keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Pikavierailu Lontoossa

Viikonloppuna teimme lyhyen reissun Lontooseen. Minulla ei ole tänä vuonna talvilomaa, joten matka oli yritys päästä edes hetkeksi pois työn ja arjen kuvioista. Siinä onnistuttiin täysin - en uhrannut näille yhtäkään ajatusta.

Sympaattinen patsas St. Paulin katedraalin takana:

IMG_0352.jpg

Thames-joki oli matalalla. Kuva Millennium-sillan alta:

IMG_0339.jpg

Kävimme ilmavoimien museossa (Royal Air Force Museum), joka oli minulle hieman kuin helmiä sioille. Kuvasin koneita värin perusteella - etenkin keltaisia ja punaisia. Museo oli kuitenkin erittäin hieno, esillepanot kattavia ja kivasti rakennettuja.

IMG_0380.jpg

IMG_0388.jpg

IMG_0402.jpg

IMG_0430.jpg

IMG_0442.jpg

Yritin shoppailla, mutta en kovin hyvällä menestyksellä. Ensi kerralla (jos joskus tuonnepäin taas lähdetään) täytyy muistaa vierailla vain John Lewisilla - sieltä löytyvät aika pitkälti kaikki kiinnostavimmat merkit.

Ruokapuoli oli yhtä laadukasta kuin yleensäkin reissuilla. Jaksamme harvoin mennä valkoisen pöytäliinan ravintoloihin, joten tarjonta rajoittui muun muassa takeaway-sushiin ja bentoon sekä esimerkiksi tällaisiin pie and mash -annoksiin :)

IMG_0577.jpg

Viime viikonloppuna Lontoossa oli Lumiere London -valofestivaali, joka ei mielestäni vetänyt vertoja Lux Helsinki -tapahtumalle. Emme tosin nähneet kuin muutaman teoksen, koska niitä oli ripoteltu eri puolille kaupunkia.

Neonkoirat:

IMG_0355.jpg

Oxford Streetillä leijui silkkinen taideteos, johon heijastettiin eri värejä:

IMG_0455.jpg

IMG_0456.jpg

Valot sammuivat:

IMG_0459.jpg

Piipahdimme V&A museossa. Museot ovat Lontoossa pääosin ilmaisia ja se on mahtava tilaisuus tehdä lyhyitä täsmäiskuja. Tässä vaiheessa olimme kaikesta kävelystä jokseenkin väsyneitä, joten vierailu piti sisällään puoli tuntia penkillä jalkojen lepuuttelua, katsellen lasikupolin alle suojattua persialaista mattoa, museokaupassa kiertelyä ja viiden minuutin kierroksen Fashion-osastolla, josta myös alla oleva kuva on peräisin:

IMG_0568.jpg

Harkitsin myös käyntiä Kew Gardensissa, mutta päätin jättää sen tällä erää kuitenkin väliin. Kävimme sen sijaan Holland Parkissa, josta löytyi katsottavaa jopa tammikuussa. Teen tästä oman postauksen, koska kuvamateriaalia kertyi ihan kivasti.

Kotona odotti talven ihmemaa ja karvapallero-mussukat. Kivaa olla taas kotona :) Ja päästä lukemaan blogipäivityksiä!

7 kommenttia:

  1. Kiitos, että otit reissulle mukaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, kiva kun tykkäsit ja kommentoit :)

      Poista
  2. Sulla on ollu kiva reissu. Olen ekaa kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksi. Tykkään seurata kaikkia erilaisia blogeja. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun liityit lukijaksi! Tulen toki vastavierailulle.

      Poista
  3. Katko arkeen on aina tarpeen, teidän Lontoon-matka kuulostaa just sellaiselta, joka auttaa asiassa.
    Holland park - pistin heti muistiin, jos kerran on talvikaudella kiva :) Kiitos vinkistä, odotan postausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhytkin matka saa ajatukset tehokkaasti muualle. Koitan saada Holland Parkin tarinan kohtapuolin aloitettua!

      Poista
    2. Lyhytkin matka saa ajatukset tehokkaasti muualle. Koitan saada Holland Parkin tarinan kohtapuolin aloitettua!

      Poista