lauantai 19. tammikuuta 2019

Kompostoinnista

Sain jo jokunen aika sitten Minnalta Hiidenkiven puutarhassa -blogista kompostointihaasteen. Sen tarkoituksena on  kertoa vapaamuotoisesti omasta kompostoinnista etuineen ja haittoineen. Olin napannut kompostijärjestelmästämme kuvia jo syksyllä, mutta en kiireisenä loppuvuonna missään vaiheessa päässyt postauksen kirjoittamiseen. Nyt löytyi mukava iltahetki yhteenvedon tekemiseen.

Meillä on kaksi kompostointitapaa: lämpökompostori keittiöjätteelle ja kompostikehikot puutarhajätteelle. Puutarhakompostointialuetta laajensimme runsaat pari vuotta sitten. Kaksi kompostikehikkoa eivät riittäneet alkuunkaan, joten hankimme neljä lisää. Alla olevassa kuvassa tosin yksi kehikko on purettuna. Yhdessä kesässä täytän yleensä lähes kaksi kehikkoa puutarhajätteellä.

IMG_9778.jpg

IMG_9777.jpg

Jos vaan ehdin ja jaksan, yritän silputa jätteen isoilla puutarhasaksilla pienemmäksi edistääkseni maatumista. Kasvijätteen väliin heitän lehtipuiden oksasilppua, jota säilytän yhdessä kehikossa suursäkissä. Oksasilppu ei tietenkään ehdi kokonaan maatua, mutta pitää kompostimassan ilmavana ja on myös erittäin hyvä kuohkeuttaja savimaalle. Tykkään tästä oksasysteemistä kovasti, hake menee hyvään käyttöön :)

Syksyisen märkää oksasilppua kompostiin heitettäväksi:

IMG_9780.jpg

Välillä lisään puutarhajätteen väliin myös keittiökompostista tyhjennettyä puoliksi maatunutta tavaraa. Yleensä en lisää sitä ihan raakaan puutarhajätteeseen vaan mieluummin jo hieman maatuneeseen kompostiin kääntämisen yhteydessä.

Käännän kompostit 1-2 kertaa vuodessa. Tyypillisesti keväällä kompostien sulamisen jälkeen ja joskus myös syksyllä - tosin yleensä tuo toinen kerta jää väliin. Kompostijärjestelmäni olisi muutoin ihan toimiva, mutta en millään muista, missä laatikossa on miten pitkään seissyttä tavaraa. Tästä kärsin viime kesänä, kun kukkapenkkiin levitetty komposti sisälsi vielä runsaasti kukkien ja hyötykasvien siemeniä. Kukkapenkistä nousi pian mirrinminttua, kurkun tai kurpitsan taimia ja tomaatintaimia. Kompostikehikoille pitäisi keksiä siis joku nimilappujärjestelmä. Ja ilmeisesti kompostin pitäisi meillä muhia ainakin kaksi vuotta ennen käyttöä.

Pistän kompostiin myös kitketyt rikkaruohot, koska niitä vaan syntyy niin jäätävä määrä. Kuivatan ne kuitenkin ensin auringossa tai vaihtoehtoisesti jätän ne muutamaksi viikoksi vanhoihin multasäkkeihin mätänemään.

Rikkaruohojen pussitusta:

IMG_9783.jpg

"Valmiit" kompostit seisoivat aiemmin taivasalla, mutta viime vuonna peitin ne käytetyillä multasäkeillä. Yhtenä syynä oli estää rikkojen siemenien leviäminen kompostiin ja toisena ravinteiden pois valuminen. Viime kesänä tosin tämä tarkoitti sitä, että jouduin muutamaan otteeseen kastelemaan kompostia. Sateilla kompostia ei tarvitse kastella - siihen pääsee kuitenkin muovien välistä hieman vettä ja massa pysyy mukavan muhevana.

IMG_9779.jpg

Maatuneen kompostimassan levitän keväisin kukkapenkkeihin katteeksi. Kompostin lisäksi käytän katteena myös edelliskesän kasvusäkkien sisältöä, joka sisältää paljon turvetta. Yritän vaihdella komposti-ja turvekatetta aina vuosi-vuodelta niin, ettei samaan penkkiin tule aina samaa matskua. Kompostimultaa olen lisännyt myös uusiin kukkapenkkeihin keventämään savimaata. Kasvimaalle en tätä kompostimultaa lisää, koska kehikkoni ovat painekyllästettyä puuta.
Nyt kun kompostointi on päässyt hyvään vauhtiin ja joka vuosi syntyy 1-2 kehikollista valmista tavaraa, tulee kompostoinnista oikein hyvälle mielelle. Siinä toteutuu kunnolla luonnon kiertokulku - kasvijätteestä syntyy uutta multaa - ja varmasti jokainen puutarhuri on samaa mieltä siitä, että se on arvokasta tavaraa :)

Kompostikehikoiden lisäksi meillä on myös epämääräinen kasa, joka sisältää nurmimättäitä ja suurempaa kasvijätettä (esimerkiksi polkujen varrelta raivattua korkeaa heinää). Rehellisesti sanottuna en tiedä, mitä tälle tekisin. Salaa toivon, että ehkä tänä vuonna kasan keskeltä kaivaessa sieltä paljastuisi hyvää multaa. 

