lauantai 6. huhtikuuta 2019

Kevätauringon pauloissa

Todella lupaava viikonloppu tulossa! Aurinkoista ja lämmintä ilmaa luvattu molemmille päiville ja myös puutarhasta alkavat lumet sulaa vauhdilla, joten sinnehän pääsee jo pikkuhiljaa puuhastelemaan. Ensitöinä tulisi siistiä penkit ja sitten ihan vaan nauttia kevään merkeistä :) Aloitin aamulla juuri siitä ja tein pienen kierroksen puutarhassa.

Poluilla on vielä lunta, mutta hieman koholla olevat kukkapenkit ovat jo hyvin sulaneet esiin:

IMG_0761.jpg

Luulin tätä ensin harmaakäenkukaksi, mutta olisiko todennäköisempää jokin esikko. Joka tapauksessa kasvua näkyvissä:

IMG_0762.jpg

Ja tulppaaneja ponnistaa useammasta penkistä:

IMG_0763.jpg

Erityisen iloinen olen kuitenkin katsuran nupuista. Ostin pikkutaimen viime kesänä Mustilan taimipäiviltä ja iskin sen suoraan maahan. Se oli niin hento ja heiveröinen, että hirvitti todella, miten se selviää talvesta. Mutta siis ilmeisen hyvin! Pieniä nuppuja näkyy:

IMG_0764.jpg

Toinen Mustilan taimipäivien hankinta esikko 'Faldonside' on myös kunnialla selvinnyt talvesta ja lähtenyt jo kivasti kasvuun:

IMG_0765.jpg

Varjoisemmassa rinteessä on vielä runsaammin lunta. Kesällä tähän porottaa aurinko suoraan taivaalta, mutta nyt näköjään tämä paikka jää hieman muita jälkeen:

IMG_0767.jpg

Puoliksi varjossa oleva pikkupihlaja-angervo kuitenkin puskee jo voimakkaasti lehtiä:

IMG_0768.jpg

Arvioin myös hieman pensaiden tilannetta. Osa verkottamatta jääneistä puskista on tietysti taas kärsinyt pupujen toimesta, mutta kun ei ole mitenkään mahdollista verkottaa aivan kaikkea. Viime syksynä laitoimme verkot muun muassa elukoille aiemmin maistuneille syyshortensialle sekä eräälle syreenille, joka ei päässyt lainkaan kasvuun, kun kahtena talvena sen nuput vedettiin parempiin suihin. Samalla muutamat muut puskat jäivät verkottamatta. Ikuista taistelua tämä. Nyt olisi tosin hyvä hetki merkata ylös ne pensaat, jotka ovat kärsineet eniten ja jotka kannattaisi suojata syksyllä.

Köynnöshortensia ei näköjään maistu. Se on saanut kasvattaa rauhassa pulleita nuppujaan:

IMG_0770.jpg

Tässä olisi nyt niitä penkkejä siistittäväksi, hyvin pääsee jo töihin:

IMG_0774.jpg

Eri puolilla pihaa ovat krookukset putkahtaneet kukkimaan. Voiko olla mitään keväisempää? Näitä kannattaisi kyllä istuttaa enemmänkin.

IMG_0778.jpg

IMG_0772.jpg

IMG_0773.jpg

IMG_0777.jpg

Vähän harmillisesti samaan aikaan puutarhainnostuksen kanssa on kova kaipuu linturetkille. Miten sitä ehtiikään tehdä kaiken? Eilen kävimme töiden jälkeen pitkällä kävelyllä Vanhankaupunginlahdella ja Viikissä. Melkein kolme tuntia tuli viihdyttyä ulkona, auringonlaskuun asti, jolloin ilma alkoi jäähtyä todella vauhdilla.
Eilisen retken uusia lajeja olivat nokikana, kanahaukka, tukkasotka, pajusirkku, haapana ja öh.. kuollut teeri. Tätä ei tosin kirjata listalle, kyllä sen linnun pitäisi hengissä olla :)

IMG_0703.jpg

IMG_0732.jpg

Tälle kaverille on käynyt vähän köpelösti. Olisiko teerin tappanut joku petolintu, jolla on jäänyt hommat kesken, kun olemme kävelleet liian lähelle? Taustalla näkyvän sulkasadon perusteella jotain actionia tuolla on ollut:

IMG_0748.jpg

Tänään tiedossa on retki Porkkalaan, jolloin toivon näkeväni ainakin haahkoja ja merimetsoja, ja ehkäpä Porkkalan pelloilla myös kurkia.

Jotta postaus ei päätyisi yllä olevaan kuvaan, niin tässä vielä eilisiä näkymiä Tekniikan museon pihasta:

20190405_171334

20190405_171324

P.S. Muistutus arvonnasta - vielä tänään voi osallistua Lahden Pihapiiri -messulippujen arvontaan. Voittomahdollisuudet ovat ainakin vielä tosi hyvät :D

Ihanan keväistä viikonloppua kaikille!

