Lintu ei kameraa odota, se on vakio :D

      Poista
  2. Enpä flunssaisessa päässäni muistanut koko tapahtumaa! Yritän huomenna aamulla ehtiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, pikaista paranemista sinne! Ja toivottavasti lintubongaus piristää flunssaista oloa :)

      Poista
  3. Mukavat havainnot! Kuusitiainen ja etenkin hömötiainen ovat nykyään aika harvinaisia. Ei ihan joka ruokinnalla näy.

    En taida itse ehtiä osallistua Pihabongaukseen ollenkaan tällä kertaa. Meillä ei ole omaa ruokintaa, eikä ehtiminen riitä muualle lähtemiseen.

    Näitä kuvia on kiva katsella. Kauniit sirkut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi kuusitiainen on ollut meidän talviruokinnalla vakiona jo monta vuotta. Ei varmastikaan sama lintu, mutta jotenkin sitä nykyään aina joka talvena odottaa. Hömötiaista ei ole näkynyt pariin vuoteen.
      Sirkut ovat kyllä hauskoja keltaisia palleroita :)

      Poista
  4. Nuo keltasirkut ovat sitten veikeän näköisiä, varsinkin pilvisellä säällä ne loistavat kuin pienet auringot. :)
    Meillä onneksi näkyy aina ainakin jokunen hömötiainen, mutta kyllä ne tuntuvat vähentyneen.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että siellä on näkynyt hömötiaisia! Taitaa moni lintulaji olla nykyään haastavassa tilanteessa, kun elintilat pienenevät ja ilmasto muuttuu. Harmillista.
      Mukavaa viikonloppua :)

      Poista
  5. Meillei oo koskaa käyny kuusitiaasia eikä hömötinttiä. En tiärä onkokaa niitä täälä, mutta jos asuttaas likempänä mettää, vois olla monipualisempi lintukanta.
    Meillon takatarhalla julumettu määrä keltasirkkujaki, onneksi lintularolla käy vaa muutama. Suurin osa lintukuvista o just tuan näköösiä. Jos kymmenestä on pari hyvää, nii son jo hyvä saavutus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähiympäristöllä on varmasti vaikutusta lajikirjoon. Meillä esimerkiksi ei näy koskaan punatulkkuja.
      Keltasirkut tulevat lintulaudalle ilmeisesti kauran perässä. Ja niiden määrä näyttäisi kasvavan joka vuosi.

      Poista
  6. Ihan hyvä määrä lintuja tuossakin oli :) Minä yritin tarkkailla eilen sen tunnin ajan, mutta niin harvakseltaan näkyi lintuja siihen aikaan, että luovutin. Naapurin lintulaudalla käy yleensä pikkuvarpusia, tali-, sini- ja hömötiaisia sekä yksi kuusitiainen. Joskus näkyy punatulkkujakin, mutta keltasirkkuja en ole nähnyt kertaakaan. Meidän pihalla ei käy kuin tali- ja sinitiaisia. Ehkä muut vierastavat limupullosta tehtyä automaattia tai sitten eivät vain ole löytäneet paikalle. Pitää kokeilla tänään uudelleen, jos vaikka jaksaisi sen tunnin kiikaroida. Mukavaa pakkaspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä keltasirkut ovat yleistyneet selvästi, en tiedä lieneekö tarjolla oleva kaura syynä siihen. Punatulkkuja taas ei ole lainkaan. Eikä tänä vuonna ole näkynyt tikkoja eikä närhiä. Pitäisi varmaan laittaa iso talipötkylä roikkumaan, muistaakseni tykkäsivät siitä.
      Toivottavasti teilläkin näkyy lintuja tänään. Pakkasta on ainakin sen verran, että ruokinta varmasti on linnuille houkutteleva paikka tänään.

      Poista
  7. Eilen yritin bongata lintuja, mutta tulos oli heikko. Yleensä meillä on suhteellisen vilkasta, mutta juuri eilen tulos näytti heikolta: kaksi oravaa ja kolme närhiä ja noin neljä tiaista. Tänään uusi yritys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus meillä on ihan sama juttu, kaikki linnut ovat hävinneet johonkin. Ehkäpä naapureiden ruokinnalle :) Närhiä näkyi paljon loppuvuodesta, mutta tänä vuonna yksikään ei ole näyttäytynyt. Toivottavasti siellä on tänään enemmän lintuja :)

      Poista
  8. Siellä on ollut mukavan vilkasta! Tänään olisi tarkoitus bongata täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu että näillä pakkaskeleillä linnut ovat heti aamusta ruokinnalla tankkaamassa energiaa. Toivottavasti siellä on ollut hyvä bongauspäivä!