IMG_9782.jpg

Lämpökompostorin kanssa on meillä hieman haastavampi systeemi. Biojätteitä syntyy riittävästi ehkä noin kerran viikossa, yleensä viikonloppujen jäljiltä, kun olemme laittaneet kotona ruokaa. Luulen, että lämpökompostorimme täyttöväli on hieman liian harva ja siksi se ei muhi kunnolla. Toisaalta myös tyhjennys on harvaa, joten kompostorimme ei taida koskaan päästä oikein hyvään vauhtiin. Koen myös ilmastointiaukkojen säätämisen hankalaksi (koskaan en muista, missä asennossa säädin on kiinni ja milloin auki ja hienoista 20-100 merkeistä en vaan saa päästeltyä mitään järkevää) ja kompostin koostumuksen arviointi ja säätäminen on minulla yhtä hepreaa. Kompostin lämpötila on kesäisin yleensä aika alhainen (ehkä 20-30 astetta) ja talvisin komposti on jäätynyt. Tosin välillä epäilen, onko lämpömittarimme ihan kunnossa, koska ihan kohtuullisen maatuneen näköistä tavaraa lämpökompostori syöttää ulos. Se on mielestäni aavistuksen liian kosteaa, mutta muuten minun silmiini ihan asiallista kamaa.
Kuitenkin koen, että en ole jaksanut perehtyä riittävästi lämpökompostoinnin saloihin, joten en saa laitteesta varmastikaan parasta tulosta ulos. Mutta ei se haittaa, koska homma toimii joten-kuten. Paitsi talvisin. Tässä kohtaa vuotta lämpökompostori alkaa olla jo ihan täynnä ja täysin jäässä.

Tilanne lokakuussa, lämpökompostori väittää lämpötilan olevan jo lähempänä nollaa:

IMG_9776.jpg

Tällaisia kompostointisysteemejä meillä.
Mukavaa viikonlopun jatkoa!

18 kommenttia:

  1. Kompostointiin liittyy tosiaan paljon juttuja. Minäkin silppuan kaikki mahdolliset pihan risut kompostin. Kompostin ilma-aukkoja en ole koskaan säätänyt, hyvin on silti toiminut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komposti on hyvä keino päästä eroon risuista. Mielenkiintoista että olet pärjännyt hyvin ilman ilmaaukkojen säätämistä. Ehkä pitäisi myös jättää ne rauhaan, etenkin kun en tiedä mitä olen tekemässä :)

      Poista
  2. Sullon kompostoonti ihan hyvällä mallilla. Meikälääsellä iha lapsen kengis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä syntyy kasvijätettä sellaiseen tahtiin, että oli pakko keksiä niille joku hyvä paikka. Kompostointi osoittautui oikein hyödylliseksi :)

      Poista
  3. Käteviä systeemejä! Meillä ei ole vielä kunnon kompostia ole, mutta ehkä ensi kesänä se projekti saadaan jo käyntiin:) Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kompostointi ehdottomasti kannattaa, vaikka jo siitä näkökulmasta, että saa kaikenlaiset jätteet hyvään käyttöön. Mukavaa sunnuntaita! :)

      Poista
  4. Kompostointi on tosiaan oiva tapa saada hyvää maanparannusainetta puutarhaan. Kompostorin ilma- aukko tulisi säätää kompostissa olevan lämpötilan mukaan. Eli jos kompostissa on esim. 30 astetta lämpöä säädetään ilma aukon säädin 30 asteeseen kohdalle eli aina samaksi kulloisenkin lämpötilan mukaan.






    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, tämä onkin uutta tietoa. Biolanin ohjeesta olin muistaakseni lukenut, että ilma-aukon tulisi olla auki kesäisin ja kiinni talvisin, mutta itselleni haasteeksi nousee se, että en tiedä mikä asento on kiinni ja mikä auki.. Ehkäpä kokeilen tätä tapaa, eli säädän aukkoa kompostin lämpötilan mukaan.

      Poista
  5. Meillä ei ole lämpökompostoria, mutta noita heinähäkkejä lähemmäs kymmenen. Täyttyvät aina. Pari vuotta menee ja saa hyvää multaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kehikot täyttyvät nopeasti, joten niitä kannattaa olla hyvä määrä.