22 kommenttia:

  1. Joka vuosi se on aina yhtä ihanaa ja jännittävää seurata mitä sieltä maasta ponnistaa esille :) Vaikka tuntee omat istutuksensa niin hyvin ja tietää mitä sieltä pitäisi nousta :D
    Elämän julmaa todellisuutta, sille ei voida mitään :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, jokainen kevät on aina yhtä ihmeellinen :) Ja tietysti jos on talven aikana unohtanut, mitä kaikkea onkaan istuttanut, niin siinä on sitten vielä lisäyllätysten paikka :D

      Poista
  2. OLipas kevääntuoksuinen postaus :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja mukavan keväistä viikonloppua myös sinne!

      Poista
  3. Onpa ihania kevätkukkia! Meillä ollaan vielä paaaljon jäljessä etelästä. Muutamat piipot vasta nousee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillekin kevät on tullut hitaasti, mutta varmasti. Tosi pitkään oli piha lumen peitossa, ja onhan se osin edelleen, mutta muutama lämmin päivä on edistänyt kevättä tosi paljon.

      Poista
  4. Ihanat krookukset! Muutenkin teillä on jo niin keväisen näköistä. Kevät on tulossa tännekin: kuulin eilen ensimmäisen peipon laulavan! Kohta lähden lasten kanssa ulos kuulostelemaan, onko mustarastaita tai muita muuttajia jo tullut. Pitää tarkistaa myös, onko jostain penkinreunasta jo alkanut puskea piippoja näkyville. Lumikelloniitty on huikea näky! Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä viikko on tosiaan ollut hyvin keväinen ja vihdoin ovat lumetkin alkaneet sulaa pois. Toivottavasti kevät saapuu sinnekin pian peippojen ja muiden muuttolintujen mukana :)

      Poista
  5. Krookusten kukinta on aina mielestäni niin ihana näky ja sitä aina innolla odotan. Vielä joudun omien kukintaa hetken odottamaan, meillä kun lumet kolataan paljolti penkkeihin, joissa krookukset ovat.
    Nyt on kevätsää kyllä kohdillaan. 😊🌼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krookukset ovat niin mielettömän aikaisia kukkijoita ja niiden istuttamisen vaiva on palkittu useamman vuoden ajan jo moninkertaisesti. Keväistä sunnuntaita!

      Poista
  6. Upeita kuvia! Sääli tuota teeri-parkaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! Tosiaan sääliksi käy teeri, mutta toivottavasti joku sai siitä edes hyvän aterian.

      Poista
  7. Ihanat kuvat ja voi miten kauniita kevään merkkejä siellä on jo näkyvissä! Meillä on vielä niin lumi maassa ettei mitään näy..tai eihän sitä edes tiedä jos vaikka talven jäljiltä ei edes mitään enää nousekkaan:) Voi Teeri parkaa! Kaunista keväistä viikonloppua💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti lumi sulaa teiltäkin pian. Eiköhän sieltä sitten kuitenkin nouse yhtä sun toista :)
      Iloista viikonlopun jatkoa!

      Poista
  8. Ihanuuksia. Krookuksia ei tosiaan voi olla liikaa. Teillä jo tosi paljon kukassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin juuri, että pitäisikö syksyllä ostaa taas lisää krookuksia, niistä kun on niin paljon iloa siinä vaiheessa, kun mikään muu ei vielä kuki. Syksyllä keskittyn muuten liian helposti vain tulppaaneihin.

      Poista
  9. Itsekin mietin, että pitää muistaa laittaa syksyllä lisää krookuksia. Ne tuovat niin ihanasti väriä ja ovat myös tärkeitä pölyttäjille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta hyvää asiaa yhdistyy krookuksissa :) Laitoin niiden ostamisen jo ylös puutarhamuistikirjaani. Nyt pitäisi enää syksyllä muistaa katsella sitä..

      Poista
  10. Oikea unelmien lumikellokasvusto!
    Teeri-ressukka. Toivottavasti kuolema on seurannut eläinten välisessä taistelussa, eikä ihmisen vaikutuksesta.
    Kevät on aina niin täynnä uusia virikkeitä, että ajan jakaminen tuottaa välillä päänvaivaa. Pitänee vain ahtaa itsensä täyteen kokemuksia niin puutarhasta kuin lintumaailmasta ja levätä taas ensi talvena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikellokasvusto oli ihana! Sellaista kaipaisin myös omaan puutarhaani.
      Kevääseen kuuluu kieltämättä tuo vauhdin huuma, mutta onneksi päivät ovat pitkät ja itse kukin talven jäljiltä uutta intoa täynnä :D

      Poista
  11. Spring came bringing the rebirth of nature.
    Wonderful photos.
    Have a happy and colorful spring.
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Spring brings incredible joy each year, there's nothing better than having a gardening weekend after a long, dark and cold winter. Have a lovely spring too!

      Poista