sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Hyviä juttuja

1. Liikunnan lisääminen toimii. Tämän vuoden tavoitteeksi asettamani liikunnan kasvattaminen on ensimmäisinä viikkoina sujunut mukavasti. Tarkempi tavoite oli nostaa sykettä kahden ja puolen tunnin verran viikossa ja se on tähän mennessä onnistunut hyvin. Asiaa edistää tietysti myös se, että tämänhetkisellä kunnollani sykettä kohottaa jo pelkästään hieman rivakampi kävely. Alle puolen tunnin suorituksia en laske mukaan, joten mitkä tahansa pienet kävelypyrähdykset eivät viikkotavoitetta kasvata.

2. Seniorikissamme vointi on hyvä. Vanha kissaherra on ollut kortisonilääkityksellä jo runsaan vuoden, mutta voi tilanteeseen nähden melko hyvin. On ilo nähdä sen juoksevan portaita ylös-alas meitä seuratessaan tai pistävän lehtikorissa olevia papereita palasiksi. 

IMG_0057.jpg

IMG_0059.jpg

3. Lukeminen on taas in! Töissä perustamastani kirjakerhosta keräsin hurjasti hyviä kirjavinkkejä ja roppakaupalla lukuinspiraatiota. Sain juuri päätökseen työkaverin suositteleman Bea Uusman Naparetki -kirjan, kuuntelen parhaillani Michelle Obaman elämänkertaa ja välillä luen e-kirjana Hans Roslingin Faktojen maailmaa. Tuntuu siltä, että olen taas löytänyt lukemiselle aikaa ja se on aivan mahtavaa. 

4. Ulkona on tosi kaunista. En ole yhtään talvi-ihminen, mutta myönnän ihastelevani tämänhetkisiä maisemia. Lumen peittämiä näkymiä pihaltamme:

20190126_122352

20190126_122409

20190126_122359

5. Ensi viikolla alkaa Docpoint-festivaali! Yritän nähdä niin monta dokumenttielokuvaa kuin suinkaan ajallisesti mahdollista. Tosin tuo ajankohta myös jännittää, koska nyt jo kaksi vuotta peräkkäin olen sairastunut festivaalin aikana ja joutunut perumaan monta näytöstä. Toivottavasti tänä vuonna sama ei toistu.

Paljon hyviä asioita💗

Iloista alkavaa viikkoa!

22 kommenttia:

  1. Paljon positiivisia juttuja! Noin pitäisi yrittää ajatella. Kivaa sunnuntai-iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt on jotenkin hyvä meininki, paljon kivaa meneillään :) Pian suunta saattaa kääntyä, mutta fiilistellään nyt kun siihen on tilaisuus.

      Poista
  2. Mukavaa luettavaa tälläinen postaus!

    VastaaPoista
  3. Hyvistä asioista on mukava lukea, kun ne ovat oikeita kuten sinulla. Mukava tulevaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin postausta kirjoittaessani hyvällä tuulella, joten kiva että se välittyi ja juttujani oli mukava lukea :) Hyvää uutta viikkoa myös sinne!

      Poista
  4. No oli kyllä oikea hyväntuulen ja ilon postaus! Lumimaisemissa on fiilistä ja kauneutta, joka tahtoo usein jäädä kylmyyden varjoon. Mutta piankos kylmään tottuu ja nauttikin ulkoilusta pumpulinpehmeissä maisemissa.

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen odottanut "lämpimiä" talvikelejä, jolloin pakkasta ei olisi kuin muutama aste. Silloin voi ulkoilla pidempään ja nauttia maisemista :)

      Poista
  5. Sinulla on hyviä tavoitteita ja paljon ihanaa tekemistä Minä kyllä pidän talvesta jo sen takia että se antaa aikaa keskittyä kaikkeen siihen mitä muutoin ei tule ajatelluksikaan. Kiitos sinulle tästä postauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta että talvi tuo ikään kuin pakollisen pysähtymisen ainakin puutarhan tekemisiin. Sitten jaksaa taas keväällä uudella innolla :)

      Poista
  6. Hyväntuulinen postaus! Hienoa, että tavoitteiden toteuttaminen on hyvällä mallilla. Mukavaa viikkoa ja toivottavasti et tällä kertaa sairastu docpoint-festivaaliviikolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä olen pysynyt terveenä, katsotaan selviänkö vielä viikonlopusta :)

      Poista
  7. Positiivista menua! Toivottavasti pysyt tervehien kirijoos :)
    En eres muista, koska oon lukenu viimmeksi jotaki muuta ku puutarhakirijaa. Liikuntaa oon kans lisänny ja ihaallu lumista maisemaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en taas ole lukenut pitkään puutarhakirjoja, voisikin tarttua niihin seuraavaksi! Kohta pääsee taas hyötyliikunnan pariin, lunta on tullut ja tulee vain lisää :)

      Poista
  8. Hyviä tavoitteita. Olen huomannut että parhaiten onnistuu kun ei heti laita itselle heti liian korkeaa rimaa. Talvi on nyt kauneimmillaan ja sunnuntaina aurinko sai pakkaslumen kimaltelemaan täällä kauniisti. Ihana kun on kunnon talvi.
    -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, ensin ihan maltillisesti ja yksi tavoite kerrallaan. Arki on kuitenkin kiireinen ja kaikenlaista voi sattua, joten turha tukahduttaa intoa heti mahdottomilla tavoitteilla.

      Poista
  9. Hyviä juttuja ja onnistumisia on tärkeä huomioida, tämä on siihen oikein hyvä tapa. Toivotaan että tänä vuonna on festivaalien suhteen parempi tuuri, vaikka kaikenlaisia flunssia on kokoajan liikkeellä (onneksi netin kautta ei voi tartuttaa). Pientä flunssaa tosiaan täällä. Kun menee ohi, pitänee nauttia enemmän talvimaisemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin tähän mennessä olen ehtinyt nähdä mukavasti elokuvia, se on hyvä! Pikaista paranemista sinne! Tuntuu että nyt tosi moni on kipeänä, selvästikin paljon viruksia liikenteessä.

      Poista
  10. Näin se vain on, että positiiviset jutut tuovat väistämättä iloa ja pirteyttä elämään. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on hyvä mieli ja sitten se menee taas nopeasti ohi :D Mutta ehkä juuri siksi kannattaa iloita hyvistä asioista silloin kuin voi.

      Poista