      Poista
  9. Meillä on kovin hiljaista, mihin lie kaikki pikkulinnut hävinneet. Ei niitä ole näkyny moneen päivään. Tarjoilu ei taida olla heille mieleen, kun ei ole kuin talipalloja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi olla että talipallot ovat näin pakkasella vähän hankalia. Meillä on selvästi enemmän lintuja syömässä siemenseosta, varmaan saavat siitä helpommin energiaa.

      Poista
  10. Lintujen seuraaminen on tosi mielenkiintoista. Itsellä tuo bongaus on lähinnä vain sitä, että kirjaan, tai mieheni kirjaa ylös ruokinta-automaateilla käyneet eri lintulajit. Välillä, säästä tosin riippuen, vilske on melkoinen. Kovan lumimyräkän sattuessa on sitten yleensä tosi hiljaista ja linnut pysyttelevät puiden suomassa suojassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonloput ovat siitä mukavia, että voi rauhassa seurata lintujen puuhia :) Mielestäni nyt pakkaspäivinä talviruokinnalla on tosi paljon vilskettä. Täytyy koko ajan olla valppaana siinä, ettei tarjoilut tyhjene.

      Poista
  11. Aikamoinen saalis. Harmittaa, etten keskittynyt bongaamiseen eilen. Silloin lintuja oli paljon. Tänään vierailijoita oli todella vähän. Keltasirkkuja on tänä talvena vieraillut usein ja runsain määrin. Ne ovat hauska väripilkku valkealla lumella.
    Valtaosa minun lintukuvistani on tuon viimeisen kuvasi kaltaisia. Siksi on mukava käydä toisten blogeissa ihailemassa hienoja lintukuvia. Kuten näitä sinun kuviasi. Kiitos niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi että sieltä ovat linnut tänään kadonneet. Joskus ne on naapurin ruokinnalla tai ties missä :) Keltasirkkuja tuntuu meilläkin olevan todella runsaasti, selvästi enemmän kuin aikaisempina vuosina.

      Poista
  12. Oi, voitat varmaan koko kisan! Ihania nuo keltaiset tipuset. Itsekin nautin linnuista, vaikken jaksa bongailla ja opetella nimiä (huonoa). Asiaan vaikuttaa se, että meillä on töissä ihan kauhea mies, joka on lintubongari. Ihmettelen miten niinkin sympaattinen harrastus voi olla ihmisellä, joka on työpaikkakiusaajien aatelia. Selasin näitä vanhempia kirjoituksiasi kun on hetki aikaa, voi miten ihanat kukkapenkit sinulla ja niin hyvin viihtyviä, kauniita ja reheviä perennoja!!! Miten oikein teet sen, paljasta heti :) Lannoitusvinkit ovat erittäin tervetulleita myös!! Mukavia bongailuja toivotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kuulostaa ihan kamalalta, että töissäsi on ilkeä lintubongari. Minustakin se on ihmeellistä, että niin mukava harrastus on jollain inhottavalla tyypillä.
      Kiitos kehuista, olen ihan tosi otettu! En ihan tiedä mikä on salaisuus, joskus jotkut jutut onnistuvat ja toiset eivät.. opettelen siis selvästi vielä itsekin, mitkä kasvit meillä menestyvät. Lannoitus on kompastuskiveni. Keväisin yritän panostaa ja katan kukkapenkit kompostilla tai kasvusäkkien sisällöllä, mutta sen jälkeen lannoitus usein unohtuu.

      Poista
  13. Ihanan pirteitä keltasirkkukuvia! Meidän pihalla vieraileva yksinäinen sirkku päätti tietenkin loistaa bongauksen ajan poissaolollaan, mutta sain siitä huolimatta kymmenen lajia kasaan. Lukumäärällisesti eniten oli varpusia ja pikkuvarpusia, joiden laskeminen oli myös aivan toivotonta. Sirkku pölähti paikalle myöhemmin. Hankin ihan sitä varten lyhteenkin, mutta siitä on näyttänyt olevan enemmän hupia pikkuvarpusille.

    VastaaPoista