sunnuntai 14. elokuuta 2016

Sadekuurojen välissä

Aamupäivällä meinasin tulla kiukuttelemaan blogin puolelle, että nyt kun mulla olisi kerrankin aikaa ja energiaa pihatöihin, niin sitten sataa kaatamalla koko viikonlopun. Erityisesti fiiliksiä nostattaa se, että eihän täällä yöllä sada, vaan hanat aukeaa aamulla noin kello kahdeksan maissa.

Sateen kastelemat:

IMG_3110.jpg

IMG_3107.jpg

En kuitenkaan ehtinyt näpytellä marmatuksiani, koska yhtäkkiä päivä kirkastui. Loikin nopeasti ulos ja kanttasin pari kukkapenkin reunaa. Teki todella hyvää päästä pitkästä aikaa puutarhanhoidon rentouttaviin tunnelmiin. Mies liittyi pian seuraani ja alkoi rakentamaan terassin kaiteen rimoitusta. Kaide valmistui tuota pikaa ja sen jälkeen saimme vihdoinkin kaivaa terassin viereen istutuskuopat tarha-alppikärhöille. Raukat olivat odottaneet ruukuissaan istutusta jo monta viikkoa.

karhot.jpg

Muutaman aurinkoisen tunnin jälkeen sade palasi jytinällä. Vääjäämättä näillä keleillä alkaa miettimään syksyä. Tai jopa ensi kevättä. Ostin nimittäin eilen siemenpussin ensi vuoden kesäkukkakylvöjä silmällä pitäen. Kääk. Lisäksi hamstrasin Plantagenin alehyllystä kaksi laakeaa ruukkua kevään sipulikukkia varten. Enkä tiedä, kehtaanko edes mainita, että olen selannut siementarjontaa myös netissä. Tämä on pakko pistää nyt poikki ja palata takaisin nykyhetkeen! Hei elokuu, saisimmeko hieman auringonpaistetta ja kesäistä lämpöä?

Syysesikko 'Deep Blue', tuorein houkutukseen lankeaminen:

IMG_3109.jpg

Valkoinen kiinanasteri pääsi edellisen postauksen kuvaan, joten nyt on tasapuolisuuden nimissä vaaleanpunaisen vuoro:

IMG_3106.jpg

Mukavaa alkavaa viikkoa!

14 kommenttia:

  1. Säät ovat olleet todellakin haasteellisia viime päivinä puutarhatöiden kannalta. Plussaa on ollut ettei vasta istutettuja perennoja ole tarvinnut kastella.
    Minäkin mietin äskettäin ensi kevään siemenkylvöjä :) Exotic Gardenin uusimmassa lehdessä neuvottiin, miten perennojen kasvatus siemenistä voidaan tehdä ulkona. Aion kokeilla sitä ensi vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kastella ei ole tosiaan tarvinnut! Ja savimaata pystyy kaivamaan lähes yhtä hyvin kuin keväällä :)
      Hyvä että en ole yksin miettimässä jo ensi kevään juttuja.. hieman itseänikin jo ärsyttää, ettei pysty elämään hetkessä. Perennojen ulkokasvatus kuulostaa hyvältä - tilaahan ei ole keväällä sisällä koskaan liikaa.

      Poista
  2. Samankaltaisia fiiliksiä. Tänään onneksi osa hommista edistyi minullakin.
    Ihanaa, että pääsit istuttamaan kärhöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että pääsit myös edistämään puutarhahommia, vaikka sade yrittääkin hankaloittaa sitä kovasti.

      Poista
  3. Sade pilasi myös minunkin suunnitelmat puutarhatöiden suhteen. Ehkäpä se on syy miksi olen kiukutellut koko viikonlopun. Pikku hiljaa alkaa katseet kääntymään jo kevättä kohti, mutta yritän pitää vielä pään kylmänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja toki tänään on ollut aurinkoista koko päivän, ihan reilu meininki! Toivottavasti vielä tulee iltoja ja viikonloppuja, jolloin pääsee puutarhaterapiaan, ettei tarvitsisi sisällä musertua :)

      Poista
  4. Meillä satoi tänään aamupäivällä kaatamalla, mutta oli suorastaan kuuma ja aurinko paistoi iltapäivällä. No, eipä tarvitse kastella puutarhaa ja istutushommat onnistuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että siellä on ollut taukoa sateissa! Meilläkin muutaman tunnin ajan kuumotti aika mukavasti, mutta sitten alkoi taas kaatosade. Sateesta on toki hyötyäkin, multa pysyy muhevana ja taimien kastelun kanssa voi olla huoleton :)

      Poista
  5. Ilmat eivät ole olleet oikein kehuttavat. Toivottavasti saadaan vielä kesää ennen syksyä.
    Olet löytänyt tuon 'Deep Bluen'. Laitoin sen siemeniä multaan keväällä, mutta en saanut sitä itämään. Se on kaunis.
    Kiinanasteri on myös upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, 'Deep Bluen' bongasin Pirilästä ja heti tuli "pakko saada" fiilis :) En ole aiemmin mielestäni törmännyt syysesikkoon. Toivottavasti viihtyy täällä meillä.
      Aurinkoisia ilmoja sinne, toivottavasti ne vielä tulevat!

      Poista
  6. Tässä saa kyllä pinnistellä että muistaisi elokuun olevan kesäkuukausi! Mäkin huomaan jo miettiväni ensi kesää kun palstalla pohdin jo kovasti, mitä teen samoin ja mitä eri tavalla kuin tänä kesäänä. Olen jo mielessäni listaillut siemenhankintojakin, vaikken ole siemenkauppoihin vielä eksynytkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, sää muuttaa niin helposti mielialaa ja myös ajantajua. Toisaalta kesä alkoi tänä vuonna hyvin nopeasti ja oli reilusti etuajassa, eli onko tämä nyt sitten sen kääntöpuoli.

      Poista
  7. Juu, kyllä täälläkin harmittaa tuo jatkuva sade... Mutta onneksi sisälläkin on puuhasteltavaa (siis käsitöitä sohvannurkassa), eivätkä ne rikkaruohot karkaa mihinkään niistä kukkapenkeistä (valitettavasti)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no eivät karkaa rikkaruohot :D Taitavat vaan tykätä siitä, kun ei puutarhuria näy.. Mä en ole vielä ollenkaan orientoitunut syksyn sisäpuuhiin, joka mulle tarkoittaa kirjojen lukemista ja hyvin hidasta neulomista (a la yksi sukka per talvi :)). Jotenkin ei ole vielä sen aika.

      Poista