      Poista
  6. Kompostikehillä meilläkin mennään. Neljä on jatkuvassa käytössä siten, että yhdessä on pitkälle maatunutta tavaraa ja muissa vuoden mittaan syntyvää. Sekoiten niitä keskenään ja se edistää maatumista. Kesän lämpötilasta ja kosteudesta riippuen prosessi etenee. Jos tila kehikoissa vähenee, käytän välivarastona mustia jätesäkkejä, joissa tapahtuu esimaatumista. Kaiken puutarhajätteen - myös rikkaruohot - käytän mullaksi puutarhaan!
    Postuksessa on hyvät ja havinnolliset kuvat ja kiva nähdä, että samantapaisia rakennelmia on toisillakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Massojen sekoittaminen on hyvä vinkki. Rikkaruohoja tulee niin paljon, että jotain hyötyä niistäkin täytyy saada :) Komposti on siihen kyllä erinomainen keino.

      Poista
  7. Puutarhakompostialueesi herättää minussa pientä kateutta. Olen talven mittaan suunnitellut meille uutta systeemiä, mutta eipä sitä oikein ennen pääse kunnolla toteuttamaan ennen kuin lumet sulavat. Mutta sen tiedän, että viittä kehikkoa ei meille saa mitenkään siististi mahtumaan, kaksi tai kolme maksimissaan.
    Veikkaan, että "epämääräinen kasasi" on maatunut kevääseen mennessä sellaiseen kuntoon, että sen voi siirtää puutarhakompostiin jatkomaatumaan. Tuollaisissa läjissä itsekin olen kompostoinut rikkaruohoisia nurmituppaita ja parissa vuodessa niistä saa ihan käyttökelpoista multaa. Kasaa kääntäessä voi talikolla repiä isoimpia tuppaita pienemmiksi. Lämpökompostorista saa hyvää multaa, vaikka lämpötila olisi koko ajankin 20-30 asteen välillä. Teilläkin varmasti toimisi kuumempana, jos uutta biojätettä tulisi tiheämpään. Jos siinä on kesällä tilaa, niin voihan sinne heittää puutarhajätettäkin kompostoitumaan. Ämpärillinen kitkentäjätettä ja sopivasti kuiviketta, niin parissa päivässä lämpötilan pitäisi pompsahtaa helpostikin 40-50 asteeseen, jopa korkeammallekin riippuen vähän jätteen määrästä ja laadusta. Itse ainakin luotan enemmän lämpökompostoriin rikkaruohojen nitistämisessä kuin puutarhakompostoriin tai noihin avoläjiin, mitä itselleni on kertynyt :D

    VastaaPoista
  8. Kaksi tai kolme kehikkoa on jo varmasti hyvä alku, niihin saa ihan hyvin tavaraa uppoamaan. Jos vielä pilkkoo kaiken, niin maatuminen voi tapahtua ekä nopeamminkin.
    Hyvä idea purkaa epämääräistä kasaa kompostiin. Täytyy vähän keväällä kaivella sitä ja katsoa mitä löytyy :)
    Rikkaruohoja voisi tosiaan kesällä heittää lämpökompostoriin, saisi sieltäkin hieman nopeammin ja enemmän tavaraa ulos. Täytyy kokeilla!
    Ja siis rikkaruohoja ei todellakaan kannata suoraan pistää avokompostiin, ainakaan meikäläisen viileään sellaiseen :D

    VastaaPoista
  9. Sinulla on kompostori hyvällä mallilla. Me aiomme rakentaa kolmois lehtikompostorin .Numero yksi on suurin numero kaksi on puolet siitä ja numero kolmonen on taas siitä puolet eli kolmen vuoden kierto ja kolmosessa on sitten se valmis tavara. Koot ovat vielä miettimättä. Ykkönen aloituksesta vuoden päästä keväällä siirretään kakkoseen näin jää ykkönen vapaaksi uutta tavaraa odottamaan ja taas keväällä kakkonen siirretään kolmoseen ja ykkönen kakkoseen. Näin ajateltuna kolmen vuoden päästä senpitäisi olla valmis käyttöön. Tietysti niitä pitää myös kääntää. Tällainen suunnitelma meillä odottaa toteutusta. Saa nähdä sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmoiskompostori kuulostaa oikein hyvältä! Siirron yhteydessä massa tulee myös käännettyä, joten kyllähän tuo systeemi varmasti toimisi.

      Poista
  10. Kompostointi tuntuu olevan hyvällä mallilla. Minulla on bokashi bioille ja puutarhakompostori puutarhajätteelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bokashista olen lukenut ja se on mielenkiintoinen juttu. Korvaa ilmeisesti pitkälti lämpökompostorin?

      Poista